Vuonna 1971 julkaistu kokoelma-albumi Uued laulud – lemmikhääled 1 (Melodija 33D 0306812–3) aloittaa uuden aikakauden Viron kevyessä musiikissa. Jazzahtava vanhanaikainen tanssimusiikki on vaihtumassa monipuolisemmaksi iskelmäksi, levy on ihan uudenaikainen kuvakannellinen LP ja uudenlaisia nuoria tähtiäkin on tullut mukaan. Säveltäjät ovat kuitenkin kaikki virolaisia alansa vanhoja konkareita. Levyn ilme on jotenkin raikas ja optimistinen ja samalla vähän naiivin viatonkin – vähän kuin 1960-luvun suomalaisessa iskelmässä.
Levyn aloittaa Jaak Joalan (s. 1950) esittämä ja Arved Haugin (1922–1995) säveltämä Selle laulu mina ise luuletasin. Sellaista symppispoppia, joka teki Joalasta sittemmin suuren yleisliittolaisen tähden, jota "Kremlin satakieleksikin" haukuttiin. Komeaääninen oopperalaulaja Voldemar Kuslap (s. 1937) esittää jazzkonkari Uno Naissoon (1928–1980) sävellyksen Hobused, jonka alkuperäisteksti on muuten suuren venäläisen runoilijan Sergei Jeseninin (1895–25) käsialaa. Enemmän bossanovan tyyliin taipuvainen Uno Loop (s. 1930) esittää Gennadi Tanielin (s. 1940) biisin Poiss ja tüdruk. Naisten sarjan aloittaa heleä mezzosopraano Heli Lääts (s. 1932) enemmän klassisesta musiikista tunnetun Eino Tambergin (s. 1930) viehkolla kappalleella Kõik saame murelipuudeks. Vello Orumetsin (s. 1941) sympaattisesti tulkitsema Haugin Lüüriline laul muistuttaa jopa meidän laululiikkeen laulelmia. Orumets taitaa vieläkin heittää keikkaa. Arne Oitin (1928–1975) Me pole enam väikesed esittää levyn ainoa duo; nuoresta rakkaudesta laulavat ujosti Toomas Jõesaar (s. 1945) ja sittemmin varsinkin kuoroihmisenä tunnettu Marika Bahvalova (s. 1947, sittemmin Eensalu). Vaan pommin räjäyttää sitten Marju Kuut (s. 1946), jonka muuten Down Beat nimesi aikoinaaan Neuvostoliiton parhaaksi jazzlaulajaksi. Hänen tulkitsemansa Valter Ojakäärin (s. 1923) See pole see (= Tää ei oo tää) on aivan fantastinen. En nyt oikein tiedä, miten tätä hehkuttaisin, mutta olen harvoin kuullut näin sensuellisti tulkittua loistavaa jazzbiisiä. Ainakin tällä hetkellä tämä on minun lempibiisini. Ihan kelpoja ovat myös Boris Lehtlaanin (s. 1946) tulkitsemat Naisoon Palju on kell ja Heidy Tammen (s. 1943) iloinen Kustas Kikerpuun (1937–2008) Tantsulaul. Heidy Tammelta muuten ilmestyi muutama vuosi sitten 3CD:n boxi, jota saa nykyäänkin edulliseen tarjoushintaan.
B-puoli jatkaa samaa taattua hillityn jazzahtavaa viihdelinjaa. Uno Loop esittää Oitin Tallinnan, Heidy Tamme Kikerpuun rakkauslaulun Me kaks, Voldemar Kuslap Tanielin kansanrunoon tekemän Millal maksan eidevaeva, Vello Orumets Lembit Veevon (1926–2000) Romanssin, ja levyn ainoa sittemmin rockmaailmasta tunnettu esiintyjä Tõnis Mägi (s. 1948) vähän vielä arasti Priit Raikin (1948–2008) pirtsakan iskelmän iskelmän Ma otsin teed, Jaak Joala Kikerpuun ratikkarallatuksen Vana tramm, Heli Lääts Oitin Tsirkusksen, josta tulikin klassikko – katsokaa tästä hieno mustavalkoinen video – ja onpahan loppuun vielä kuin vitsiksi saatu tungettua aito neukkuhenkinen Viktor Ignatjevin (1916–1994) Ehitusmaleva laul (= Rakennusprikaatin laulu), jonka laulaa Uno Loop. Vaan osaavat ne vitsailla nykyään Virossakin neukkuajalla: The Tubekuloited teki biisistä myöhemmin punkversion (2003).
Kaikkineen tämä kokoelma on kahdellakin tapaa hineoa kuultavaa. Se on ihan oikeasti viihdyttävää – myös ihan tylysti taustausiikkina – mutta se on myös hieno ja kattava historiallinen dokumentti virolaisen kevyen musiikin tasosta ja tyylistä 1960–70-lukujen vaihteessa. Eikä se niin ankeaa ollut kuin voisi helposti ja kliseisesti kuvitella.
PS. Ai niin, taustat unohtuivat. Perusbändi on Viron radion viihdeorkesteri, mutta muutamalla kappaleella on kevyempi Laine-lauluyhtyeen insrumentaaliyhtye ja jazziin erikoistunut lauluyhtye Collage. Kaikki tyyni ammattilaisia.
PPS. Ja vähän poptaidehenkinen kansikin on tavallaan aika hieno. Siitä vastaavat muutaman muunkin levynkannen tehnyt Dagmar Viive-Paalamäe (s. 1929) ja myös pari kantta tehnyt K. Einberg (?).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti