Jos Karavanin ensimmäinen albumi sai minut toteamaan, ettei "Karavan yksinkertaisesti ole kovin hyvä tai kiinnostava bändi", niin bändin vuonna 1987 äänitetty ja ilmestynyt toinen albumi, mielikuvituksellisesti taas nimeltään Karavan (Melodia C60 25643 001) saa minut nyt ottamaan sanojani vähän takaisin – en ollut nimittäin kuullut tätä koskaan aiemmin. Stemmalaulu kuulostaa nyt vieläkin puhtaammalta, ja joillakin biiseillä kitaristi Tammeorgin sävellystyökin on vähän uskaliaampaa eikä ihan niin tanssimusiikillista kuin esikoisella. Tavoitteena on selvästikin jonkinlainen tietoinen teatraalinen tyyli, joka asettuu jonnekin Abban ja Queenin välille. Välillä se on aika rock ja välillä vain tarttuvaa melodista trallattelua. Musiikki on välillä suorastaan aika kiinnostavaa ja vähän haastavaakin, joten kai tätä täytyy kuunnella vielä vähän lisääkin. Käännösbiisejä on kolme, yksi (Käopesa eli Käenpesä) on The J. Geils Bandin Seth Justmanin (s. 1951) käsialaa, ja kai on tunnustettava, että en kykene tunnistamaan sitä, kun en nuoruudessanikaan koskaan oikein ollut ko. bändin suurimpia faneja. Toinen käännösbiisi (Võõras eli Vieras) on taas Dolly Partonin (s. 1946) käsialaa, eikä sen tunnistamattomuus – ei taida ainakaan olla Wayfaring Stranger – edes hävetä minua niin kauheasti. Ihan letkeä se kuitenkin on. Enkä tunnista kolmattakaan, Chris Normanin (s. 1950) Talv (= Talvi). Normanhan oli aikoinaan pehmopopbändi Smokien solisti, ja Smokie taas oli itäblokissa aikoinaan hyvinkin suosittu – se kun oli pikemminkin harmiton kuin subversiivinen, joten neuvostovallan ei tarvinnut sitä paljoa pelätä.
Kannen suunnitellut Kalle Toomperekin on onnistunut paremmin kuin esikoisessa, tai sitten kyse on siitä, että Jaak Kadakin valokuva on vähän vitsikäs.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti