Jo Apelsinin ensimmäinen albumi kertoi, että kunnon pelimanneista ja ilmeisen hyvästä keikkabändistä on kyse, mutta levybändin sijaan bändi tuntui kuitenkin sellaiselta tanssipaikkojen perustahkoajaporukalta, jota ei niin hirveästi olisi edes tarvinnut tallentaa levylle. Bändin toinen, vuonna 1980 äänitetty ja vuonna 1981 julkaistu albumi Apelsin (Melodija C60–15353/15978) on mielestäni vielä ensimmäistäkin heikompi – mitä tulee siis sekä sävellysmateriaaliin että laulajien äänivarantoon. Soitto kyllä kulkee sinänsä mallikkaasti.
Bändin kokoonpano oli melkein sama kuin esikoisella. Johtohahmo Tõnu Aare (s. 1953) sekä kitaristi Ivo Linna (s. 1949) olivat ryhtynyt myös laulamaan, ja bändiin oli liittynyt myös toinen lyömäsoitinartisti, Jaan Kirss (s. 1952) – muuten kokoonpano oli muuttumaton. Vierailijana toimiva jazzfonisti Helmut Aniko (1947–2003) soittaa yhdellä kappaleella saksofonia ja yhdellä syntikkaa, mikä ei muuten muuta menoa yhtään sen paremmaksi tai edes jatsahtavammaksi.
Kappaleet ovat samanlaista kantrivoittoista jytkettä kuin esikoisellakin. Aare on säveltänyt suuren osan omista kappaleista. Niissä seikkallaan peruscountryn, -rockin, boogie woogien ja honky tonkin maailmassa vailla sen kummempia ambitioita. Aaren ja Linnan lisäksi Jaan Arder (s. 1952) laulaa kaksi biisiä ja Mati Nuude (1941–2001) yhden biisin – päävastuu laulajana on kuitenkin Linnalla. Linnahan on virolaisessa kevyessä musiikissa jotenkin legendaarinen hahmo, mutta pakko on todeta, että laulajana hän jää kyllä hyvin tavalliselle reittilaiva- tai tanssipaikkatasolle. Livenä hänen karismansa voi toki olla suurempi, mutta levyllä fiilis jää varsin vaatimattomaksi. Tästä voi kuunella vaikka levyn ehkä huonoimman kappaleen Raamid. Käännöskappaleista vastaavat Georg Kajanus (s. 1946, vähän yllättäen suomalaista sukujuurta oleva englantilaisen Sailor-yhtyeen nokkamies), jonka Shakespeare on aika surkeaa roskapoppia, irlantilainen easy listening-klassikko Joe Dolan (1939–2007), jonka Viis viimast on varsin tylsää poppia sekin sekä Merle Haggard (s. 1937), jonka Saatuse laev on vielä hirveämpi – siis oikeasti aivan kauhean veltto ja tylsä biisi.
Yksikään biisesit ei nouse sen korkeammalle tasolle, vaikka esimerkiksi Aaren Aeg ei peatu onkin jonkinlainen klassikko edelleenkin. Ihan en ymmärrä sitä, miksi näin on.
Ivo Linnan isoveljen Taivo Linnan (1946–2001) kansi on kai ihan hauska.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti