Arne Oit: Estraadilaule

Tämä virolaisen iskelmän jättiläisen, nuorena kuolleen Arne Oitin (1928–1975) sävellyksistä koostuva levy Estraadilaule (Melodija С30-05065-6, 1975) on siinä mielessä historiallinen, että se on ensimmäinen virolainen 12-tuumainen LP, joka on omistettu tähtien sijaan yhden säveltäjän tuotannolle – eikä niitä myöhemminkään ole kovin montaa ilmestynyt. 
A-puolen aloittaa runoilija Arvi Siigin (1938–1999) sanoittama ja miehekkäällä äänellä varustetun Voldemar Kuslapin (s. 1937) tulkitsema Vana meloodia – vallan kaunis ja vähän mahtipontinenkin iskelmä. Tästä linkistä voitte tarkastaa asian. Heldur Karmon (1927–1997) sanoittama, Jaak Joalan (s. 1950) laulama Tuhaväljade tuul on menevä aikansa nykyiskelmä, mutta ei Joalan karisma oikein riitä samassa sarjassa kuin Kuslapin, jonka tulkitsema, Siigin sanoittama Igavene tuli (tästä linkistä) on sekin virolaista iskelmää parhaimmillaan. Isolla karismalla on varustettu myös mezzosopraano Heli Lääts (s. 1932), jonka laulama, Karmon sanoittama ikiklassikko Ära võõraks jää (tästä linkistä), on vasinainen korvamato sekin. Suuri klassikko on myös Vello Orumets (1951–2012), jonka tulkitsema Emajõgi (sanat jälleen Siig, tästä linkistä) on kyllä aika joutavanpäiväinen rallatus. Sitten seuraa jälleen Kuslap ja Karmon sanoittama Siin on see laul (tästä linkistä Joalan huonompi versio), kaunis ja tunnelmallinen slovari. A-puolen päättä Joalan tulkitsema, Juhan Saarin (1929–2007) sanoittama Meri, mu tuhandenäoline meri – melko tavanomainen rallatus, tosin vähän rockahtava.
B-puolen aloittaa Karmon sanoittama ja Joalan laulama tango Suveöö (tästä linkistä), joka on yksi Oitin iskelmäkilpailuvoittajista. Ja varmaankin yksi parhaista Joalan esityksistä. Sitten pääsee ääneen ihanaääninen Heidy Tamme (s. 1943), joka on opettanut pitkään Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossakin. Karmon sanoittama Minu südames sa elad on varsin svengaava ja vähän rokkaavakin iskelmä, minkä voitte tarkastaa tästä linkistä. Karmo on sanoittanut myös Joalan tulkitseman Unustuse jõel (tästä linkistä) – kaunis ja pateettinen biisi tämäkin. Ja vielä yksi huippunaisääni: Marju Kuutin (s. 1946) tulkitsema ja Karmon sanoittama, jopa vähän funkahtava Mind veel ei ole (tästä linkistä jazzlaulaja Hedvig Hansonin (s. 1975) myöhempi versio). Karmon käsialaa on myös perusiskelmä Nii kaugel kõik, jonka tulkitsevat Joala ja Tamme duettona. Tästä linkistä heidän myöhempi myöhempi versionsa. Karmo on myös sanoittanut yhden Läätsin suurimmista hiteistä: Tsirkus on vähän hassun vanhahtava sirkusteemainen biisi. Levyn lopettaa hunajaääninen Uno Loop (s. 1930): Karmon sanoittama Tallinn on samaa jööttiä kuin nämä paikallislaulut jostain kumman syystä tuppaavat olemaan. Ei auta edes Loopin karisma.
Kaikkineen levy on kuitenkin virolaista iskelmää parhaimmillaan. Taustoja soittaa Peeter Saulin (s. 1932) johtama viihdeorkesteri (mahdollisesti Viron radion viihdeorkesteri, vaikka sitä ei mainittakaan kansiteksteissä). Taustoja laulavat Laine (A1,2, 5, B1, 3), Baltika (A7, B4) ja Collage (B7). Kolmekielisessä (viro, venäjä ja englanti) kannessa on Valter Ojakäärin (s. 1923) esittely Oitista.
Kannen on suunnitellut karikatyristi ja kuvittaja Huugo Hiibus (s. 1929). Ihan tavallinenhan se on, mutta on hienoa nähdä neukkuaikaisessa kannessa näin rennon näköinen säveltäjä. Valokuvat ovat T. Greppin (?) ja A. Moskalikin (?). 

Vello Orumets

Ehdin jo ehdottaa, että Vello Orumets (s. 1940) olisi esikoislevynsä pohjalta vähän kuin Viron Tapani Perttu (s. 1940), ja juuri näin taitaakin olla. Orumetsin ainoa neuvostoaikainen albumi Vello Orumets (Melodija C60–17709–10) vuodelta 1982 on täynnnä miehekästä laulelmaa, joka nykyisinä retroaikoina voisi olla vaikka hissimusiikkiin keskittyvien iltamien ehdoton huippuhetki. Ei tällä levyllä siis ihan kuolemattomia hetkiä ole, muta suurin osa biiseistä – oli sitten kyse vaikka "Viron Burt Bacharachin (s. 1928)" Kustas Kikerpuun (1937–2008) tai Latvian kovimman hittinikkarin Raimonds Paulsin (s. 1936) biiseistä – on tuhtia laulullista hittiainesta, sellaista aikuista kutumusiikkia, jolla illan viimeiset hitaat biisin voisi täyttää. Ja niin ylen miehekästä.   

Tõnis Kõrvitsin (s. 1944) johtama instrumentaaliyhtye vetää komeita jazzahtavia taustojia kosketinsoittajanaan jazzpianisti Tõnu Naissoo (s. 1951), niin että ei tässä oikeastaan mitään jää kaipaamaan. Aika hyvä levy.

Villu Järmutin (s. 1948) ja Enn Karmasin (s. 1943) suunnittelema kansi on sekin aika hauska, ehkä vähän camp-huumorillinen kuitenkin, varsinkin koska Orumetsin punainen tukka ja levyn taustan vaalea sininen luovat tahattoman hauskan – siis ehkä vasta kirjapainossa syntyneen – vastavärifiiliksen.

Vello Orumets

Vello Orumets (s. 1941) on vähän kuin virolainen versio Tapani Pertusta (s. 1940). Hänellä on miehekäs chanson- tai laulelmatyyppinen ääni, jossa on annos klassista laulua ja annos vaikeasti selitettävää karismaa. Orumets toimi 1960-luvun alusta naislauluyhtye Laineen solistina, mutta lähti siten omalle soolouralleen. Hänen ensimmäisellä omalla soololevyllään, Moskovassa vuonna 1982 ilmestyneellä 7-tuumaisella EP:llä Vello Orumets (Melodija C621599–600) on neljä biisiä, joista ei vielä ehkä ihan oikeasti aavista laulajan aika isoa karismaa, mutta kyllä levyn ainoa virolainen kappale, Uno Naissoon (1928–1980) Aastad (= Vuodet) on aika hieno laulelmallinen iskelmä. 

Levyn kolme ensimmäistä biisiä sujuu vielä Laineen taustoittamattomana, mutta juuri Naissoon neljännessä biisissä taustalla laulaa Orumetsin uusi lauluyhye Erfia, jonka koostumuksesta minulla ei kuitenkaan ole tarkempaa tietoa. 

Ei tämä nyt ihan vavahduttava levy ole, mutta aika hauska kuitenkin. 

Pari muutakin huonoa kantta suunnitelleen Arvid Siplanen kansi on todellisuudessa aika tylsä, koska ei tällainen vaakuna-ajattelu oikein sovi Orumetsin kaltaisiin romantillisiin laulelmiin.      

Laine [II]

Laineen toinen pitkäsoittolevy, vuona 1972 ilmestynyt esikoisen tavoin nimetön, mutta nyt täysmittainen LP Laine (Melodija D031337–8) jatkaa samoilla linjoilla kansanlaulun ja estraadiviihteen välissä. Johtajaksi on Gennadi Podelskin tilalle tullut Collage-lauluyhtyeestä Raivo Dikson (1940–1984), oktetti on pienentynyt sekstetiksi, ja lauluyhtyeen rinnalle on vakiintunut oma instrumentaalliyhtye Laine, jota johtaa fonisti Ants Laas (s. 1939). Vello Orumets jatkaa edelleen solistina, mutta rinnalle on noussut myös Anne Saller (s. 1946, nyk. lastenmusiikkikeikkaa tekevä Anne Velli) – onpa heillä yksi duettokin. Sallerilla on jännä mustalaismaisen tumma ja vähän värisevä ääni.

Resepti on kuin ensilevyllä: muutama kansanlaulu, vähän a cappellaa, mukana muutama tarttuva iskelmä. Ihan samanalaisia väristyksiä kuin ensilevystä en tästä saanut, sillä mukana on muutamia turhanpäiväisiä virityksiä, kuten vaikkapa itävaltalaisen hittinikkari Udo Jürgensin (s. 1934) "espanjalaisbiisi" Käes on öö, senjoriita. kaikkineen levy on kuitenkin hieno ja ammattimainen laululevy, jossa on paljon samaa kuin niissä laulujutuissa, jotka vasta – tai siis ilmeiseti pikemminin: taas – 2000-luvulla ovat alkaneet olla muotia.

Paljon muitakin kansia suunnitelleen Virve Albrin kansi on sekin vallan tyylikäs näyte 1970-luvun alun virolaisesta käyttögrafiikasta.

Laine

Nyt räjähti tajunta! Tämä on nimittäin yksi hienoimmista levyistä, joita olen ikinä elämässäni kuullut – no, hyvä on: ehkä niin kuin tavallaan hienoin tai ehkä minulla sitten on jo vähän heikentynyt muisti.

Laine on orkesterinjohtaja ja säveltäjä, jazzmies Gennadi Podelskin (1927–1983) vuonna 1960 perustama naislauluyhtye, tarkemmin ottaen oktetti eli kahdeksan naisen lauluyhtye. Heidän ensimmäinen albuminsa, 10-tuumainen LP Laine (Melodija 33D 25025–6) ilmestyi joskus 1960-luvulla – mahdollisesti tai jopa todennäköisesti vuonna 1969. Itse asiassa yhtye toimii edelleenkin viettäen jo 50-vuotisjuhliaan.

Hieman omituinen Laineen musiikillinen konsepti on: mukana on sekä ihan klassista a cappella -laulua, jazzahtavaa viihdettä että kansanlaulua, mutta kaikki tuntuu toimivan hienosti. Osassa biiseistä solistina toimii rakastettu laulelmamies Vello Orumets (s. 1941), joka muuten heittää vieläkin keikkaa. Hänen miehekäs ja aikuinen äänensä tuntuu sekin toimivan naisten kuulaiden ja kauniiden äänten kanssa saumattomasti.

Biisejäkin on monenlaisia. Espanjalaisen Ramón Arcusan (s. 1936) jazzahtava lallattelu avaa levyn. Podelskilta on pari a cappella -sävellystä, joista varsinkin ihan klassinen Fuuga on häkellyttävän kaunis. Mukana on myös venäläisen Anatoli Novikovin (1896–1984) venäjänkielellä laulettu kaunis balladi При долине (= Laaksossa kukkiva heisipuu) A-puolen päättää Arved Haugin (1922–1995) suorastaan rockahtava Kutsuv tantsurütm, jossa solistina toimii Orumets.

B-puolellakin on muutama suorastaan järkyttävän hieno kohokohta. Erityisesti levyn päättävä Haugin säveltämä ja Orumetsin tulkitsema Olen kui kivikild (= Olen kuin kivensiru) on emotionaalisesti todella vaikuttava. Mutta kaikkineen tämä on hyvin outo ja sellaisena kiehtovan kaunis levy. Kansanlaulu, klassiset sävyt, iskelmä ja jazzahtava viihde ja väliin omituinen lounge-fiilis yhtyvät hienolla mutta varsin vaikeasti selitettävällä tavalla. Väliin bändi kuulostaa Beatlesilta, väliin se ikään kuin ennakoi Abbaa. Joka tapauksessa tyylikkään levyn lumovoima on jotensakin aivan valtava. 

Onpa muuten levyn kansikin varsin tyylikäs. Sääli ettei sen tekijästä ole mitään tietoa.

Uued laulud – lemmikhääled 1

Vuonna 1971 julkaistu kokoelma-albumi Uued laulud – lemmikhääled 1 (Melodija 33D 0306812–3) aloittaa uuden aikakauden Viron kevyessä musiikissa. Jazzahtava vanhanaikainen tanssimusiikki on vaihtumassa monipuolisemmaksi iskelmäksi, levy on ihan uudenaikainen kuvakannellinen LP ja uudenlaisia nuoria tähtiäkin on tullut mukaan. Säveltäjät ovat kuitenkin kaikki virolaisia alansa vanhoja konkareita. Levyn ilme on jotenkin raikas ja optimistinen ja samalla vähän naiivin viatonkin – vähän kuin 1960-luvun suomalaisessa iskelmässä.

