Selluloosakaupunki Kehrassa syntynyt ja sen musiikkikoulussa uransa aloittanut mutta sittemmin Tartossa englantilaista filosofiaa opiskellut Silvi Vrait (s. 1951) – joka muuten päivätyökseen opettaa edelleenkin englantia Tallinnan ranskalaisessa koulussa – on yksi virolaisen rockin helmiä. Fix-yhtyeessä jo aiemmin kannuksensa hankkinut laulaja kykenee joustavan äänialansa ja tulkintakykynsä avulla laulamaan uskottavasti melkein ihan mitä tahansa – kansanlaulusta vaativalle viihdelavalle ja tavalliseen iskelmään tai jopa rankan aggressiiviseen rockiin. Vraitin ensimmäinen, vuonna 1986 äänitetty ja samana vuonna ilmestynyt soolo-LP Silvi Vrait (Melodija 23855 006) sisältää pääosin virolaista rockia – lukuunottamatta kahta coveria: Linda Ronstadtin (s. 1946) Koos vaid unenäös eli Vain unta nähden ja Kate McGarriglen (s. 1946) Olnut enam ei heaks tee eli Olla enemmän ei hyväksi tee. Virolaisista biiseistä vastaavat Jaak Jürisson (s. 1956) (Ootus, Vihmahaldjad, Vana mees), Priit Pihlap (s. 1958) (Räägin sinuga sinust, Kui suudaksin), Viktor Vassiljev (s. 1954) (Aeg lihtsalt olla alles) ja Andres Valkonen (s. 1951) (Valguses ja varjus). Ja on mukana yksi trad., Nukrus tuules eli jotakuinkin Tuulinen haikeus. Edelleenkin Vritin bändin luottohenkilönä toimiva Jürisson on todella pitkän linjan virolainen rockmuusikko (muun muassa Monitor). Pihlap (muun muassa Fix) on hänkin samanlainen virolaisen rockin peruskonkari, kuten myös Vassiljev, joka hänkin soittaa kitaraa Fixissä edelleenkin – silloin kun he keikkaa heittävät. Ja samaa voi sanoa Valkosestakin, jolta 2000-luvun alussa ilmestyi sooloalbumikin.
Jürissonin johtama bändi on hyvässä vireessä. Jürissonin kolme omaa sävellystä menevät ehkä vähän liikaa estraadiviihteen puolelle – siis suhteessa rockahtavampaan ainekseen, josta vastaa varsinkin Priit Pihlap kahdella hienolla kappaleella. Puhdasoppinen blues Räägin sinuga sinust lienee jonkinlainen virolainen ikiklassikko. Kitarasoundit ovat hienoja, eikä urkujenkaan tarvitse hävetä länsimaisen pateettisen rockin urkusoundille. 1980-luvun syntikat eivät sen sijaan oikein innosta – eivät ne kyllä välttämättä innostaneet Suomessakaan. Moitteen sanan voisi antaa siitä, että bändin kokoonpanoa ei mainita lainkaan – se on vain "Instrumentaalansambel J. Jürisoni juhatusel".
Kannen on suunnitellut tarttolainen valokuvaaja ja taidektivisti Valeri Parhomenko, joka on tehnyt muutaman kannen myös Fixille. Se on itse asiassa aika rock.
Jos Vraitin laulusta innostuu, voi hänen keskeisimmän tuotantonsa kerätä melko helposti. Neuvostoajan jälkeen häneltä on ilmestynyt kaksi CD:tä: country rock -albumi Mõnus ja soe Justamentin kanssa vuonna 1994 (002 B&G Country Music) ja chanson-albumi Hümn armastusele vuonna 2001 (Hitivabrik HFCD 0037). Ja kaiken saa nykyään yhtenä pakettina: kolmen CD:n boxi Silvi Vrait ilmestyi Eesti kullafond -sarjassa vuonna 2002 (HFCD066), ja sitä löytyy edelleenkin kaupasta edulliseen tarjoushintaan.
PS. Ja pitkään uraan mahtuu tietysti kaikenlaista – jopa Euroviisu-edustus häntäpäähän jääneellä (2 pistettä) kappaleella Nagu merelaine vuonna 1994.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti