Magnetic Band

Rumpali, kosketinsoittaja ja laulaja Gunnar Grapsin (1951–2004) johtama Magnetic Band (1976–83) aloitti jonkinlaisena funkia, jazzia ja hard rockia sekoittavana bändinä, ja kehittyi sitten myöhemmin Neuvostoliiton yhdeksi suosituimmista heavybändeistä. 

Graps oli lempinimeltään "Raudmees" (= Rautamies), ja häntä on myös verrattu Alice Cooperiin (s. 1948). Sellaista jämäkkää mutta samalla vähän kuitenkin kirkuvaa hänen lalulunsa on, ja on kai parempi tunnustaa heti, että ihan tällaiselle materiaalille en ole koskan lämmennyt. 

Magnetic Bandin esikoilevy, 7-tuumainen EP Magnetic Band (Melodija C62–13399–400) vuodelta 1979 ei ole kuitenkaan vielä ihan jööteintä heavykamaa, ja on siinä hetkensä. Vähän jumputtavia biisit – joita muuten on vain kaksi – kuitenkin ovat. Tämä on vähän sellainen pikkuhauska mutta harmiton levy, jota Grapsin myöhempi legendaarisuus ehkä vähän pyhittää.

Bändissä soittavat Grapsin lisäksi Heini Vaikmaa (s. 1958, sittemmin muun muassa Mahavok) kitaraa, Marius Sagadi (?) bassoa, Mati Valdaru (?) saksofonia ja Sulev Kuusik (?) toista kitaraa.

Pikkuhauska ja vähän anarkistisväyinen on M. Hiisin (?) kansi. Muita kansia hän ei olekaan sitten koskaan suunnitellut.

Mahavok

Mahavok  oli bändi, joka tavallaan kasvoi täyteen mittaansa vasta, kun Kare Kauks (s. 1961) liittyi sen laulusolistiksi vuonna 1986. Kun bändi julkaisi esikoislevynsä, vuonna 1983 äänitetyn ja vuonna 1984 julkaistun 7-tuumaisen EP:n Mahavok (Melodija C62 20095 008), laulusolistina ja saksofonistina oli Karl Madis (s. 1959), josta tuli sittemmin tähti Karavanin myötä.  

Kitaristi Heini Vaikmaan (s. 1958) johtamassa bändissä soittivat Madisin lisäksi kosketinsoittaja Kalev Alas (?), jonka myöhemmistä vaiheista minulla ei ole tietoa, basisti Raul Arras (?), joka vieläkin tarttuu soittimeen, jos Mahavok lähtee keikalle – kuten myös rumpali Sven Himma (s. 1961, myös Kontor ja Synopsis) ja toinen kitaristi Kristjan Kirme (?, myös Synopsis).

Vaikmaa on tunnettu fuusio- ja progemieltymyksistään, ja Mahavok olisikin saattanut ilmeisesti olla menossa siihen suntaan. Tämä ensimmäinen levytys antaakin vähän sellaisen kuvaa, mutta Kauksin myötä toinen levytys johtikin sitten sellaiseen melodiseen kasarisyntikkapoppiin ja komeisiin äänivalleihin, josta bändi varsinaisesti tuli kuuluisaksi.

Tämä kolmen kappaleen pikkulevy on varsin sympaattista poppia. Vaikmaan sävellykset ovat tarttuvia, ja miehet ovat selvästikin kunnon pelimanneja. Fiilis on rento.

Kannen ovat suunnitelleet kuuluisat julistesuunnittelijat Villu Järmut (s. 1948, Viron kuvataideakatemian graafisen suunnittelun professori) ja Enn Kärmas (s. 1943), jotka tekivät aikoinaan muitakin kansia. Mitään erityistä ei tässä tylsässä valokuvakannessa kuitenkaan ole.  

Mahavok

Virossa ei 1970–80-luvuilla ollut loppujen lopuksi kovinkaan paljoa levyttämään päässeitä rockbändejä, ja siksi tuntuukin välillä, että kullekin lajityypille oli Virossa ihan oma bändinsä. Kasarisyntikkapoppia soitti sitäkin nimenomaan vain yksi bändi, vuonna 1982 progebändi Spiraalin kautta syntynyt Mahavok. Bändi pääsi neukkuaikana kolme kertaa äänitysstudioon. Karl Madisin (s. 1959, sittemmin varsin suositun ja edelleenkin toimivan Karavanin  johtohahmo) ollessa laulusolistina bändi julkaisi yhden kolmen kappaleen EP:n vuonna 1984, Marju Länikin (s. 1957) kanssa bändi teki kahden vuoden kuluttua LP:n Südame laul, mutta se varsinainen oikea neukkuaikainen Mahavok-albumi oli vuonna vuonna 1987 äänitetty ja julkaistu Mahavok (Melodija C60 26525 002). Tuolloin solistina oli jo Kare Kauks (s. 1961), jonka puhdas ja kaunis mutta samalla vähän pakotetun tuntuinen ja jotenkin jopa vähän kovahko ääni sopii itse asiassa bändin kylmähköön syntikkasoundiin oikein hyvin. 

Kauks on menestynyt myös jazzlaulajana. Naimisiin mentyään hän vetäytyi jo 1990-luvun alussa vähän syrjemmälle aktiivisesta musiikkelämästä, mutta Mahavok on tehnyt jonkinlaista comebackia 2000-luvun nostalgian myötä ja esiintyy konserteissa silloin tällöin – muun muassa Tallinnan Rock Cafessa lokakuussa 2009. Kauks on myös esiintynyt muilla lavoilla, muun muassa Les Misérables -musikaalissa. Siinä hän lauloi vuonna 2001 sen saman Fantinen soolobiisin, josta Susan Boyle (s. 1961) tuli sittemmin niin kuuluisaksi. 

Mahavokin voimahahmo ja taiteellinen johtaja on kuitenkin kitaristi Heini Vaikmaa (s. 1958), jonka käsialaa ovat kaikki levyn sävellykset. Vaikmaan mieltymykset fuusiomusiikkiin ja progeen ovat myös luettavissa rivien välistä – varsinkin levyn ainoalla instrumentaalilla Juhtum tänaval –, vaikka bändin perussoundi onkin helpohkoa syntikkapoppia. On myös mainittava, että aika varman päälle rakennetuilta ja puhkisävelletyn tutuilta osa biiseistä tuntuu, mutta kyllä tällaisessa kasarimeiningissä on ihan oma vitsinsä. Ihan joka päivä, viikko tai edes kuukausi tätä ei kuitenkaan ehkä tarvitse kuunnella. Mutta sellaisena omansalaisena zeitgeist-viihteenä levy on ihan hauska, ja on siinä omat pienet huippuhetkensäkin. Klassikko se kuitenkin lajissaan on. Ei siis ihan täysin harmitonta poppia. Ja on minun ihan helppo ymmärtää sitäkin, että joku alkaisi ihan vakavissaan harrastaa Kauksin laulun kuuntelua. Mahavokin suurimmalla klassikolla Mägede hääl voi tehdä vaikka kuuntelukokeen. 

Ja mitä tämä mystinen nimi Mahavok sitten tarkoittaa? Vähän tylsää: kyseessä on bändin silloisten jäsenten sukunimien alkukirjainten yhdistelmä – Madis, Arras, Himma, Aas, Vaikmaa, Oronen ja Kirme.

Levyn ainakin etupuoleltaan ihan kelvon kannen on suunnittelut Silver Vahtre (s. 1953), joka muuten vastasi valotaiteilija Margus Vaigurin kanssa vuoden 2007 Via Cruciksen visuaalisesta ilmeestä Helsingissä. Tämä teatterilavastaja ja -graafikko on tehnyt muitakin levynkansia.

PS. Mahavok on muuten ainoa virolaisyhtye, joka koskaan on esiintynyt Roskilden festivaaleilla. Tämä tapahtui vuonna 1991, ja sittenhän bändin aika alkoikin jo olla täysi. Ja onpahan joku muuten saattanut nähdä heidät Kotkan Meripäivilläkin vuonna 1986.