Levyn aloittaa Jaak Joalan (s. 1950) esittämä ja Arved Haugin (1922–1995) säveltämä Selle laulu mina ise luuletasin. Sellaista symppispoppia, joka teki Joalasta sittemmin suuren yleisliittolaisen tähden, jota "Kremlin satakieleksikin" haukuttiin. Komeaääninen oopperalaulaja Voldemar Kuslap (s. 1937) esittää jazzkonkari Uno Naissoon (1928–1980) sävellyksen Hobused, jonka alkuperäisteksti on muuten suuren venäläisen runoilijan Sergei Jeseninin (1895–25) käsialaa. Enemmän bossanovan tyyliin taipuvainen Uno Loop (s. 1930) esittää Gennadi Tanielin (s. 1940) biisin Poiss ja tüdruk. Naisten sarjan aloittaa heleä mezzosopraano Heli Lääts (s. 1932) enemmän klassisesta musiikista tunnetun Eino Tambergin (s. 1930) viehkolla kappalleella Kõik saame murelipuudeks. Vello Orumetsin (s. 1941) sympaattisesti tulkitsema Haugin Lüüriline laul muistuttaa jopa meidän laululiikkeen laulelmia. Orumets taitaa vieläkin heittää keikkaa. Arne Oitin (1928–1975) Me pole enam väikesed esittää levyn ainoa duo; nuoresta rakkaudesta laulavat ujosti Toomas Jõesaar (s. 1945) ja sittemmin varsinkin kuoroihmisenä tunnettu Marika Bahvalova (s. 1947, sittemmin Eensalu). Vaan pommin räjäyttää sitten Marju Kuut (s. 1946), jonka muuten Down Beat nimesi aikoinaaan Neuvostoliiton parhaaksi jazzlaulajaksi. Hänen tulkitsemansa Valter Ojakäärin (s. 1923) See pole see (= Tää ei oo tää) on aivan fantastinen. En nyt oikein tiedä, miten tätä hehkuttaisin, mutta olen harvoin kuullut näin sensuellisti tulkittua loistavaa jazzbiisiä. Ainakin tällä hetkellä tämä on minun lempibiisini. Ihan kelpoja ovat myös Boris Lehtlaanin (s. 1946) tulkitsemat Naisoon Palju on kell ja Heidy Tammen (s. 1943) iloinen Kustas Kikerpuun (1937–2008) Tantsulaul. Heidy Tammelta muuten ilmestyi muutama vuosi sitten 3CD:n boxi, jota saa nykyäänkin edulliseen tarjoushintaan.

B-puoli jatkaa samaa taattua hillityn jazzahtavaa viihdelinjaa. Uno Loop esittää Oitin Tallinnan, Heidy Tamme Kikerpuun rakkauslaulun Me kaks, Voldemar Kuslap Tanielin kansanrunoon tekemän Millal maksan eidevaeva, Vello Orumets Lembit Veevon (1926–2000) Romanssin, ja levyn ainoa sittemmin rockmaailmasta tunnettu esiintyjä Tõnis Mägi (s. 1948) vähän vielä arasti Priit Raikin (1948–2008) pirtsakan iskelmän iskelmän Ma otsin teed, Jaak Joala Kikerpuun ratikkarallatuksen Vana tramm, Heli Lääts Oitin Tsirkusksen, josta tulikin klassikko – katsokaa tästä hieno mustavalkoinen video – ja onpahan loppuun vielä kuin vitsiksi saatu tungettua aito neukkuhenkinen Viktor Ignatjevin (1916–1994) Ehitusmaleva laul (= Rakennusprikaatin laulu), jonka laulaa Uno Loop. Vaan osaavat ne vitsailla nykyään Virossakin neukkuajalla: The Tubekuloited teki biisistä myöhemmin punkversion (2003).

Kaikkineen tämä kokoelma on kahdellakin tapaa hineoa kuultavaa. Se on ihan oikeasti viihdyttävää – myös ihan tylysti taustausiikkina – mutta se on myös hieno ja kattava historiallinen dokumentti virolaisen kevyen musiikin tasosta ja tyylistä 1960–70-lukujen vaihteessa. Eikä se niin ankeaa ollut kuin voisi helposti ja kliseisesti kuvitella.

PS. Ai niin, taustat unohtuivat. Perusbändi on Viron radion viihdeorkesteri, mutta muutamalla kappaleella on kevyempi Laine-lauluyhtyeen insrumentaaliyhtye ja jazziin erikoistunut lauluyhtye Collage. Kaikki tyyni ammattilaisia.

PPS. Ja vähän poptaidehenkinen kansikin on tavallaan aika hieno. Siitä vastaavat muutaman muunkin levynkannen tehnyt Dagmar Viive-Paalamäe (s. 1929) ja myös pari kantta tehnyt K. Einberg (?).