Olev Vestmann & Suveniir

Kun tanssiyhtye Suveniir  pääsi toista ja viimeistä kertaa neuvostoaikana äänilevystudioon, oli useammasta solistista päätynyt naisten suursuosikki Olev Vestmann (1944–2004) yhtyeen ainoaksi solistiksi – hänen nimensäkin nousi levynkanteen vuoden 1987 albumilla Olev Vestmann & Suveniir (Melodija C60 26127 005). Bändissäkin tapahtui muutoksia. Jüri Rosenfeld (s. 1956) korvasi Viktor Loikun kitarassa ja Peeter Jaska Juhan Süttin bassossa. Heldur Jõgiojan kosketinsoittimia vahvisti lisäksi Ülar Tikk. Uudet tulokkaat olivat kovan luokan musiikkimiehiä, vaan eipä tuo missään näy. Suveniirin toinen LP on itse asiassa vieläkin huonompi kuin ensimmäinen. Kappaleet ovat pelkkää tasapaksua tanssijööttiä, eikä mitään kohokohtia ole. Vähän vaihtelua tuo se, että mukana on pari kreikkalaishittiä: Mikis Theodorakisin (s. 1925) Sind vaadates eli Sinua katsellessa (en tunnista) ja G. Moustakisin Kord kevadööl eli Kerran kevätyönä (en tunnista myöskään). Muitakin covereita on mukana: latvialaisen hittinikkarin – muun muassa Miljoona ruusua – Raimonds Paulsin (s. 1936) tekopirteä merimiesbiisi Meri on mu elu (en tunnista), jugoslavialaisen A. Vuckovicin Tähevalgus kodutalus (en tunnista), Suomessakin paljon levytetyn saksalaisen Gerhard Winklerin (1906–1977) Purpurroosid (en tunnista), jugoslavialaisen Z. Runicin Mees ja naine (en tunnista) ja latvialaisen tangokuninkaan Oscar Strokin (1892–1975) Mu viimane tango (en tunnista tätäkään, vaikka Reijo Taipale onkin levyttänyt tämän vuonna 1976 nimellä Viimeinen tangoni, mutta ehkä tämä nyt sitten on se levyn huippuhetki). Lisäksi mukana on Jõgiojan säveltämä Mu armastus, Vestmannin säveltämä Sireli puhkemispäev sekä trad. Armastuse tähed.   

Jos joku nyt innostuisi Suveniiria tai Vestmannia harrastamaan, niin voin varoittaa, että pitkin 1990-lukua ja vielä 2000-luvullakin ilmestyi sekä Suveniirilta että Vestmannilta lukuisia kasetteja ja CD:tä. Jos haluaa vahvistaa käsityksensä Vestmannin laulajanluonnosta, ilmestyi vuonna 2009 3CD:n boxi hänen suosituimpia biisejään. Minä en aio sitä hankkia.

Ai niin, kannen suunnitellut Tiina Koha on hänkin ammattimainen graafinen suunnittelija, mikä ei lopputuloksessa juurikaan näy.

Suveniir

Suveniir (1974–) oli aikoinaan virolaisen maaseutuväen suursuosikki. Tarttolaisen Heldur Jõgiojan (s. 1936) johtama bändi toimii kai jollain tavoin edelleenkin. Alun perin Suveniir toimi Tarton mallisovhoosin yhtyeenä. Sovhoosikin muuten toimii sekin edellleen, nykyään Tartu Agro -nimisenä firmana. Neuvosto-Viron musiikkielämän absurdeista piirteistä kertoo sovhoosikytkennän lisäksi se, että bändi nimitettiin vuonna 1987 "Viron sosialistisen neuvostotasavallan ansioituneeksi kollektiiviksi" (Eesti NSV teeneline kollektiiv). Tai hyvä on, heittäydytään nyt sitten vakavaksi. Jos kerran on hienoa, että Dave Lindholmille (s. 1952) annettiin "säveltaiteen valtionpalkinto", niin ei kai siinä mitään yhtään sen hassumpaa ole, että virolaisbändi sai neuvostoaikana arvostetun valtiollisen kunnianosoituksen. Todellinen ongelma on kuitenkin se, että on vaikea ymmärtää syitä Suveniirin palkitsemiselle. On tämä nimittäin niin järkyttävän huono bändi. Itse asiassa tällä tietämällä Suveniir on huonoin virolainen bändi, jota olen koskaan kuunnellut. Kaikkiahan en tietysti ole vielä ehtinyt kuunnella, joten yllätyksiä voi toki vielä olla luvassa.

Suveniir levytti neuvostoaikana Melodijalle kaksi albumia. Tämän ensimmäisen, vuonna 1984 äänitetyn ja vuonna 1985 ilmestyneen LP:n Suveniir (Melodija C60 22047 004) takakannessa määritellään bändin lajityypiksi "kansanomainen popmusiikki" (rahvalik popmuusika). Vähän paremman luokan "viihdemusiikki" (estraadimuusika) ja rock (rockmuusika) olivat siis jo tuolloin eri asioita. Suveniirin lajityyppi on kaiketikin lähinnä sitä, mitä Suomessa kutsutaan "tanssimusiikiksi". Suveniir on bändi, joka on tahkonnut vuosikausia keikkoja pitkin Viron maaseutua ja on ilmeisesti ollutkin siinä erittäin suosittu. Ja voihan sen tavallaan ymmärtää, että  Kõljalan sovhoosin pikkujoulun pikkutunneilla, jolloin kaikki naiset ovat kuuden promillen tuubassa tarkasteltuina tavattoman kauniita, voi Suveniirin tulkitsema Sina ja mina tuntua hyvinkin eroottiselta.

Pari albumin kappaletta voisi tietyllä tavalla luokitella countryksi, mutta kokonaisuudessaan levy on täynnä yhdentekevää ja laahaavaa tanssimusiikkia. Yksikään kappale ei erotu minkäänlaiseksi kohokohdaksi. Bändin voimahahmo Jõgioja on säveltänyt neljä kappaletta (Üks täht, üks laul, Sina ja mina, Head ööd, Üksindus, vein ja gitarr), bändin kaikkien aikojen suosituin solisti Olev Vestmann  (1944–2004) vastaa suurimmasta hitistä Mandoliinid öös. Covereita on puolet: Marvin Mooren (?) Lõkke juures eli Nuotion äärellä, kroatialaisen Vanja Lisakin (s. 1941) Õitsevad pärnad eli Kukkivat lehmukset, B. Kochin (?) Öine serenaad, D. Norlandin (?) Ehavalgel eli Iltavalossa ja puolalaisen Seweryn Krajewskin  (s. 1947) Hüvasti, tantsiv tuul.  

Olev Vestammin lisäksi Suveniirin solisteina toimivat Sirje (s. 1958) ja Rein Kurg (1956), laulava pariskunta, joka levyttää ja heittää keikkaa edelleenkin. Ja kuulostaa kauhealta – tässä linkki YouTubeen.

Tõnu Mina soitti viulua, Viktor Loiku kitaraa, Juhan Sütt bassoa (hän oli soittanut aiemmin vähän kovemmasakin bändissä eli Fixissä) ja sittemmin useammassakin bändissä soittanut Peeter Jõgioja (s. 1966) rumpuja.  

Ja kai se on vielä todettava, että graafinen suunnittelija Ain Tavita ei ole hänkään järin hyvin onnistunut pliisuksi jäävän levynkannen suunnitelussa. Muita kansia hän ei sitten ole koskaan suunnitellutkaan.