Jaak Jürisson

Kosketinsoittaja ja säveltäjä Jaak Jürissonin (s. 1956) levytysura kertoo siitä tragediasta, jonka neukkuaika virolaiselle kulttuurille tuotti. Jürisson on yksi hienoimmista virolaisen kevyen musiikin säveltäjistä sekä myös osaava pianisti ja bändimies. Silti hän ei saanut neukkuaikana omalla nimellään tehdyksi kuin yhden vaivaisen 7-tuumaisen EP:n (Melodija C62 21283 002) vuonna 1984. 
Mutta sitäkin hienompi tämä pikkulevy on. Tämä levy on joka tapauksessa yksi virolaisen progen kulmakivistä, vaikka sen nykymaine ei niin kova olisikaan.
A-puolen aloittaa yhdessä hanuristi Henn Rebanen (s. 1952) kanssa sävelletty Vaid ärgata. Bändi soi komeasti – varsinkin Ain Vartsin kitara – ja Jürissonin miehekäs, konstailematon ääni sopii mainiosti soundiin. Samaa jatkuu Jürissonin omalla biisillä Kes lööb hingekella kotkale. 
B-puolella sointia piristää Taivo Niitvägin huilu. Molemmat taidokkaasti rakennetut biisit – Muusika sünd ja Pisipojale – ovat Jürissonin kynästä. Kaikkien neljän biisin sanoista vastaa minulle täysin oudoksi jäänyt runoilija Peep Liblik (s. ?).
Ja tässä koko pelimannijoukko: Jürisson, laulu, syntetisaattori, piano (A1–2, B1–2), Ain Varts (s. 1959), kitarat (A1–2, B1–2), Uno Kõrsmaa (s. ?), kitara (A2), Margus Kappel (s. 1956), syntetisaattori (A2), Sven Himma (s. 1961), lyömäsoittimet (A2, B2), Ivo Varts (s. 1961), lyömäsoittimet (A1, B1), Toivo Unt (s. 1951), basso (A1–2, B1–2), Taivo Niitvägi (s. 1955), huilut (B1), Tõnu Naissoo (s. 1951), syntetisaattori (B2), Rein Roos (s. ?), kellopeli (B1).
Hölmön kannen on suunittelut Silver Vahtre (s. 1953), joka on tehnyt kymmenisen muutakin levynkantta. 
Tämä levy pitää ainakin tällä hetkellä vakaasti paikansa henkilökohtaisella virolaisen rockin TOP 10 -listallani.
  

Eesti pop IV

 

Vuonna 1984 ilmestynyt Eesti pop III sisälsi Tarton musiikkipäivien antia vuodelta 1982. Samana vuonna ilmestynyt Eesti pop IV (Melodija C60 20921 008) sisältää Tarton festareiden materiaalia vuodelta 1983, Vanemuisen konsertttisalista äänitettynä. Nyt kirjo on vähän laajempi.
A-puolen aloittaa Rujan Urmas Alender (1953–1994) poikkeuksellisesti Kaseken solistina – biisi Sõbra käsi (eli Ystävän käsi – tästä linkistä) on Alenderin kynästä kokonaan – vähän Alenderille ominaista paatoksellista mutta ihan kelpoa progea. Seuraavana on vuorossa Mahavok, jonka laid-back-fiiliksinen Tulemata jäänud (tästä linkistä) on Heini Vaikmaan (s. 1958) käsialaa, eikä niin täynnä kasarisyntikoiden äänivallia kuin Mahavok normaalisti. Elektran esittämä Vaat, mis juhtus (Agu Tammeorg (s. 1957) – Ott Arder (1950–2004)) on aika svengaavaa rockia, jossa on pieniä progesävyjäkin. Levypuolen lopettaa Totu Coolin ainoa neukkuaikana vinyylille päässyt biisi. Itse asiassa taitaa olla niin, että kyseessä oli vain tälle keikalle tehty tilaipäiskokoonpano. Hardi Volmer (s. 1957) laulaa sanoittamansa J. Geils Bandin Seth Justmanin Üks kama kõik.
B-puolen avaa hieno Kaseken instrumentaalinen progeviritelmä A-variant, jonka on säveltänyt Erkki-Sven Tüür (s. 1959). Sitä seuraa pitkä Margus Kappelin (s. 1956), Ain Vartsin (s. 1959) ja Riho Sibulin (s. 1958) muodostaman trion Park (Kappel), jossa varsinkin Sibul pääsee näyttämään kitaristin taitojaan. Levyn päättää Radarin Samba (Sergei Pedersen (s. 1953)), joka on nimensä mukaisesti jonkinlainen progeversio sambasta. Radar voitti muuten vuoden 1983 festareilla melkein kaikki palkinnot, joita oli Tartossa joka vuosi tarjolla niin paljon, etten jaksa edes luetella.  Nämä asiat voitte tarkastaa vuonna 2009 ilmestyneestä kiinnostavasta kirjasta Tartu muusikapäevad 30.
Kaikkineen tämä on aika hieno levy virolaisen 1980-luvun alun rockin aatelisilta. Kannattaa siis poimia talteen, jos on vähääkään kiinnostunut virolaisen rockin perushistoriasta.
Kansitekstit ovat vain venäjäksi – mukaan lukien Madis Salumin (1955–2009) esittelyteksti. Ja levyn neukkumaiset väliaplodit taitavat muuten olla studion käsialaa.
Tylsähkön kannen on suunnitellut E. Väli (?), jonka käsialaa edellinenkin Eesti pop oli.

Arvo Pilliroog: Soolo-septett

Fonisti ja klarinetisti Arvo Pilliroogin (1946–1993) teki urallaan kaksi soololevyä. Kun ensimmäisenä äänitetty oli keskittynyt ison bändin soittamiin virolaisiin klassikoihin, toisessa hän päästää pienen bändin kanssa jazzvirtuoosin kykynsä kunnolla irti. Vuonna 1986 äänitetyllä ja vuonna 1987 ilmestyneellä Soolo-septetillä (Melodija C60 25717 007) mukana ovat Pilliroogin lisäksi trumpetisti Priit Aimla (s. 1963, myös klassista musiikkia eri kokoonpanoissa), Kuhmossakin vaikuttanut ja Suomessa auto-onnettomuudessa kuollut vetopasunisti Heiki Kalaus (1950–2007), monessa rockbändissäkin soittanut pianisti Margus Kappel (s. 1956), kitaristilegenda Tiit Paulus (s.  1945), muun muassa viime vuoden Porin jazzissakin esiintynyt basisti Toivo Unt (s. 1951) ja ties kuinka monessa rock- ja jazzkokoonpanossa soittanut rumpali Andrus Vaht (s. 1951). 

Virolaissäveltäjistä ovat mukana Kustas Kikerpuu (1937–2008), Uno Naisoo (1928–1980), Eugen Felicius (1941–1994) ja Pilliroog itse. Ulkomailta tulevat Nick La Rocca (1889–1961), jonka ikivanhan ikistandardin Tiger Rag – kuunnelkaapa vaikka tästä Art Tatumin (1909–1956) versio – Pilliroog on sovittanut ja josta levyn kansikin tulee.

Meno on aika hurjaa, ja väliin sävellykset hajoavat improvisoinnin kaltaisessa menossa ihan palasiksi, ja ainakin minun kouluttamattomalle jazzkorvalleni ollaan jo lähellä free jazzia. Ainakin neukkukuvioissa tämä on ollut tosi freetä. Hieno levy.

Margus Haavamägin (s. 1959) kansi on toisenkin hänen Pilliroogille suunnitelemansa kannen tavoin varsin tyylikäs.