[Vitamiin II] "Vitamin" – "Vitamiin"

Vitamiinin toinen LP:kin kantaa vain bändin nimeä Vitamiin (Melodija C60 20631 008). Se on äänitetty vuonna 1983 Viron radion studiossa, ja se ilmestyi seuraavana vuonna. Bändin kokoonpano on pysynyt samana kuin edellisellä levyllä – solistit Maltis ja Länik sekä soittomiehet Vähi, Laaneorg, Targo ja Luht –, paitsi että Anne Veski on jäänyt pois solistin paikalta. Ja tyylikin on pysynyt samana – outoa sillisalaattia koko levy.

A-puolen aloittaa "anonyymi" sävellys Draama, jonka virolaiset sanat on tehnyt Heldur Karmo (1927–1997). Biisin laulaa Maltis. Myöhemmin on selvinnyt, että kyseessä on eteläafrikkalaisen Steve Kekanan (s. 1958) (kuka muistaa?) biisi – vähän siis eksoottista kasaridiskohumppaa. Toinen biisi on Chris Rean (s. 1951) Eluküünal (en tunnista), johon virolaiset sanat on tehnyt rutinoitunut sanoittaja Valli Ojavere (s. 1941). Länik laulaa tämän tasapaksun, hitaammanpuoleisen balladin. Kolmas biisi on sitten bändin omaa käsialaa, Laaneorgin säveltämä ja Karmon sanoittama Uneta öö, Maltisin laulama teatraalisuuden ja raskaan rockin välimaastossa liikkuva biisi, jossa Laaneorg saa näyttää kitaristinkykyjään. Pankin räjäyttää kuitenkin seuraava biisi Kutse tansule (myöhemmissä kokoelmissa nimellä Rock on popp), jonka on säveltänyt joku R. Altonen. Ja kyseessähän on tietysti Remu ja ilmeisesti ainoa neukku-Virossa levytetty Hurriganes-biisi. Valitettavasti en tunnista originaalia (vähän hävettääkin). Laulaja Länik on itse tehnyt vironkeliset sanat. Ensin minua nauratti, mutta kuunneltuani biisin kymmeniä kertoja alan jo tykästyä siihen. Kokeilkaa itse tästä linkistä vähän uudempaa Länikin live-versiota.

A-puolen viimeinen biisi on Länikin laulama Mikk Targon vanha diskohumppa Saatus, tuttu jo venäjänkielisenä bändin toiselta EP:ltä. Tylsä molemmilla kielillä – tästä linkistä varmistus.

B-puolen aloittaa Laaneorgin ja Karmon Täna öösel, Maltisin laulama biisi, joka lähestyy taas teatraalisempaa raskasta rockia. Sitä seuraa vielä teatraalisempaa meininkiä, basisti Luhtin säveltämä pateettinen progesävyinen instrumentaali Nostalgia, jossa Vähi pääsee kosketinsoittimineen näyttämään klassista taustaansa ja Laaneorg kitaristinkykyjään. Valitettavasti linkkiä tähän ehkä hienoimpaan Vitamiin-biisiin ei löydy. Sitten seuraa yllättäen edelliseltä LP:ltä uudestaan Malitisin ja poikakuoron Ave Maria, joka sekin on aika komea. Levyn päättä Luhtin säveltämä reggaehenkinen ja hyvin rento instrumenaali Baarimuusika, joka ei sävellyksenä ehkä hätkäytä, mutta jättää hauskan fiiliksen ja samalla hämmentyneen olon, sillä niin outo koostumukseltaan tämäkin Vitamiinin levy on.     

Hauskan ja ilmeisen vitamiinipitoisen kannen on suunnitellut edellisen levyn tavoin A. Kolossov (?). 

