Üllar Jörberg

Tässä on nyt pidetty kaksi ja puoli vuotta taukoa, kun on ollut päällä vähän ammatillisempi blogi ja vähän liikaa töitäkin koko ajan, mutta koska virolainen levykokoelmani on myös kasvanut aika paljon ja koska välillä pitää olla terapeuttista harrastustakin, olkoon tämä sitä. Palaan siis jälleen asiaan hiljalleen.

Üllar Jörberg (s. 1946) kuuluu myös niihin yhden levyn ihmeisiin, joita neuvosto-Viron populaarimusiikin  historia on täynnään. Tämä EP Üllar Jörberg (Melodija C62 23662 006, 1986) on nimittäin hänen ainoa neuvostoaikainen esiintymisensä vinyylillä. Se levytettiin vuonna 1985 – myöhemmiltä ajoilta löytyy kyllä paljonkin CD-materiaalia. Jörberg on levyn kannen mukaan nimenomaan  maaseudun yleisön keskuudessa suosittu country-laulaja, ja juuri siltä hän vaikuttaakin. Hirveää jööttiä siis. Puolustuspuhe voisi tietenkin olla, että tämä on yksi harvoista neukku-Virossa julkaistuista countrylevytyksistä, ja sellaisena sen etsimistä kirpputoreilta voisi suositella.
Kuunteluelämys on kuitenkin aika vaatimaton. A-puolen ensimmäinen biisi on on E. Harrisin  (liekö  Emmylou? - en tunnista biisiä) veltto balladi Ära unusta mu soove, ja toinen biisi on yhtä veltto Külapoisi mõtisklused. Kyseessä on Don Williamsin klassikkohitti I'm Just a Country Boy (1977), jonka takana ovat Fred Hellerman ja Marshall Barer. B-puolen aloitaa aito virolainen country-biisi, Viljo Tammin (s. 1956) ja August Sangin (1914-1996) tekopirtsakka Õnnelik mees. Levyn viimeinen biisi Töömehe poeg on trad., jonka virolaiset sanat on tehnyt kovan luokan runoilija Jaan Kaplinski (s. 1941), mikä lienee levyn kiinnostavin juttu.
Taustabändistä ei ole mitään tietoja, mutta ammattilaisiltahan nuo tuntuvat. 
Kannen kuvan on ottanut Valeri Parhomenko, joka on tehnyt myös Novella Hansonin ainoan EP:n kannen. Muita häneltä ei siten olekaan.

PS. Jörberg herätti muutama vuosi sitten huomiota sillä, että hän uhkasi lähteä Virosta pois, koska hänelle vittuillaan niin paljon, muun muassa hänen viiksistään. Ei hän sitten tainnutkaan lähteä. Mutta viikset ovat kuitenkin häkellyttävän komeat. Kansi ja hänen ainutlaatuiset viiksensä tekevät tästä levystä kuitenkin aika hienon keräilykohteen – niin hirveää jööttiä kuin se onkin.

PS. Tästä linkistä parin vuoden takainen Jörbergin Miljoona ruusua, niin ymmärrätte, minkälaisesta lahjakkuudesta on kyse.