Tarttolainen rockbändi – yksi Viron legendaarisimmista – Fix perustettiin jo vuonna 1968, ja bändi toimii toisinaan edelleenkin. Hauskaa on myös se, että vaikka bändissä on kuluneen 40 vuoden aikana ollut kaikkineen 36 jäsentä, on nykyinen kokoonpano melkein sama kuin esikoisalbumilla Värviline maailm (Melodija 33C 60–11543–4), joka ilmestyi vuonna 1979. Edelleenkin toimivia jäseniä ovat hieno ja monipuolinen laulusolisti Silvi Vrait (s. 1951), monessa muussakin bändissä (muun muassa Justament, ROSTA aknad, Pantokraator ) soittanut tyylikäs ja hillitty soolokitaristi Viktor Vassiljev (s. 1954), nykyään myös soolouraa luonut pianisti ja urkuri Evald Raidma (s. 1953), rumpali ja toisinaan myös kitaristi sekä itse asiassa yksi Viron hienoimmista rocksäveltäjistä – tällainen ajatus alkaa vahvistua esimerkiksi Vraitin soololevyjä kuunneltuani – Priit Pihlap (s. 1958), kosketinsoittaja Väino Land (s. 1949) joka nykyään soittamisen sijaan toimii bändin managerina ja äänimiehenä, viulisti ja säveltäjä Vello Toomemets (s. 1954) joka on soittanut myös suositussa folkrock-bändissä Kukerpillid. Itse asiassa vain basisti on vaihtunut, myös ahkerana sanoittajana tunnettu Juhan Sütt (sittemmin muun muassa Suveniir) on nykyään korvattu Mait Paldralla. Vierailevia tähtiä on kaksi: Apelsinista tuttu Tõnu Aare (s. 1953) soittaa huuliharppua yhdellä kappaleella ja jazzlegenda Helmut Aniko (1947–2003) huilua yhdellä.
Niin klassikko kuin Fix onkin, niin ei tämä esikoisalbumi kuitenkaan nyt ihan fantastinen ole. Sitä leimaa tietty neuvostoajan naiivius – noin niin kuin rankemmassa rockmielessä – ja väliin ihan soitollinenkin kömpelyys. Esimerkiksi ne muutamat kerrat, kun joku syntikan kaltainen soitin välähtää esiin, kuulostaa se ihan kauhealta. Kokonaisuus on kuitenkin aivan hauska. Fix on sympaattinen sekoitus country rockia, iskelmällistä poppia ja jotain vaikeasti määriteltävää kalifornialaistyyppistä hippimäistä menoa. Ja on mukana myös yksi aivan tavattoman hieno biisi, jota tulen kuuntelemaan todennäköisesti vielä moneen kertaan: Toomemetsin säveltämä Nukruse linn (= Alakuloinen kaupunki) kulkee jotenkin unenomaisesti korkealta ja kuulaasti, ja Anikon jazzahtava huilu lisää vielä sen omituista tenhoa. Kappaleessa on kaikki ikiklassikon ainekset.
Se on kai vielä todettava, että lauluhommat olisi kyllä kannattanut jättää pelkästään Vraitin harteille. Jostain kumman syystä suurin osa Viron miespuolisista rocklaulajista saa koko homman kuulostamaan iskelmältä – näin on myös Fixin laita silloin, kun äijät tarttuvat mikkiin. Onneksi Vrait on kuitenkin se johtava solisti. Eräs virolainen ystäväni kertoi äskettäin, että Vraitia nimitettiin aikoinaan "Tarton Janis Jopliniksi", mutta tämän ilmaisun osuvuudesta en kuitenkaan ole täysin vakuuttunut. Ainakaan tyylilaji ei ole sama.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti