Saksofonisti ja klarinetisti Arvo Pilliroog (1946–1993) on yksi virolaisen jazzin legendoista, joka kuoli aivan liian nuorena. Olen jo ehtinyt ihastella Pilliroogia vierailevana soloistina kitaristi Tiit Paulusin albumilla Tiit Paulus ja sõbrad (1980) ja puhallinorkesteri Helikonin toisella albumilla Helikon (1985), mutta onneksi hän ehti sentään tehdä kaksi sooloalbumiakin omalla nimelläänkin. Vanhempia nauhoituksia sisältävä, virolaiseen alkuperäisjazziin keskittynyt Improvisatsiooonid eesti teemadele (Melodija C60 25463 003) ilmestyi toisena, vasta 1989 (äänitykset vuosilta 1983–86). Levy on bändin – Viron radio- ja televisiokomitean estraadiyhtye – kanssa soitettua hillittyä ja tyylikästä viihdejazzia, joka on kaikin puolin viehättävää ja hauskaa kuunnella, vaikka se ei toki millään avantgardella viekottelekaan. Säveltäjinä ovat mukana Arne Oit (1928–1975), Viktor Ignatjev (1916–1994), Valter Ojakäär (s. 1923), Uno Naisoo (1928–1980), Kustas Kikerpuu (1937–2008), Boris Kõrver (1917–1994), kahdella biisillä Raimond Valgre (1913–1949) ja ehkä vähän yllättäen Elmu Värk (s. 1956) – muinaisen Muusik Seifin kitaristi Värkiä lukuunottamatta kaikki siis virolaisen jatsahtavan viihdemusiikin kuolemattomia klassikoita.
Ei levyllä nyt ehkä ihan kuolemattomia hetkiä ole, mutta muutama biisi on tavattoman hieno. Esimerkiksi Oajkäärin sensuelli See pole see, jonka useampikin naislaulaja on levyttänyt, ja Valgren Sinilind, joka on myöskin kuolematon ikiklassikko.
Margus Haavamägin (s. 1959) kansikin on julmetun tyylikäs.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti