9.2.2010

Radar


Radar on tosi kummallinen bändi – niin kuin itse asiassa niin moni muukin virolainen bändi. 1980-luvun loppupuolella se kuului harvalukuisen virolaisen progen valiojoukkoon kahdella LP:llään: Trofee (1985) ja Baltic Coast (1987). Sitä ennen se oli soittanut taustoja Ele ja Kaja Kõlarin diskopopsingellä (1985), ja vielä sitä ennen bändi levytti kaksi 7-tuumaista EP:tä kautta koko suuren ja mahtavan Neuvostoliiton menestyneen iskelmä- ja poptähti Jaak Joalan (s. 1950) kanssa tai taustabändinä – miten tuon nyt ottaa. Ensimmäinen näistä, vuonna 1980 Moskovassa ilmestynyt Radar (Melodija C62–13843–4) ilmestyi kuitenkin pelkästään bändin nimellä.
Bändiin kuluivat tuolloin nokkamiehenä pianisti Sergei Pedersen (s. 1953, nykyään jazzia oman trion kanssa, tässä vaikkapa My Foolish Heart), Enn Vain (1942–1998, enemmän kai myös jazzmiehiä) muissa kosketinsoittimissa, Andres Põldroo (s. 1954, aiemmin Ruja, sittemmin muun muassa Rock Hotel) kitarassa, Vladimir Šeripov (s. 1953, sittemmin muun muassa Apelsin) bassossa ja Paap Kõlar (s. 1954, nykyään seikkailuturismiyrittäjä) rummuissa. 
Levyllä on neljä biisiä. Pedersenin sävelly Kui mind kutsud sa on hetkessä unohtuvaa – toki kuulaasti soivaa – pehmopoppia. Elton Johnin (s. 1947, kannessa muuten "E. John") Valge aurik (= Valkea höyrylaiva) on vähän samanlaista kamaa, tosin asteen rytmikkäämpää – originaali on Dixie Lily (1974). Sitten seuraa G. Roferrin (?) Besame mucho – hirveää iskelmäjööttiä ja siis eri biisi kuin se Consuelo Vélazquezin (1916–2005) klassinen Besame mucho. Viimeisenä kappaleena on Terry Brittenin Ohtlik naine tässä Joalan myöhempi versio, joka uskallettiin neukkuajan jälkeen nimetä uudestaan: Saatanlik naine. Alun perin biisi oli Cliff Richardin (s. 1940) esittämä hitti Devil Woman (1976). Se kai yrittää olla vähän niin kuin rock. Itse asiassa Joala onkin hyvin samanlainen tyyppi kuin Richard. Nätillä äänellä varustettu nätti poika, joka oli omana aikanaan kovasti naisten mieleen. Suomeksi biisin muuten levytti nimellä Noitanainen (1977) Kirka (1950–2007), jota Joala myös muistuttaa haahuilessaan jossain rockin ja iskelmän välisessä harmaassa maastossa.  
Kyseessä on siis harmiton pikkulevy, joka oli ihan hauska löytää kokoelmiinsa, mutta ei sitä varmaan kovin usein tule kuunneltua.
K. Truupõldin (?) kansi näyttää siltä kuin koulupojalle olisi annettu harppi ja tussit. Se on siis amatöörimäinen. Muutaman muunkin vinyylikannen hän pääsi kuitenkin aikoinaan tekemään.

Ei kommentteja: