Pärnussa syntynyt ja siellä musiikkiuransa saksofonistina – parhaimmillaan jopa samanaikaisesti viidessä bändissä – aloittanut säveltäjä, toimittaja, opettaja, big band -johtaja ja musiikkikirjailija Valter Ojakäär (s. 1923) on virolaisen kevyen musiikin suurmies ellei suorastaan jättiläinen. Kirjailijana häneltä on tullut yleisesitys sekä jazzista (1966) että popista (1978) ja 2000-luvulla kolme osaa virolaisen kevyen musiikin historiaa: Vaibunud viiside kaja (2000), Omad viisid võõras väes (2003) ja Sirp ja saksofon (2008). Moni Ojakäärin sävellyksistä on virolaisen jazzin ja viihdemusiikin klasikko, mutta Ojakäärin omalla nimellä albumijulkaisuja on vain kolme, joista neuvostoaikana ilmestyi kaksi. Vuonna 1977 ilmestynyt LP Vastu kerkivale kuule eli jotakuinkin Kohti nousevaa kuuta (Melodija C60 07941–2) oli ensimmäinen ja Pesni i estradnaja musika eli Lauluja ja viihdemusiikkia (Riika, Melodija 1983) toinen. Uuden itsenäisyyden aikana ilmestyi sitten vuonna 1998 vielä yksi CD: Meeletu maailm (Eesti Radio). Mutta jos Ojakäärin tuotannosta innostuu oikein kunnolla ja jos haluaa kattavan kokoelman, onkin sitten keräiltävä aika paljon virolaisia albumeita: Viron kansalliskirjaston tietokannassa on nimittäin Ojakäärin tuotantoon (levyt, kirjat ja nuotit) kaikkineen 420 viitettä.
Esikoisalbumi on kaksijakoinen: A-puolella on laulua ja B-puolella pelkkiä instrumentaaleja. Edelleenkin esiintyvän Heidy Tammen (s. 1943) laulamat kaksi laulua (Üks väike laul ja Olematu laul) ovat tavattoman kauniita ja herkkiä ja ihan samaa voi sanoa Marju Kuutin (s. 1946) vähän tummemmasta ja ehkäpä sensuellimmasta laulusta See pole see. Miehet eivät kyllä oikein pärjää, sillä Neuvostoliitossa aikoinaan supersuosittu Jaak Joala (s. 1950) (Rannakolhoosis) ja Rock Hotel -yhtyeensä kanssa Virossa menestynyt Ivo Linna (s. 1949) (Vastu kerkivale kuule) kuulostavat kyllä aika naiiveilta iskelmälaulajapoikasilta armoitettuihin estraadinaisiin verrattuna – niin menestyneitä ja palkintoja voittaneita kuin he ovatkin. Ja Linnahan tuli myös tunnetuksi laulavan vallankumouksen yhtenä suurena sankarina. Mielenkiintoa kappaleissa kuitenkin on. Rannakolhoosis on yksi Ojakäärin tunnetuimpia kappaleita, ja Georg Otsin harrastaja ehkä tietääkin, että juuri tämä kappale oli Georg Otsin Saarenmaan valssin ensimmäisen suomenkielisen levytyksen kääntöpuolella – siis savikiekolla vuonna 1957. Ovatpahan Benny Törnroos (s. 1950) ja Veikko Lavikin (1912–1996) sen levyttäneet. Vastu kerkivale kuule on puolestaan suuren virolaisen runoilijan Jaan Kaplinskin (s. 1941) käsialaa, ja senkin musiikillinen historia on melkoisen kiinnostava ja kirjavakin: yksi tuoreimmista versioista on nimittäin tallinnalaisen punk-yhtyeen J.M.K.E:n Suomessa julkaistulla albumilla Gringode kultuur (Stupido Twins 1993).
B-puolen instrumentaalit ovat vähän standardimateriaalia, jossa virtuoosit saavat näyttää jazzinsoittokykyjään, mutta yksi raidoista on poikkeuksellisen hieno: Kollase liblika suvi on alun perin Helgi Sallon (s. 1941) laulama iskelmä, mutta tällä levyllä fonistilegenda Lembit Saarsalun (s. 1948) johtama bändi on tehnyt siitä Saarsalun sovittamana väliin free jazzia hipovaa melkoista avantgardea – ainakin minun jatsillisesti kokemattomille korvilleni. Tosi hieno biisi. Kaikki muut kappaleet esittää muuten trumpetisti ja orkesterinjohtaja Jaan Kumannin (s. 1945) luotsaama yhtye. Harmi kyllä, kummastakaan bändistä ei levynkansi kerro soittajien nimiä. Veikkaisin kyllä, että kitaristin täytyy olla Tiit Paulus (s. 1945).
Sen kansi kuitenkin onneksi kertoo, että sen on suunnitellut yksi virolaisen graafisen suunnitelun klassikoista, Heino Kersna (1922–2007). Eikä ole huono kansi. Se on juuri sellainen, jonka voisi sanoa olevan "aika jatsia".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti