Sven Grünberg (s. 1956) on sitten kai se kaikista omituisin virolainen rockmuusikko. Hänen bändinsä Mess, "Viron ensimmäinen progebändi", perustettiin vuonna 1974, ja se jatkoi toimintaansa kai osapuilleen vuoteen 1977. Bändissä soittivat kosketinsoittimia – muun muassa insinööri Härmo Härmin (s. 1949) kehittelemiä syntikoita – itse Grünberg, basistina toimi Matti Timmermann (?), rumpalina Ivar Sipra (s. 1954) ja kitaristina Elmu Värk (s. 1956) ja sittemmin vielä muita lyömäsoittimia soitti Andrus Vaht (s. 1951). Lavastuksista, diashowsta ja valoista keikalla vastasi kovan luokan kuvataiteilija, viron kineettisen taiteen pioneeri Kaarel Kurismaa (s. 1939), ja tässäkin suhteessa bändi lienee aikamoinen edelläkävijä.
Mess ei neukkuaikana varsinaisesti päässyt levylle – äänityksiä on kylläkin julkaistu myöhemmin – eikä vuonna 1980 ilmestyneellä esikoislevyllä, kolmen kappaleen EP:llä Sven Grünberg & Mess (Melodija C62–13695–6) esiinny Grünbergin lisäksi kuin yhdellä kappaleella harpisti Leelet Reimann (?) ja rumpali Vaht, joten on se vähän kuin Grünbergin soololevy – niin kuin seuraavat kaksi neukkuaikaista LP:täkin. Bändin isomman joukon progemeininkiä voi tarkastella tästä vuonna 1975 äänitetyllä kappaleella Valged hommikud, jonka sanat – hitto soikoon! – ovat Katri Valan (1901–1944) kynästä. (Älkää hermostuko, ne sanat alkavat vähän ennen kuuden minuutin kohtaa.)
Pikkulevyllä on siis vain kolme biisiä. A-puolen täyttää seitsenminuuttinen Hingus (= Henkäys), ja B-puolella saman verran aikaa vievät Algus ja Nimetu, molemmat Grigori Kromanovin (1926–1984) ohjaamasta elokuvasta Hukkunud alpinisti hotell (1979) – kulttielokuva, jota en valitettavasti vielä ole nähnyt.
Vähän sellaista ufomaista avaruusromua tämä Grünbergin soitto on, äänimatto on mahtava ja hypnoottinen, ja tavallaan on sama, onko levyllä yksi biisi vai kuusi – ainakin minä koen sen yhtenä äänivirtana, jossa ei juurikaan ole melodisia tai muitakaan rakenteellisia ulottuvuuksaia. Aika hieno ja vaikuttava lopputulos kuitenkin on.
Kummallisen kiehtovan fiiliksen täydentää Kuurismaan tekemä kansi. Muita vinyylikansia hän ei sitten suunnitellukaan. Niin että tämä outo pikkulevy on monessakin suhteessa aikamoinen keräilykohde.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti