Jaak Joala & Radar

Jos Jaak Joala (s. 1950) haki edellisellä pikkulevyllään roolia jostain Elton Johnin (s. 1947) ja Cliff Richardin (s. 1940) välistä, niin toisella – ja myös viimeiseksi jääneellä – Radarin kanssa tehdyllä 7-tuumaisella, vuonna 1981 äänitetyllä ja vuonna 1982 julkaistulla EP:llä Jaak Joala & Radar  (Melodija C62–16597–8) esikuvana on yhdysvaltalainen lauluntekijä Billy Joel (s. 1949), jonka käsialaa ovat molemmat pikkulevyn A-puolen biisit. Kõik Leyna jaoks (eli All for Leyna, 1980) on ihan joutavaa popinrytkettä, eikä Ausus (= Rehellisyys – useita levytyksiä myös suomeksi – eli iso hitti Honesty, 1979) sekään nyt ihan kuolematon ole, vaikka onhan siinä jotain emotionaalista voimaa. Vai olisiko se vain nyt sitten sitä tarttuvuutta? B-puolella ovat mukana ilmeisen venäläinen hittinikkari V. Sevastjanov (?), jonka Karusell on kai ihan pirteä, sekä "Viron Burt Bacharach" Kustas Kikerpuu (1937–2008), jonka Päike paistma jääb on ihan rehellisenä virolaisena iskelmänä ehkä sitten kuitenkin se levyn kiinnostavin biisi, mikä ei tässä tapauksessa kuitenkaan ole kovin paljoa. Huono levyhän tämä nimitäin on.  

Radar oli kuluneena aikana kokemut myös muutoksia. Kosketinsoittaja Sergei Pedersen (s. 1953) ja rumpali Paap Kõlar (s. 1954) jatkoivat vanhasta kokoonpanosta. Kitaraa olivat tulleet soittamaan Riho Lilje (s. 1953, nykyään muun muassa Laineen musiikillinen johtaja) ja bassoa Toivo Unt (s. 1951, kovan luokan jazzmies). Jatsahtavampaan suuntaan meneminen ei bändin soitossa kuitenkaan erityisesti kuulu.

Palkintojakin voittaneen Sirje Eelman (s. 1950) suunnittelema kansi ei sekään ole kovin ihmeellinen. Se onkin hänen ainoa vinyylikantensa.   

 

Radar

Radar on tosi kummallinen bändi – niin kuin itse asiassa niin moni muukin virolainen bändi. 1980-luvun loppupuolella se kuului harvalukuisen virolaisen progen valiojoukkoon kahdella LP:llään: Trofee (1985) ja Baltic Coast (1987). Sitä ennen se oli soittanut taustoja Ele ja Kaja Kõlarin diskopopsingellä (1985), ja vielä sitä ennen bändi levytti kaksi 7-tuumaista EP:tä kautta koko suuren ja mahtavan Neuvostoliiton menestyneen iskelmä- ja poptähti Jaak Joalan (s. 1950) kanssa tai taustabändinä – miten tuon nyt ottaa. Ensimmäinen näistä, vuonna 1980 Moskovassa ilmestynyt Radar (Melodija C62–13843–4) ilmestyi kuitenkin pelkästään bändin nimellä.

Bändiin kuluivat tuolloin nokkamiehenä pianisti Sergei Pedersen (s. 1953, nykyään jazzia oman trion kanssa, tässä vaikkapa My Foolish Heart), Enn Vain (1942–1998, enemmän kai myös jazzmiehiä) muissa kosketinsoittimissa, Andres Põldroo (s. 1954, aiemmin Ruja, sittemmin muun muassa Rock Hotel) kitarassa, Vladimir Šeripov (s. 1953, sittemmin muun muassa Apelsin) bassossa ja Paap Kõlar (s. 1954, nykyään seikkailuturismiyrittäjä) rummuissa. 

Levyllä on neljä biisiä. Pedersenin sävelly Kui mind kutsud sa on hetkessä unohtuvaa – toki kuulaasti soivaa – pehmopoppia. Elton Johnin (s. 1947, kannessa muuten "E. John") Valge aurik (= Valkea höyrylaiva) on vähän samanlaista kamaa, tosin asteen rytmikkäämpää – originaali on Dixie Lily (1974). Sitten seuraa G. Roferrin (?) Besame mucho – hirveää iskelmäjööttiä ja siis eri biisi kuin se Consuelo Vélazquezin (1916–2005) klassinen Besame mucho. Viimeisenä kappaleena on Terry Brittenin Ohtlik naine – tässä Joalan myöhempi versio, joka uskallettiin neukkuajan jälkeen nimetä uudestaan: Saatanlik naine. Alun perin biisi oli Cliff Richardin (s. 1940) esittämä hitti Devil Woman (1976). Se kai yrittää olla vähän niin kuin rock. Itse asiassa Joala onkin hyvin samanlainen tyyppi kuin Richard. Nätillä äänellä varustettu nätti poika, joka oli omana aikanaan kovasti naisten mieleen. Suomeksi biisin muuten levytti nimellä Noitanainen (1977) Kirka (1950–2007), jota Joala myös muistuttaa haahuilessaan jossain rockin ja iskelmän välisessä harmaassa maastossa.  

Kyseessä on siis harmiton pikkulevy, joka oli ihan hauska löytää kokoelmiinsa, mutta ei sitä varmaan kovin usein tule kuunneltua.

K. Truupõldin (?) kansi näyttää siltä kuin koulupojalle olisi annettu harppi ja tussit. Se on siis amatöörimäinen. Muutaman muunkin vinyylikannen hän pääsi kuitenkin aikoinaan tekemään.

Radar: Baltic Coast

Progebändi Radarin esikois-LP:n Trofee (1985) meno jatkuu varsin tiukkana toisella ja bändin viimeiseksi jääneellä albumilla, vaikka bändin kokoonpano oli vaihtunut lukuunottamatta kosketinsoittaja Sergei Pederseniä (s. 1953) ja rumpali Paap Kõlaria (s. 1954). Vuonna 1986 äänitetty ja vuonna 1987 ilmestynyt albumi Baltic Coast (Melodija C60 25125 006) julkaistiin Moskovassa ja pelkillä venäjänkielisillä kansiteksteillä. Uudessa Radarissa soittivat Pedersenin ja Kõlarin lisäksi toinen kosketinsoittaja Raivo Narits (?), basisti Paul Kikerpuu (?) ja latvialaistaustainen, nykyään newyorkilainen kitaristi Valeri Belinov (?, nyk. Val Belin tai King B.).

Menee vähän makuasiaksi, kummasta Radarista sitä enemmän tykkää. Minä kallistun esikoisen kannalle, koska se on sekä tuoreempi että kuitenkin ryhdikkäämpi, ja Blumberg on jotenkin tyylikkäämpi kuin Belinov, eikä Kikerpuun bassokaan kuulosta niin hyvältä kuin Vaiglan nauhattoman virtuoosimainen liu'uttelu – aika kova släppääjä Kikerpuu kylläkin on. Levyllä on myös omituinen kumarrus neukkuyleisön suuntaan, kun mukaan on otettu yksi Lora Kvintin (s. 1955) – "venäjän Andrew Lloyd Webberin" – sävellys vähän makeana kitaraballadina. Onhan Belinovin soitto tälläkin kappaleella komeaa, mutta vähän turhalta biisi silti bändin omaan tuotantoon verrattuna tuntuu. Mutta on meno muuten aika komeaa ja jylhää. Ei tämä siis toki huono levy ole.  

Kalle Toomperen suunnittelema kansi on totaalisen tylsä, niin ammattilainen kuin tämä useita kansia suunnitellut graafikko olisikin.

Radar: Trofee

Radar on varsin kummallinen bändi. Se soitti joutavanpäiväisen tavallisia poptaustoja virolaiselle yleisliittolaiselle neukkutähdelle Jaak Joalalle (s. 1950) ja myös tanssipoppia tehneelle sisarusduo Ele (s. 1951) & Kaja (1953–1994) Kõlarille, mutta samalla se on pienen mutta laadukkaan virolaisen 1980-luvun progen kulmakiviä. Radarin kaksi omaa – siis omalla nimellä ilman laulusolistia tehtyä – albumia ovat tiukkaa instrumentaalista fuusiomusaa, jossa ryppyotsaiset soittimiensa virtuoosit panevat parastaan. Radarin ensimmäisellä, vuonna 1984 äänitetyllä ja vuonna 1985 julkaistulla albumilla Trofee (Melodija C60 21713 006) soittavat bändiä musiikillisesti luotsannut kosketinsoittaja Sergei Pedersen (s. 1953, sitemmin tunnettu jazzvirtuoosi), kitaristi Nevil Blumberg (s. 1961, muun muassa Ruja ja Synopsis), toinen kosketinsoittaja Aare Põder (?, muun muassa Ultima Thule), basisti Raula Vaigla (s. 1962) ja rumpali Paap Kõlar (s. 1954), joka on nykyään siirtynyt seikkailuturismin pariin.

