Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karl Madis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karl Madis. Näytä kaikki tekstit

28.1.2010

Mahavok



Mahavok  oli bändi, joka tavallaan kasvoi täyteen mittaansa vasta, kun Kare Kauks (s. 1961) liittyi sen laulusolistiksi vuonna 1986. Kun bändi julkaisi esikoislevynsä, vuonna 1983 äänitetyn ja vuonna 1984 julkaistun 7-tuumaisen EP:n Mahavok (Melodija C62 20095 008), laulusolistina ja saksofonistina oli Karl Madis (s. 1959), josta tuli sittemmin tähti Karavanin myötä.  
Kitaristi Heini Vaikmaan (s. 1958) johtamassa bändissä soittivat Madisin lisäksi kosketinsoittaja Kalev Alas (?), jonka myöhemmistä vaiheista minulla ei ole tietoa, basisti Raul Arras (?), joka vieläkin tarttuu soittimeen, jos Mahavok lähtee keikalle – kuten myös rumpali Sven Himma (s. 1961, myös Kontor ja Synopsis) ja toinen kitaristi Kristjan Kirme (?, myös Synopsis).
Vaikmaa on tunnettu fuusio- ja progemieltymyksistään, ja Mahavok olisikin saattanut ilmeisesti olla menossa siihen suntaan. Tämä ensimmäinen levytys antaakin vähän sellaisen kuvaa, mutta Kauksin myötä toinen levytys johtikin sitten sellaiseen melodiseen kasarisyntikkapoppiin ja komeisiin äänivalleihin, josta bändi varsinaisesti tuli kuuluisaksi.
Tämä kolmen kappaleen pikkulevy on varsin sympaattista poppia. Vaikmaan sävellykset ovat tarttuvia, ja miehet ovat selvästikin kunnon pelimanneja. Fiilis on rento.
Kannen ovat suunnitelleet kuuluisat julistesuunnittelijat Villu Järmut (s. 1948, Viron kuvataideakatemian graafisen suunnittelun professori) ja Enn Kärmas (s. 1943), jotka tekivät aikoinaan muitakin kansia. Mitään erityistä ei tässä tylsässä valokuvakannessa kuitenkaan ole.  

16.1.2010

Karavan



Karavan  on vuonna 1983 perustettu yksi Viron suosituimmista popyhtyeistä. Se toimii laulaja ja fonisti Karl Madisin (s. 1959) johtamana itse asiassa edelleenkin. Bändin kolmesta neukkuaikaisesta albumista ensimmäisellä, vuonna 1985 äänitetyllä ja vuonna 1986 julkaistulla LP:llä Karavan (Melodija C60 24185 007) soittivat myös Agu Tammeorg (s. 1957, kitara ja laulu) joka nykyään soittaa Kolme Linna Bandissa, Aarne Saluveer (s. 1959, kosketinsoittimet ja laulu) joka nykyään toimii opettajana ja kuoronjohtajana, Meelis Punder (s. 1956, basso ja laulu) jolla on nykyään oma tanssibändi sekä aiemmin legendaarisessa Rujassa soittanut Jaan Karp (s. 1960, lyömäsoittimet ja laulu) jonka nykyvaiheista minulla ei ole tietoa. Vanhoista jäsenistä Karavanissa jatkaa nykyään vain Madis.
Karavan bändinä ja Madis solistina ovat vuosien saatossa voittaneet erilaisia virolaisen musiikin paras- ja suosituin-palkintoja, mutta siistin stemmalaulun lisäksi minun on vaikea keksiä kovinkaan paljon muita syitä. Hyvin miehet sinänsä soittavat, mutta eihän se vielä kovin pitkälle riitä.   
Biisit ovat lähinnä Tammeorgin ja Saluveerin käsialaa. Yksi on jonkun J. Pankovin (en ole löytänyt mitään tietoja) kynästä ja yksi on Saarenmaan valssista tutun Raimond Valgren (1913–1949) vanha jazzahtava iskelmä (Õige valik), joka on vallan hieno omassa lajissaan, mutta tällä ikään kuin poplevyllä kuitenkin lopulta vain irrallinen kummajainen – jos nimittäin vertaa vaikkapa Modern Foxiin, joka teki – tai tekee siis edelleenkin (eivätkö virolaiset bändit koskaan hajoa???) – tätä kamaa tosissaan ja tyylillä ja ennen kaikkea määrätietoisesti. 
Karavan ei yksinkertaisesti ole kovin hyvä tai kiinnostava bändi. Biisit ovat tylsiä ja meno mekaanista. Fiilis on vähän sellaista, jota nykyään saa kokea lähinnä reittilaivan ravintolasssa. Yhdessä Saluveerin biisissä (Halb unenägu) on vähän yritystä johonkin kokeellisempaan suuntaan, mutta kyllä minä surutta laittaisin Karavanin harmittomien tanssibändien luokkaan ja unohtaisin sinne. Voisin toki kuvitella viettäväni joskus pubissa hauskan illan Karavania kuunnellen ja ystävieni kanssa Sakua tai A. Le Coqia juoden, mutta yksin levysoittimen ja Karavanin vinyylin kanssa en saa paljoakaan hauskuutta irti.
Levyn kannen on suunnitellut Kalle Toompere, joka on suunnittelut myös Silvi Vraitin Embracen oikeinkin tyylikkään kannen. Tämä Karavanin kansi on kyllä ihan kauhea – siis ihan kauhea. Tai sitten minä vain vierasta äijien muodikkaita kuteita ja meikkejä enkä näe metsää puilta. Ihan sama.