[Vitamiin I] "Vitamin" Group – Gruppa "Vitamin"

Vitamiinin ensimmäinen täysmittainen LP "Vitamin" Group (Melodija C60 19587 005) ilmestyi vuonna 1983, äänitykset oli tehty vuosina 1980–82. Kokoonpano oli edellisten levyjen kaltainen: solisteina Länik, Veski ja Maltis, pelimanneina Vähi, Laaneorg, Targo ja Luht. Sillisalaatti siis jatkuu, ja nyt sitä on lisätty jopa reggaesävyillä ja lisäkurkotuksilla progen suuntaan.
Kolme levyn biiseistä on edelliseltä EP:ltä: Maltisin laulama Lolita (A1), Vähin instrumentaali Turne (engl. Tour, B1) ja Veskin laulama Julius Caesar (B4). 
A-puolen avaa siis jo tuttu Lolita. Seuraavassa hitaahkossa ja tylsässä diskosävyisessä biisissä Winter (Talv eli venäjäksi Зима) laulaa käsittäkseni Länik. Biisi on Targon ja venäjänkieliset sanat A. Olginin (?). Kolmas biisi Hocus-pocus on myös Targon käsialaa, sanat on tehnyt kirjailija Ott Arder (1950–2004) – Apelsinista tutun Jaan Arderin veli. Ska-henkinen rallatus on aika hauska – tästä linkistä sen kuulee. Sitten seuraa yksi levyn huippukohdista, reggaeversio Camille Saint-Saënsin (1835–1926) 3. sinfonian teemasta nimellä Wedding Bells (viroksi Pulmapäev), vironkielisistä sanoista vastaa Jüri Kõrgema (1948–1992). Laulajana toimii Länik – ja tästä linkistä voitte nauttia tästä kummajaisesta. Ja sitten taas ihan toisenlaisiin maailmohin: A-puolen päättää basisti Luhtin mahtipontinen progeinstrumentaali Festival, jossa Laaneorg vinguttaa kitaraansa oikein sydämensä kyllyydestä.
B-puolen avaa siis entuudestaan tuttu Vähin instrumentaali Turnee. Ja sitten taas reggaen maailmaan: Targon säveltämä Rabadap on outo sekoitus progea ja virolaista rub-a-dubia. Ja aina hullummaksi menee: seuraavalla biisillä Maltis tulkitsee Viron akateemisen mieskuoron poikakuoron kanssa Ave Marian (ilmeisesti lat.am. trad, vironkieliset sanat Heldur Karmon (1927–1997)) – tästä linkistä tuon ihmeen kuulee. Ja sitten seuraa entuudestaan tuttu Veskin laulama ja Vähin kynästä kotoisin oleva diskohumppa Julius Caesar. Levyn lopettaa Peeter Volkonskin (s. 1954) venäjäksi sanoittama ja Maltisin laulama anonyymi rock The Last Act (viroksi Viimane vaatus). Ja sehän ei ole suinkaan anonyymi, vaan Suomessakin monesta levytyksestä tuttu Buddy Kayen (1918–2002) ja kumppaneiden Speedy Gonzales – tästä linkistä Anne Veskin ja Tõnis Mägin (s. 1948) myöhempi virolainen versio.
Varsin kummallinen levy on siis tämä Vitamiinin ensimmäinen LP. Huono kokonaisuudessaan mutta jotenkin tavattoman hupaisa.
Kannessa on tekstit englanniksi ja venäjäksi, etiketti on viroksi. Kannen on suunnitellut muutaman muunkin levynkannen tehnyt A. Kolossov (?).

[Vitamiin] Gruppa "Vitamin": Turne

Vitamiinin kolmas ja viimeinen 7-tuumainen EP Turne (Melodija C62 19343 005) äänitettiin Viron radiossa vuonna 1982 ja julkaistiin Moskovassa seuraavana vuonna – sekä kansi että etiketti ovat vain venäjäksi. Aikaisempien levyjen sillisalaattitunnelma jatkuu, vaikka biisejä on vain kolme.
A-puolella asialla ovat solistit. Levyn aloittaa tekopirtsakka vanhanaikaisen rockahtava diskopop Lolita (sävellys merkitty R. Bloomfieldille ja myöhemmissä julkaisuissa B. Bloomfieldille ja Viron tv:n taltioinnissa M. Bloomfieldille (ei kai Mike Bloomfield?), enkä ole saanut selvää biisin alkuperästä; vironkieliset sanat on tehnyt Heldur Karmo (1927–1997)). Mikin varressa on Mait Maltis (s. 1951). Tästä linkistä näette myös hassun esityksen Viron tv:stä. Toisena biisinä Anne Veski (s. 1956) laulaa Peeter Vähin (s. 1955) säveltämän ja sanoittaman (Shakespearen mukaan), Frederikin tuotantoa muistuttavan (vaikkapa Tsingis Khan) diskorallatuksen Julius Caesar – tästä linkistä. Niin että onhan tässä kaikki camp-kulttiainekset.
B-puolen täyttää levyn epäilemättä paras biisi, Vähin säveltämä instrumentaali Turne, joka on espanjalaistyyppinen romanssi akustisine kitaroineen, mutta syntikoiden ja bändin avulla yritetään rakentaa jopa progen suuntaan kurkottavia lurituksia ja äänimattoa. Ei se mikään kuolematon esitys kuitenkaan ole. 
Bändin koostumus on sama kuin edelliselläkin levyllä: Vähi, Laaneorg, Targo ja Luht.
Tylsän kannen on suunnitellut joku V. Voronin (?), joka on tehnyt Anne Veskillekin yhden kannen.

[Vitamiin] Gruppa Vitamin

Vitamiinin toinen EP Gruppa Vitamin (Melodija  C62 18709 000) ilmestyi vuonna 1983, mutta se oli äänitetty jo vuonna 1981. Nyt oltiin jo matkalla kohti yleisliittolaista mainetta, sillä levynkannet olivat vain venäjäksi, samoin kuin yksi biisikin. Takakannessa mainitaan vain kosketinsoittaja Peeter Vähi (s. 1955) bändin taiteellisena johtajana, eikä muita esiintyjiä mainita lainkaan. Olen kutenkin päätellyt lähteistäni, että naispuolisina laulusolisteina toimivat Marju Länik (s. 1957 – A1) ja Anne Veski (s. 1956 – B2). Uusi miespuolinen solisti oli Mait Maltis (s. 1951). Bändissä kosketinsoittaja Vähin lisäksi ovat käsittääkseni jatkaneet kitaristi Rein Laaneorg (s. 1952) ja rumpali Mikk Targo (s. 1959), mutta bassossa taitaa olla jo mukana Raul Sepperin (s. 1951) korvannut Kulno Luht (s. ?). Kannessa on kuitenkin kuusi miestä, joten yhtä puuttuu.
A-puolen aloittaa joutavanpäiväinen syntikkadiskohumppa Saatus, jonka Länik laulaa venäjäksi (Закат). Tästä linkistä sen voi kuulla virolaisena versiona. Sävellys on Targon ja venäläiset sanat A. Olginin (?). Toinen biisi on kantrisävyinen löysä iskelmähumppa Kauge aeg, jonka laulaa bändin uusi miessolisti Maltis. Biisi on tylsyydestään huolimatta kuitenkin jäänyt elämään jonkinlaisena klassikkona. Tästä linkistä sen voi testata. 
B-puolen aloittaa Vähin säveltämä instrumentaali Üllatus, joka on perin juurin tylsää ja jumputtavaa syntikkadiskoa. Lopetusbiisi on ehkä levyn hauskin kappale, sellainen tuhansia kertoja sävelletty napoleoninmopomainen vanhan ajan rock'n'roll Vitamiini rock, jonka laulaa Veski. Tästä linkistä voitte kuunnella tämän Vähin sävellyksen. Sanoista vastaa Annen veli Jaak Veski (1956–1994).  
Tämä toinenkin Vitamiinin levy on siis ensimmäisen tavoin oikein huono ja vielä käsittämättömän sekametelisoppainen, vaikka biisejä on vain neljä.
Kannen on suunnitellut joku venäläinen B. Stoljarov (?), joka teki myös Apelsinille myöhemmin yhden kannen.

 

Vaikka kannet on painettu vain venäjäksi, on levyn etiketti silti vironkielinen (joissakin Melodijan levyissä on havaintojeni mukaan vaihteluakin etikettien kielen suhteen):

Vitamiin

Vuonna 1978 perustettu Vitamiin on sekä yksi Viron rockhistorian keskeisimpiä yhtyeitä, joka myös pääsi levyttämään melko paljon (kolme LP:tä ja kolme EP:tä), että myös sangen tylsä kantrirockin ja iskelmän välimaastossa horjuva, joutavanpäiväisen tasapaksua tanssijööttiä soittava bändi – kokoperheenrockiksi sitä on joku pilkallisesti ja myös osuvasti kutsunut. Ei heillä nimittäin yhtään oikeasti hyvää levyä ole. Pariin otteeseen bändi on kaivettu naftaliinista 2000-luvullakin, mutta varsinaisen toimintansa se lopetti jo vuonna 1989. 
Vitamiinin ensimmäinen EP Vitamiin (C62-14651-2, [1980], ilmeisesti lisäpainos myös 1981) kertoo kaiken. Bändin koostumus on sinänsä kova, ja monet soittajat ovat hankkineet kannuksiaan muualla, mutta kokonaisuus ei toimi. Bändissä soittivat ensi alkuun seuraavat pelimannit: myöhemmin pedofiiliskandaaleista tuttu Joel Steinfeldt (s. 1950, akustinen kitara ja laulu), Raul Sepper (s. 1951, basso ja laulu, nyk. Raul Sepper Band), myöhemmin lapsipornoskandaalista tuttu Rein Laaneorg (s. 1952, soolokitara ja laulu, nyk. President), klassisena säveltäjänä tunnettu Peeter Vähi (s. 1955, kosketinsoittimet ja laulu), Mikk Targo (s, 1959, lyömäsoittimet), Rein Raudjalg (s. ?, lyömäsoittimet) ja Arvi Ment (s. ?, lyömäsoittimet ja laulu).
Solistin tehtäviä ensilevyllä hoiti Steinfeldtin (A1) ja Sepperin (B1) lisäksi yleisliittolainen tähtilaulaja Anne Veski (s. 1956, A2, B2), mikä ei lainkaan paranna bändin musiikkia.
A-puolen aloittava Steinfeldtin oma sävellys ja sanoitus Mõttelend on tylsä katrijumputus. Anne Veskin laulama Roosiaia kuninganna (säveltäjä Paloma Blancasta tuttu Johannes Bouwens eli George Baker (s. 1944), enkä kyllä tunnista tätä humppaa, vironkieliset sanat Jaak Veski (1956–1994), Annen ex-mies) on virolainen retroklassikko, enkä kyllä ymmärrä miksi. Kuunnelkaa tästä linkistä Veskin viimevuotinen juhlakonserttiversio.
B-puolen aloittaa Suomessakin – muun muassa Kai Hyttisen ja Frederikin laulama – varsin tuttu hollantilaisen Tee Setin Linda, jonka laulaa Sepper, joka myös sanoitti biisin viroksi. Tosi camp-meininkiä; kuunnelkaa tästä linkistä. Levyn päättävä ja Veskin laulama Tähelend (J. Kelly (?) – J. Veski) on samaa jööttiä kuin edeltäjätkin, tästä linkistä voitte varmistua. Vähin syntikkakin on ihan kauhea, niin hieno soittomies kuin hän muuten onkin.
Siis oikein huono levy, jota on silti hauska kuunnella silloin tällöin.
Vaatimattoman kannen on suunnitellut Mart Peri (s. 1947), joka on suunnitellut tasan yhden muunkin levynkannen. Valokuvan on ottanut Oskar Vihandi (?).

Tõnis Mägi & Music Seif

Tõnis Mägi (s. 1948) lienee Viron tällä hetkellä rakastetuin tai ainakin kunnioitetuin rocktähti. Esimerkiksi hänen 1980-luvun lopun isänmaallinen biisinsä Koit voitti vuonna 2009 Viron tv:n kilpailun Eesti otsib lemmiklaulu. Kun Mägi esiintyi ensimmäistä kertaa vinyylillä vuonna 1971 Uued laulud -kokoelmalla, oli hän vielä kovin iskelmällinen ja naiivi laulajapoika, mutta kun hänen ja hänen bändinsä, vuonna 1981 perustetun Music Seifin (myöhemmin kirjoitusmuoto oli Muusik Seif)  ensimmäinen levytys, vuonna 1981 äänitetty 7-tuumainen EP Tõnis Mägi & Music Seif (Melodija C62–16913–4) ilmestyi vuonna 1982, oli sävy jo ainakin vähän rock. Tai jopa vähän funk: tässä Targon säveltämä ja Mägin sanoittama Metsaneid. No ehkä minä vähän liioittelen – onhan se aika iskelmällinen, vaikka pojat osaavatkin soittaa. Sympaattista on kuitenkin se, että kaikki biisit ovat omia, Mägin ja Targon käsialaa. On tässä aidon Viro-rockin alkuvaiheita. 

Muusik Seifistä tulikin sitten yksi virolaisen 1980-luvun rockin keskeisistä bändeistä. Ensimmäisessä kokoonpanossa soittivat kitaristi Elmu Värk (s. 1956), basisti Margus Orav (k. 1985, hukkui keikkamatkalla Balatoniin), kosketinsoittajat Aare Põder (?, sittemmin muun muassa Ultima Thule) ja Mati Vaarmann (s. 1952) sekä rumpali Mikk Targo (s. 1959, sittemmin muun muassa Mahavok). 

Mutta on se todettava, että kun esimerkiksi Jaak Joalaa (s. 1950) pilkattiin "Kremlin satakieleksi", niin kyllä Muusik Seif kierteli yhtälailla pitkin suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa ja Mägi – myöhempi laulavan vallankumouksen sankari – lauloi myös venäjäksi.

J. Semerikovin (?) kansi on ehkä vähän mielikuvitukseton. Muita kansia hän ei sitten ole tehnytkään.

     

 

Marju Länik

Jonnekin iskelmän ja popin harmaaseen välimaastoon asettuvan Marju Länikin  (s. 1957) ensimmäinen levy oli rumpali – nykyään mainosmies ja tuottaja – Mikk Targon  (s. 1959) johtaman Kontaktin kanssa tehty, vuonna 1983 äänitetty ja vuonna 1984 julkaistu 7-tuumainen EP Marju Länik (Melodija C62 20653 000). Kontaktillekin tämä oli ensilevytys, ja tämän lisäksi lyhytikäinen bändi esiintyi vielä Eesti pop V -kokoelmalla vuonna 1985. Länikistä tuli sitten yleisliittolainen tähdenalku, osin juuri Targon luotsaamana, mutta mitään Alla Pugatšovaa (s. 1949) hänestä ei kuitenkaan tullut. Syy on varmaan osin materiaalissa, sillä eivät nämä Targon sävellykset ole kovin kummoisia. Jossain syntikkapopin ja iskelmän välimaastossa liikkuvat, yhdentekevät ja vähän pateettiset sävelkulut sekä Länikin lopultakin aika persoonaton ja kapea ääni tekevät lopputuloksesta omituista mössöä, joka ei oikein ole mitään. Yksi kappaleista on hittinikkari Tom Snown käsialaa, mutta ei sekään sen kummemmalta kuulosta. 

German Gustavin (s. 1933) suunnittelema kansi täydentää epäonnistuneen paketin. Se onkin hänen ainoa vinyylikantensa – tosin valokuvaajana hän on mukana useammassakin.

Marju Länik: Südame laul

Marju Länikille (s. 1957) ei kai ole koskaan selvinnyt, että onko hän estraaditähti, tanssipaikkojen tavallinen iskelmätähtönen tai sitten nahkatakkinen rockmimmi. Vähän kaikkea tätä hän on urallaan tehnyt tai halunnut tai yrittänyt tehdä, ja varmaan hän muistelee ainakin pienellä haikeudella sitä aikaa, kun hän oli suuren ja mahtavan Neuvostoliiton pikkuinen ja lupaava tähti, joka esiintyi jo aika isoilla areenoilla. Neukkuaikana hän sai tehdyksi kolme soololevyä, ensimmäinen 7-tuumainen EP Kontaktin kanssa ja sitten ensimmäinen oikea LP Mahavokin kanssa ja vielä toinen LP kosketinsoittaja ja sittemmin musiikkibisnesmies Lauri Laubren (s. 1961) kanssa.  

Mahavokin kanssa tehty, vuonna 1985 äänitetty ja vuonna 1986 ilmestynyt LP Südame laul (Melodija C60 23553 003) kulkee lähinnä Kontaktissakin rumpuja soittaneen Mikk Targon (s. 1959) sävellysten johdatuksella, ja vaikka Targo kuinka olisikin ollut säveltämässä Earth, Wind & Firen biisiä One World, ei se poista sitä tosiseikkaa, että hänen biisinsä ovat ainakin tällä levyllä täysin yhdentekevää iskelmähumppaa. Levyn ainoa kiinnostava kappale on Madis Salumin (1955–2009, muun muassa Hübriid) Oodates sind, joka on emotionaalisesti aika voimakas country rock -tyyppinen balladi, jonka tulkitsemiseen Länikin ääni melkein riittää. Toinen jotensakin kiinnostava – ja levyn luonnetta ajatellen myös varsin kummallinen – juttu on levyn lopetus, joka on parikymmensekuntinen pätkä jo soinutta biisiä teknomiksatuna ja Helmut Anikon (1947–2003) hienolla saksofonisoololla höystettynä. Jaak Joala  (s. 1950) muuten vierailee yhdellä biisillä, mutta se ei tee levyä sen paremmaksi. Ai niin, onhan yksi biiseistä vielä Roberta Flackin  (s. 1937) käsialaa, mutta ei sekään tee levyä sen paremmaksi.

Margus Haavamägin (s. 1959) kansi on kuitenkin aika hupaisa. Kyseessä onkin alan ammatilainen.

Mobile

Mobile (1978–84) oli Viron valtiollisen filharmoniaorkesterin alaisuudessa toiminut iskelmä- ja popyhtye, jota johti laulaja Ahti Nurmis (1947–2003). Mobile säesti 1970-luvulla myös kahta varsin menestynyttä naispuolista iskelmälaulajaa, Anne Veskiä (s. 1956) Marju Länikiä (s. 1957). Levystudioon bändi ei juurikaan pääässyt, sillä tämä 7-tuumainen EP Mobile (Melodija C62 21027 002, 1984) on bändin ainoa omalla nimellä julkaistu levy. Muut harvat levytykset ovat erilaisilla kokoelmilla olevia yksittäisiä Nurmisin, Veskin ja Länikin taustabändinä soitettuja kappaleita.

A-puolen aloittaa Nurmisin laulama melko svengaava cover, hollantilaisen suositun bluesyhtyeen Livin' Bluesin – kuka muistaa? – vuoden 1977 hitti Shylina (tästä linkistä). Mieleen tulee – ainakin etäisesti – Kirka bändeineen samalta ajalta. Anne Veski laulaa puolestaan oman tyhjänpäiväisen hittinsä Ootan sind (tästä linkistä), jonka on säveltänyt Suomessakin tuttu venäläinen hittinikkari Arno Babadžanjan (1921–1983). B-puolella bändi kuulostaa jopa funkahtavalta, mikä lienee lähinnä basistin släppäämisen ansiota. Troika on virolaisen kevyen musiikin suurnimen Kustas Kikerpuun (1937–2008) käsialaa. Vaikka Kikerpuu onkin muun muassa virolaisen jazzin klassikko, ei se muuta sitä tosiseikkaa, että kappale järkyttävän huono. Solistina toimiva Nurmis kuulostaa George Clintonin bändin eteen eteen eksyneeltä Matilta tai Tepolta. Päätösraita on sekin aika yllättävä: ihan kelvosti svengaava instrumentaali Kvartett on nimittäin ruotsalaisen kitaralegenda Janne Schafferin (s. 1945) käsialaa.

Kaikkineen siis varsin hassu levy. On siinä kyllä tragiikkaakin, kun ilmeisen suosittu bändi saa tehdä urallaan vain yhden EP:n, jonka kappaleet on levytetty viiden vuoden aikana vuosina 1979–83.

Nurmisin nekrologissa Õhtulehdessä kerrotaan, että paluu lavoille oli jo suunnitteilla, kun sitten laulaja kuolikin yllättäen sydänkohtaukseen 56-vuotiaana. Vanhaa bändiä ei kuitenkaan olisi saatu kasaan, sillä basisti Margus Orav (?–1985) hukkui keikan jälkeisellä uintiretkellä Balatoniin – tuossa vaiheessa hän soitti jo Tõnis Mägin bändissä Muusik Seif. Trumpetisti Vello Roomet (?) kuoli puolestaan vuosituhannen vaihteessa. Heidän lisäkseen bändissä soittivat kitaristi Elmu Värk (s. 1956), kosketinsoittaja Mati Vaarmann (s. 1952) ja rumpali Mikk Targo (s. 1959) – kaikki sittemmin varsin kovia alan nimiä. Mobilesta kehittyikin yksi Viron klassikkorockbändeistä, Muusik Seif.

Jos ei levyn kookojalla ollut ihan paras päivänsä, ei kannen suunnittelijalla, Tarton taidekoulusta vuonna 1971 valmistuneella graafisena suunnittelijana ja lavastaja toimineella Arvo Siplanellakaan (s. 1944) ole myöskään tainnut olla sellainen. Levy on silkkaa campia sekä sisältä että ulkoa.