En tiedä kultaako aika muistot, mutta kyllä tällainen vakavasti väännetty fuusiomusa kuulostaa kaikkien vuosien jälkeen aika hienolta. Varsinkin Blumbergin tyylikäs kirtara ja Vaiglan nauhaton basso väliin suorastaan hivelevät korvaa. Saattaa tämä rockmiehelle olla vähän liian jazzahtavaa, mutta kyllä meno on aika komeaa. Kuunnelkaa täsä vaikka levyn yksi kohokohdista, Tipptund kesklinnas (= Ruuhka-aika keskustassa). Siis ihan aikuisten oikeesti: Raul Vaigla esimerkiksi oli levyn ilmestyessä vasta 22-vuotias neukkulan rajoitteissa elänyt basisti, joka soittaa kuin millä tahansa maailman areenalla progebändissä bassoa tuolloin olisi soitettu! Kaikkineen tosi hieno levy ja tiukkaa musisointia.

Alar Ilon suunnittelema kansi ei sekään ole ihan hullumpi, vaikka on se ehkä vähän vaisu. Hän teki kaikkineen toistakymmentä kantta 1980-luvulla.

Ele ja Kaja Kõlar

Ele ja Kaja Kõlar, musikaalisesta perheestä tulevat sisarusduo, sai levyttää urallaan yhden vinyylin, eikä heidän tuotannostaan ole 1990-luvun jälkeenkään tehty mitään kokoelmia, vaikka materiaalia olisikin. Vuonna 1984 äänitetty ja julkaistu 7-tuumainen EP Ele ja Kaja Kõlar (Melodija C62 21465 005) sisältää neljä kappaletta, jotka ovat lähinnä harmitonta diskopoppia. Taustoja soittaa neukkupopin suurelle tähdelle Jaak Joalalle  (s. 1950) vuosia taustoja soitellut bändi Radar, jonka rumpali – nykyään seikkailuturismiyrittäjä – Paap Kõlar (s. 1954) on heidän veljensä. Pitkään vakavan sairauden kanssa kamppaillut Kaja Kõlar (1953–1994) oli sisaruksista se vakavammin musiikkiin suuntautunut henkilö, ja hän myös sävelsi – tämänkin levyn biiseistä kolme yhdessä Radarin kosketinsoittajan Sergei Pedersenin (s. 1953) kanssa. Ele Kõlar  (s. 1951) toimii nykyään kosmetiikan myyntialalla, mutta muistelee hyvällä musiikillista menneisyyttään.  

Mikään virolaisen kevyen musiikin klassikko duo ei todellakaan ole eikä varmaan tule olemaankaan, mutta levyn avaava Tulen saarelt on siinä mielessä hauska biisi, että se taitaa olla neukkuajan virolaisen musiikin ainoa levytetty reggaebiisi – tai siis ainakin jotain sen kaltaista, vähän niin kuin Suomessa Anita Hirvosen (s. 1946) levyttämä Rantareggae (1981). Tästä sen voitte kuunnella ja miettiä, että pitäisikö tätä levyä ihan vakavissaan ryhtyä metsästämään. Sen verran klassikko biisi kuitenkin on, että räppäritkin ovat sen ottaneet omakseen: Suomessakin tunnettu A-Rühm teki siitä version nimellä Palmisaar (2006). Ja aika hupaisaa on sekin, että biisi omittiin Afrikan kiertueella jostain livetilaisuudesta, ja sävellystietoihin merkittiin, että se on "afrikkalainen kansanlaulu" (= aafrika rahvaviis). Näin muistelee Ele muutama vuosi sitten. Minulla on voimakkaasti sellainen tunne, että olen biisin kuullut aiemminkin ja että originaalin nimi olisi ihan kielen päällä. Samaa tuumaili parikymppinen poikanikin.

Kalle Toomperen kansi on ihan tyylille uskollinen. Laulajatyttöjen varmaankin omatekemät asut ovat toki aika hassuja, mutta eihän se ole Toomperen vika.