Arne Oit: Estraadilaule

Tämä virolaisen iskelmän jättiläisen, nuorena kuolleen Arne Oitin (1928–1975) sävellyksistä koostuva levy Estraadilaule (Melodija С30-05065-6, 1975) on siinä mielessä historiallinen, että se on ensimmäinen virolainen 12-tuumainen LP, joka on omistettu tähtien sijaan yhden säveltäjän tuotannolle – eikä niitä myöhemminkään ole kovin montaa ilmestynyt. 
A-puolen aloittaa runoilija Arvi Siigin (1938–1999) sanoittama ja miehekkäällä äänellä varustetun Voldemar Kuslapin (s. 1937) tulkitsema Vana meloodia – vallan kaunis ja vähän mahtipontinenkin iskelmä. Tästä linkistä voitte tarkastaa asian. Heldur Karmon (1927–1997) sanoittama, Jaak Joalan (s. 1950) laulama Tuhaväljade tuul on menevä aikansa nykyiskelmä, mutta ei Joalan karisma oikein riitä samassa sarjassa kuin Kuslapin, jonka tulkitsema, Siigin sanoittama Igavene tuli (tästä linkistä) on sekin virolaista iskelmää parhaimmillaan. Isolla karismalla on varustettu myös mezzosopraano Heli Lääts (s. 1932), jonka laulama, Karmon sanoittama ikiklassikko Ära võõraks jää (tästä linkistä), on vasinainen korvamato sekin. Suuri klassikko on myös Vello Orumets (1951–2012), jonka tulkitsema Emajõgi (sanat jälleen Siig, tästä linkistä) on kyllä aika joutavanpäiväinen rallatus. Sitten seuraa jälleen Kuslap ja Karmon sanoittama Siin on see laul (tästä linkistä Joalan huonompi versio), kaunis ja tunnelmallinen slovari. A-puolen päättä Joalan tulkitsema, Juhan Saarin (1929–2007) sanoittama Meri, mu tuhandenäoline meri – melko tavanomainen rallatus, tosin vähän rockahtava.
B-puolen aloittaa Karmon sanoittama ja Joalan laulama tango Suveöö (tästä linkistä), joka on yksi Oitin iskelmäkilpailuvoittajista. Ja varmaankin yksi parhaista Joalan esityksistä. Sitten pääsee ääneen ihanaääninen Heidy Tamme (s. 1943), joka on opettanut pitkään Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossakin. Karmon sanoittama Minu südames sa elad on varsin svengaava ja vähän rokkaavakin iskelmä, minkä voitte tarkastaa tästä linkistä. Karmo on sanoittanut myös Joalan tulkitseman Unustuse jõel (tästä linkistä) – kaunis ja pateettinen biisi tämäkin. Ja vielä yksi huippunaisääni: Marju Kuutin (s. 1946) tulkitsema ja Karmon sanoittama, jopa vähän funkahtava Mind veel ei ole (tästä linkistä jazzlaulaja Hedvig Hansonin (s. 1975) myöhempi versio). Karmon käsialaa on myös perusiskelmä Nii kaugel kõik, jonka tulkitsevat Joala ja Tamme duettona. Tästä linkistä heidän myöhempi myöhempi versionsa. Karmo on myös sanoittanut yhden Läätsin suurimmista hiteistä: Tsirkus on vähän hassun vanhahtava sirkusteemainen biisi. Levyn lopettaa hunajaääninen Uno Loop (s. 1930): Karmon sanoittama Tallinn on samaa jööttiä kuin nämä paikallislaulut jostain kumman syystä tuppaavat olemaan. Ei auta edes Loopin karisma.
Kaikkineen levy on kuitenkin virolaista iskelmää parhaimmillaan. Taustoja soittaa Peeter Saulin (s. 1932) johtama viihdeorkesteri (mahdollisesti Viron radion viihdeorkesteri, vaikka sitä ei mainittakaan kansiteksteissä). Taustoja laulavat Laine (A1,2, 5, B1, 3), Baltika (A7, B4) ja Collage (B7). Kolmekielisessä (viro, venäjä ja englanti) kannessa on Valter Ojakäärin (s. 1923) esittely Oitista.
Kannen on suunnitellut karikatyristi ja kuvittaja Huugo Hiibus (s. 1929). Ihan tavallinenhan se on, mutta on hienoa nähdä neukkuaikaisessa kannessa näin rennon näköinen säveltäjä. Valokuvat ovat T. Greppin (?) ja A. Moskalikin (?). 

Voldemar Kuslap

Baritoni Voldemar Kuslap (s. 1937) toimi Estonian solistina vuodesta 1965.  Hän oli suosittu ooppera- ja operettilaulaja, mutta myös iskelmä oli hänelle luonteva ilmaisumuoto. Neukkuaikana hän julkaisi yhden EP:n ja yhden LP:n kevyempää musiikkia. Se ainoa LP, Voldemar Kuslap (Melodija 33CM–03247–8) ilmestyi vuonna 1972. Komea mies ja komea ääni, ja naisten suosikkihan hän aikanaan olikin. 

Kuslapin albumilla taustoja soitaa Latvian radion viihdeorkesteri, jota johtaa Aleksander Rjabov (1928–2005) – yksi virolaisen jazzin klassikoista.

Materiaali on aika monipuolista ja osin ihan aikaa kestävääkin, vaikka väliin vähän hymyilyttääkin. Vähän sellainen hissimusiikkityyppinen bossanovafiilis hiipii välillä kuvaan mukaan, mutta kyllä osa tulkinnoista on ihan klassikkoainesta. Virolaisista klassikoista kannattaa mainita ainakin Arne Oitin (1928–1975) Mis värvi on armastus ja Uno Naissoon (1928–1980) peräti neljä kappaletta, jotka ovat toinen toistaan hienompia. Mutta mukana on myös neuvostoliittolaisittain aika rajuja läntisiäkin hittejä, muun muassa Cole Porterin (1891–1964) sensuelli Mõtlen sinule (en valitettavasti tunnista) ja Irving Berlinin (1888–1989) Olla su partner (en myöskään tunnista).

Tämä on oikeastaan aika hieno levy, jota tulee käytettyä ainakin viihdyttävänä taustamusiikkina.

V. Dubovin kansi välittää varmaan ihan hyvin Kuslapin ilmeisen sex appealin.

 

Uued laulud – lemmikhääled 1

Vuonna 1971 julkaistu kokoelma-albumi Uued laulud – lemmikhääled 1 (Melodija 33D 0306812–3) aloittaa uuden aikakauden Viron kevyessä musiikissa. Jazzahtava vanhanaikainen tanssimusiikki on vaihtumassa monipuolisemmaksi iskelmäksi, levy on ihan uudenaikainen kuvakannellinen LP ja uudenlaisia nuoria tähtiäkin on tullut mukaan. Säveltäjät ovat kuitenkin kaikki virolaisia alansa vanhoja konkareita. Levyn ilme on jotenkin raikas ja optimistinen ja samalla vähän naiivin viatonkin – vähän kuin 1960-luvun suomalaisessa iskelmässä.

Levyn aloittaa Jaak Joalan (s. 1950) esittämä ja Arved Haugin (1922–1995) säveltämä Selle laulu mina ise luuletasin. Sellaista symppispoppia, joka teki Joalasta sittemmin suuren yleisliittolaisen tähden, jota "Kremlin satakieleksikin" haukuttiin. Komeaääninen oopperalaulaja Voldemar Kuslap (s. 1937) esittää jazzkonkari Uno Naissoon (1928–1980) sävellyksen Hobused, jonka alkuperäisteksti on muuten suuren venäläisen runoilijan Sergei Jeseninin (1895–25) käsialaa. Enemmän bossanovan tyyliin taipuvainen Uno Loop (s. 1930) esittää Gennadi Tanielin (s. 1940) biisin Poiss ja tüdruk. Naisten sarjan aloittaa heleä mezzosopraano Heli Lääts (s. 1932) enemmän klassisesta musiikista tunnetun Eino Tambergin (s. 1930) viehkolla kappalleella Kõik saame murelipuudeks. Vello Orumetsin (s. 1941) sympaattisesti tulkitsema Haugin Lüüriline laul muistuttaa jopa meidän laululiikkeen laulelmia. Orumets taitaa vieläkin heittää keikkaa. Arne Oitin (1928–1975) Me pole enam väikesed esittää levyn ainoa duo; nuoresta rakkaudesta laulavat ujosti Toomas Jõesaar (s. 1945) ja sittemmin varsinkin kuoroihmisenä tunnettu Marika Bahvalova (s. 1947, sittemmin Eensalu). Vaan pommin räjäyttää sitten Marju Kuut (s. 1946), jonka muuten Down Beat nimesi aikoinaaan Neuvostoliiton parhaaksi jazzlaulajaksi. Hänen tulkitsemansa Valter Ojakäärin (s. 1923) See pole see (= Tää ei oo tää) on aivan fantastinen. En nyt oikein tiedä, miten tätä hehkuttaisin, mutta olen harvoin kuullut näin sensuellisti tulkittua loistavaa jazzbiisiä. Ainakin tällä hetkellä tämä on minun lempibiisini. Ihan kelpoja ovat myös Boris Lehtlaanin (s. 1946) tulkitsemat Naisoon Palju on kell ja Heidy Tammen (s. 1943) iloinen Kustas Kikerpuun (1937–2008) Tantsulaul. Heidy Tammelta muuten ilmestyi muutama vuosi sitten 3CD:n boxi, jota saa nykyäänkin edulliseen tarjoushintaan.

B-puoli jatkaa samaa taattua hillityn jazzahtavaa viihdelinjaa. Uno Loop esittää Oitin Tallinnan, Heidy Tamme Kikerpuun rakkauslaulun Me kaks, Voldemar Kuslap Tanielin kansanrunoon tekemän Millal maksan eidevaeva, Vello Orumets Lembit Veevon (1926–2000) Romanssin, ja levyn ainoa sittemmin rockmaailmasta tunnettu esiintyjä Tõnis Mägi (s. 1948) vähän vielä arasti Priit Raikin (1948–2008) pirtsakan iskelmän iskelmän Ma otsin teed, Jaak Joala Kikerpuun ratikkarallatuksen Vana tramm, Heli Lääts Oitin Tsirkusksen, josta tulikin klassikko – katsokaa tästä hieno mustavalkoinen video – ja onpahan loppuun vielä kuin vitsiksi saatu tungettua aito neukkuhenkinen Viktor Ignatjevin (1916–1994) Ehitusmaleva laul (= Rakennusprikaatin laulu), jonka laulaa Uno Loop. Vaan osaavat ne vitsailla nykyään Virossakin neukkuajalla: The Tubekuloited teki biisistä myöhemmin punkversion (2003).

Kaikkineen tämä kokoelma on kahdellakin tapaa hineoa kuultavaa. Se on ihan oikeasti viihdyttävää – myös ihan tylysti taustausiikkina – mutta se on myös hieno ja kattava historiallinen dokumentti virolaisen kevyen musiikin tasosta ja tyylistä 1960–70-lukujen vaihteessa. Eikä se niin ankeaa ollut kuin voisi helposti ja kliseisesti kuvitella.

PS. Ai niin, taustat unohtuivat. Perusbändi on Viron radion viihdeorkesteri, mutta muutamalla kappaleella on kevyempi Laine-lauluyhtyeen insrumentaaliyhtye ja jazziin erikoistunut lauluyhtye Collage. Kaikki tyyni ammattilaisia.

PPS. Ja vähän poptaidehenkinen kansikin on tavallaan aika hieno. Siitä vastaavat muutaman muunkin levynkannen tehnyt Dagmar Viive-Paalamäe (s. 1929) ja myös pari kantta tehnyt K. Einberg (?).