Eesti pop VII

Vuosina 1985–86 äänitetty ja vuonna 1986 julkaistu Eesti pop VII (C60 24663 009) jatkaa sarjan edellisen kokoelman linjoilla: ilman mitään erityistä teemaa tarjolla on tuoretta menestyspoppia. Bänditkin ovat suurimmaksi osaksi entuudesta tuttuja.
A-puolen avaa Urmas Alenderin (1953–1994) ja Rujan Dokumentideta võõras linnas (T. Kull (?) – U. Alender) – vähän jumputavissa progesävyissään tavallaan levyn vakavinta antia. Tästä linkistä myöhempi liveversio. Sitten on vuorossa Aivar Mäe (s. 1960) ja Vitamiin. Rein Laaneorgin (s. 1952) säveltämä ja Reet Linnan (s. 1944) sanoittama Aastaid lennul läeb on vähän laahaava eivätkä nämä kasarisyntikat aina oikein jaksa innostaa. Anne Veskin (s. 1956) ja Nemon esittämä Kõike juhtub (myöhempi euroviisuvoittaja Ivar Must (s. 1961) – Valli Ojavere (s 1941) on aika joutava poprallatus. Ivo Linnan (s. 1949) ja Rock Hotelin Moevoolude elukool (Tiit Kõrvits (s. 1951) – Villu Kangur (s. 1957) menee jopa vähän rockabillyksi. Bändiltä sujuu ainakin soitto. Meelis Punderin (s. 1956) ja Karavanin Rumba (Agu Tammeorg (s. 1957) – Ott Arder (1950–2004) on pliisu lallatus. A-puolen päättää Apelsinin svengaava instrumentaali Õunaraks (Tõnu Aare, s. 1953)), jossa kuullaan myös Virossa melko harvinaista huuliharppua soolosoittimena.
Mitään kuolemattomia hetkiä levypuolella ei ole tarjolla. Ikiklassikoiksi näistä ei tainnut nousta mikään. 
B-puolen avaa Viljo Tammin (s. 1956) ja Fixin Eksamipalavik (tästä linkistä), joka on myös kokonaan Tammin käsialaa. Joutavanpäiväinen rallatus kertoo surullisesti sen, ettei Tammin karisma oikein riitä soololaulajaksi – varsinkin kun vertaa tätä varhaiseen Fixiin ja sen laulusolistiin Silvi Vraitiin (s. 1951). Marju Länikin (s. 1957) ja Mahavokin Kui sul on raske (Mikk Targo (s. 1959) – Leelo Tungal (s. 1947)) on rehellinen iskelmä ja ihan kaunis sellainen. Tästä linkistä voitte tarkistaa asian. Jüri Mazurtšakin (?) ja Monitorin Laulja on Jaak Jürissonin (s. 1956) säveltämä ja Jaak Veskin (1956–1994) sanoittama kaunis ja surumielinen popballadi. Sitten tulee parasta camp-osastoa. Thea Paluoja (s. 1962) ja Proov 583 Sinu juures (Mike Hawker – Heldur Karmo (1927–1997) eli esimerkiksi Dusty Springfieldin I Only Want to Be with You ja Baddingin ja mm. Ville Valon Niin jykevää on rakkaus. Tästä linkistä Proov 583:n huikea video. Tämä esitys oli muuten ainoa neukkuaikana vinyylille päätynyt Proov 583:n esitys – niin suuri hitti kuin se olikin. Levyn päättää sen epäilemättä aidoimmin oikeasti rokkaava Tõnis Mägin (s. 1948) ja Muusik Seifin Rong (Mägi – Ott Arder). Tästä linkistä myöhempi live.
Ihan kiinnostava sekasotku siis tämäkin kokoelma.
Hauskan kannen on suunnitellut T. Tormis (?).  

Eesti pop VI

Vuonna 1985 äänitetty ja julkaistu Eesti pop VI (Melodija С60 23295 007) jatkaa sarjan edellisen kokoelman linjoilla. Vuoden suurimpia virolaisia pophittejä on koottu taas kelvolliseksi katsaukseksi.
A-puolen avaa Karavanin pirteä rockralli Vaat mis juhtus (Agu Tammeorg (s. 1957) – Ott Arder (1950–2004)). Näihin aikoihin Karavan oli maineensa huipulla, ja bändi valittiinkin Viron suosituimmaksi bändiksi kolmena vuotena peräkkäin 1984–86. Soittomiehiähän he olivatkin, vaikka mitään ihan kuolematonta ei tainnutkaan syntyä. Seuraavana ovat vuorossa Silvi Vrait (s. 1951) ja Jaak Jürisson (s. 1956) Jürissonin johtaman instrumentaalibändin kanssa. Jürissonin säveltämä ja Jaak Veskin (1956–1994) sanoittama balladi Valu on uljas balladi, jossa kuuluu hienosti Jürissonin progetausta. Marju Länikin (s. 1957) Mahavokin kanssa laulama countryhenkinen balladi Jää kauaks mu juurde (Heini Vaikmaa (s. 1958) – runoilija Helgi Muller (1932–1971)) on ehkä parasta kuulemaani Länikiä, eikä Mahavokkaan keikaile liikaa syntikkasoundeillaan. Tästä linkistä Länikin myöhempi versio Tarvi Jaagon kanssa. Mart Helmen (s. 1949) ja Hübriidin esittämä Võõra linna tuled (Madis Salum – Mart Helme) on harmiton mutta tarttuva poprallatus, joka on jäänyt elämään virolaisen popin historiassa. Tästä linkistä sen kuulette. Levyn harvinaisinta herkkua tarjoilee A-puolen päättävä Kõverpeegel (J. J. Morreau (?) – Margus Lepa (s. 1953)), jonka esittää Sirje Tasso (s. ?) taustabändinään Consilium. Consilium – harvinainen Tallinnan ulkopuolelta (Keilasta) tullut bändi – ei nimittäin tehnyt neukkuaikana kuin yhden 7-tuumaisen EP:n ja keilalainen voimisteluopettaja Sirje Tasso ei tietääkseni ole levyttänyt tämän biisin lisäksi koskaan mitään muuta. Lahjoja olisi kyllä näköjään ollut. Biisi on nätti pophumppa, joka tuntuu ihan tutulta, mutta säveltäjä Morreau jää toistaiseksi mysteeriksi.  
B-puolen avaa Karavanin kaltainen kestosuosikki, Ivo Linna (s. 1949) ja Rock Hotel. Nykyään ohjelmatoimistoa pyörittävän Heigo Mirkan (s. 1944) säveltämä ja sanoittama Üheskoos (tästä linkistä) on joutava rakkausrallatus, mutta ihan svengaava kuitenkin. Sitten seuraa yllättäen suomalaisbiisi. J. Seppälän täytynee olla Jokke Seppälä (s. 1953), mutta valitettavasti Jokke Seppälä -asiantuntemukseni ei riitä Aivar Mäen (s. 1960) ja Vitamiinin dramaattisen jumputuksen Lend (vironkieliset sanat Heldur Karmo (1927–1997)) tunnistamiseen. Seuraava biisi on instrumentaali, joka on tällä levyllä vähän oudossa seurassa. Igor Garšnek (s. 1958) esittää syntikalla oman sävellyksensä Abakus (tästä linkistä). Sellaista kunnon kasarimeininkiä. Sitten Silvi Vrait (s. 1951) on poikkeuksellisesti Kukerpillid-yhtyeen solistina. Igavene kantri (R. Francs – Peep Liblik (?)) on rivakka ilmeinen countrystandardi, jota en valitettavasti tunnista – neukkuaikana ulkomaisten säveltäjienkin nimiä saatettiin kirjoittaa vähän miten sattuu. Monitorin esittämä Sind ainult kaupluses näen (tästä linkistä hienoine videoineen) on Elo-Marika Kongon (s. 1953) sävellys ja legendaarisen Peeter Volkonskin (s. 1954) hauska sanoitus – biisi on jäänyt elämään "Juustolauluna", jossa lauletaan rakkaudesta kaupanmyyjään. Levyn päättää Fixin oikein vanhanajan rock'n'roll Soovid, soovid, soovid. Biisi on kokonaan Viljo Tammin (s. 1956) käsialaa, ja hän myös toimii solistina.
Siis varsin sekalainen kokoelma, joka tarjoaa hauskoja retrofiiliksiä.
Kannen on jälleen suunnitellut E. Väli (?). Tekstit ovat viroksi ja venäjäksi, V. Randin (?) lyhyt esittely vain viroksi.

Tarmo Pihlap

Nuorena diabeteksen seurauksiin kuollut Tarmo Pihlap (1952–1999) oli rakastettu country- ja folktaustainen tanssi- ja iskelmälaulaja, joka ei kuitenkaan neuvostoaikana päässyt studioon omalla nimellään levyttämään kuin kahden 7-tuumaisen EP:n verran. Vuoden 1981 esikoislevy Tarmo Pihlap (Melodija C62-16117-8) sisältää hyvän näytteen Pihlapin tyylilajeista.
A-puolen aloittaa Uno Naissoon (1928–1980) säveltämä ja Heldur Karmon (1927–1997) sanoittama Unistaja metsateel, joka on pirtsakan popahtava jodlaus. Toinen biisi Kustas Kikerpuun (1937–2008) sanoittama trad. Emajõgi, tanssia kai valssin pyörteissä.
B-puolen aloittaa Kikerpuun Küll oleks hea. Tästä linkistä tämän bacharachmaisen pateettisen iskelmän kuulee. Ja sitten taas jodlataan. Toinen biisi Hommik on A. Premsin (?) jodlausta – Pihlap oli kuuleman mukaan Viron paras jodlaaja – sisältävä sävelmä, sanat taas Kikerpuun. Tästä linkistä pääsee tirolilaiseen maailmaan virolaisittain. 
Ensimmäisellä biisillä säestää Fix (kannessa tosin lukee Fiks), kahdella seuraavalla taustalla on Admiral ja viimeisen biisin taustabändi on Palderjan – kaikki aikansa virolaisia suosikkibändejä.
Aika hassun kannen on taiteillut alan ammattilainen Villu Järmut (s. 1948), joka toimii nykyään Viron taideakatemian graafisen suunnittelun professorina.
Ei tämä ihan meikäläisen musiikkia ole, mutta jotain sympaattista Pihlapissa kuitenkin on. Voin hyvin kuvitella hänet tanssilavojen kuninkaaksi – varsinkin koska hänellä oli ohjelmistossaan myös vanhempaa virolaista iskelmää, ja häntä onkin pidetty keskeisenä sillanrakentajana vanhan iskelmän ja uuden popahtavan iskelmän välillä.  Jos hänen laulustaan innostuu, on vuosi hänen kuolemansa jälkeen julkaistu peräti 3 CD:n boxi 70 parimat laulu hänen suosituinta tuotantoaan. YouTubestakin löytyy useita biisejä – paljon vähän hassujakin covereita, kuten tästä linkistä Jõhvikavein (Karpaloviini) – eli The Lovin' Spoonfulin Daydream (1966). Tämä taitaa olla mielikappaleeni Pihlapin repertuaarista.  

Koduküla, kodumaa

Tämä 7-tuumainen EP Koduküla, kodumaa (Melodija C62-17829-30, 1982) on vähän niin kuin kulttuuripolitiikkaa. Laulun riemua haluttiin ohjelmallisesti levittää kaupunkien lisäksi myös maaseudulle, ja niinpä Tabasalussa – kylläkin ihan Tallinnan kyljessä – sijaitsevassa, kanankasvatuksesta kuuluisassa Ranna sovhoosissa järjestettiin laulukilpailuja, joissa palkittiin parhaita sävellyksiä, sanoituksia ja esityksiä. Tälle pikkulevylle on koottu parhaita vuosilta 1977–81.
A-puolen aloittaa Tõnis Mägin (s. 1948) paatoksella laulama Koduküla, kodumaa (säv. Gennadi Taniel (s. 1940) – Hando Runnel (s. 1938)). Taustalla soittaa Rostislav Merkulovin (1912–1978) johtama Viron radion viihdeorkesteri. Semmoista kunnon Sopotin meininkiä. Toinen biisi Taas punad pihlakaid on Kustas Kikerpuun (1937–2008), "Viron Burt Bacharachin" käsialaa, ja esittäjänä on Paul Ruudi Kergemuusikakoor, joka sai myöhemmin levyttää yhden LP:nkin. Hieno ja puhdas kuoro ja kaunis easy listening -biisi – joskin se kuulostaa jo aika moneen kertaan sävelletyltä. 
Levyn kannessa toivotaan, että tällainen kilpailu tuottaa aidosti maanläheisempää musiikkia, ja ratkaisua onkin etsitty kantrista. Ivo Linnan (s. 1949) ja Admiralin biisi See meeletu maailm on säveltäjä Valter Ojakäärin (s. 1923) ja sanoittajahirmu Heldur Karmon (1927–1997) käsialaa, mutta hyvät taustavoimat eivät auta: biisi on armottoman löysä kantriballadi. Fixin Jaanipäev (Vello Toomemets (s. 1954) – Hando Runnel (s. 1938)) yrittää samaa nopeammalla tempolla, mutta tylsästi jumputtava kantrihumppa kuulostaa vain tekopirteältä. Hyvä bändi Fix silti on.
Siis aika huono mutta hassulla tavalla epäsuhtainen levy. Kantrinharrastajalle tänä on silti aito keräilykohde.
Kannen viljapellon kuvan on ottanut tunnettu valokuvaaja Gustav German (s. 1933) ja aika kököstä muusta suunnittelusta vastaa maineikas Tõnu Soo (s. 1944) – monen muunkin levynkannen tekijä.
PS. Tästä linkistä Fixin Jaanipäev. Vaan pannaanpa paremmaksi. Viron punkbändeistä ehdoton suosikkini Vennaskond on myöhemmin tehnyt Taas punad pihlakaid -biisistä oman versionsa – kuunnelkaa ihmeessä tästä linkistä.   

Eesti pop III

Eesti pop oli 11 vinyylilevyä sisältänyt sarja, joka ilmestyi vuosina 1979–92. Ensimmäinen ilmestyi vähän erilaisena ja nimellä Estonian Pop Voices vuonna 1979, ja kakkonen jäi kuulemma liian rajun kannen takia julkaisematta kokonaan. Sarja käynnistyi kunnollisesti säännöllisesti vasta siis osasta Eesti pop III (Melodija C60 20141 007). Vuonna 1984 ilmestynyt albumi sisälsi jo vuonna 1982 Tarton musiikkipäivillä äänitettyä live-materiaalia, lähinnä progea.

In Speltä on kaksi biisiä. Antidolorosum oli myös heidän esikoisalbumilaan. Isamaa on ilmestynyt ainoastaan tällä levyllä. Molemmissa laulaa ei-nyt-niin-ihan-hirveän-hienosti Erkki-Sven Tüür (s. 1959). Myös Kasekelta on kaksi biisiä. Näotused ja Valhalla löytyvät myös Kaseken ainoalta LP:ltä Põletus. Samoin Ruja on mukana kahdella biisillä. Vähän sellaista pateettista isänmaajööttiä edustava Eesti muld ja eesti süda ja muuten joutavanpäiväisen pimputteleva rokkibiisi Sa oled muld teine eivät sisälly Rujan omissa nimissä julkaistuhin vinyyleihin. Rujan Urmas Alender (1953–1994) esitää myös Valdo Randperen (s. 1958) kanssa tämän biisin Las olla nii. Mahavokilta on yksi biisi, ihan komeasti äänimassaa vellova Kärestik. Tarttolaiselta Fixiltä on myös yksi hyvin kulkeva biisi, Kevad Tartu kohal, jota ei löydy heidän muilta levyiltään. Radarin kelvollinen fuusioviritys Trofee löytyy myös heidän samannimiseltä albumiltaan.   

Kaikkineen tämä on ihan hyvä ja ilmeisen edustava kokoelma virolaisen rockin vuodn 1982 aatelisista, joten ainakin historiallisesti merkittävänä katsauksena se jo kannataa poimia talteen, kun siihen kirpputorilla törmää. 

Muutamia muitakin kansia suunnitelleen E. Välin kansikin on ihan raflaava.

 

 

Jõulu pop

Suomalaisen kuulijan on hyvä muistaa, että Neuvostoliitossa ei ollut joulua. Sitä piti siis halutessaan viettää suljettujen verhojen takana. Näin ollen tämä vuonna 1990 äänitetty ja vuonna 1991 ilmestynyt joululalujen kokoelma-albumi – ainoa neuvostoajan vinyylikauden joululevy – Jõulu pop (Melodija C60 30875 006) on kaikessa hassuudessaan suorastaan poliittinen levy, ja sen symbolinen luonne on aika iso. Loppuihan Neuvostoliittokin tämän levyn ilmestymisen aikoihin. Vuoden 1991 joulu oli taas ikään kuin ensimmäinen uuden itsenäisyyden virallinen joulu. 

Tätä taustaa vasten levyn hahmoton kokonaisuus ei ehkä olekaan niin hahmoton: rocklaulajat ja operettitähdet ovat kuin yhdessä rintamassa joulun puolesta.

A-puolen avaa rakastetun grand old ladyn, Heidy Tammen (s. 1943) tulkitsema M. Martinin (?) kauhis jouluntoivotus Soovin sulle rõõmurikkaid jõule, jota säestää syntikalla Jaak Jürisson (s. 1956). Sitten seuraa Tõnu Raadikin (s. 1957) säveltämä sekä Ivo Linnan (s. 1949), Silvi Vraitin (s. 1951) ja Karavanin esittämä vähän rockahtavampi Jõulutervitus 1941 – rockahtavampi vaikka kyseessä onkin Marie Underin (1983–1980) sanat. Iskelmälaulaja Mait Maltisin (s. 1951) ja Artellin esittämä ja bändin kitaristin Indrek Tolkin (?) säveltämä Rahu on puolestaan pliisu sekä sävellyksenä että esityksenä. Anto Õnnis (s. 1979, nykyään klassinen lauluyhtye Heinavanker) on puolestaan Cantores minores -tyyppinen nuori poika, jonka tulkitsema Jõuluöö täis valgussära Kontorin säestyksellä on oikein kaunis. Varsin kauniita ja kuulaita ovat myös omassa lajissaan Kiigelaulukuuikin englanniksi esittämä ja Jürissonin yhtyeen säestämä trad. gospel Oh, How I Love Jesus sekä Modern Fox -yhtyeestä tutun tyylitietoisen – ja myös muuten Iskelmäprinssi-elokuvassa (1991) esiintyneen – laulaja Martin Sanderin (s. 1967) ja kitaristi Are Jaaman (s. 1961) esittämä myöskin trad. Merry Little Christmas.

B-puolen avaa Kanni Kutmanin (s. ?), Evald Raidman (s. 1953) ja Fixin esittämä Lootuste öö, joka on bändille ominaista rentoa amerikanpoppia. Laulaja Hillar Norralt (?, joka esitti aikoinaan muuten ns. hulvattoman biisin Helsingin Sanomat) ja syntikkavelho Lauri Laubre (s. 1961) pystyttävät jouluista äänivallia biisillä On jõuluöö, ja syntikkameno jatkuu vielä progempaan suuntaan Igor Garšnekin (s. 1958) Datan, Segakoor Olevinen ja Urmas Alenderin (1953–1994) esittämillä kahdella osalla Garšnekin isommasta sarjasta Jõululood. Näin päättyy tämä outo levy ja jättää kuulijan varsin sekavien tunnelmien valtaan.

Aili Ermelin kansi ei ole yhtään jouluinen. Ehkä siinä on joku vitsi, jota en vielä ymmärrä. Ermel on tehnyt pari muutakin kantta.

Fix: 20

Ja kun oli juhlittu 15-vuotispäiviä, oli Fixillä jo kohta aika juhlia 20-vuotispäiviä vuonna 1988 äänitetyllä ja vuonna 1989 julkaistulla LP:llä 20 (Melodija C60 28885 006) – onpa se jo ehtinyt juhlia 3CD:n boxilla sittemmin jo 40-vuotisjuhliaankin!

Vähän surullisena on kuitenkin todettava, että Fixin viimeinen neukkuaikainen levy on myös sen huonoin. Kappaleet eivät ole järisyttävän kiinnostavaa materiaalia, ja bändin soitto – varsinkin koko B-puolen – on miltei kokonaan jotain hard rock -viritelmää, joka muistuttaa jälkijättöistä ja keinotekoista rockilkamointia. Bändillä oli muutenkin jonkinlainen länttä imitoiva glam rock -vaihe, joka näyttääkin ihan typerältä. Omituista on sekin, että edellisen levyn suuri hitti Tsirkus on levytetty uusiksi. On kyllä mainittava, että sen ETV:ssäkin esitetty video on aika rankkaa neukkuhuumoria – Neuvostoliittohan sentään oli vielä jotenkin olemassa.

Valeri Parhomenkon kansikin on vähän joutavanpäiväinen huumoripläjäys.

Fix: Fix 15

Edelleenkin silloin tällöin toimiva Fix perustettiin Tarttossa jo vuonna 1968. Bändin ensimmäisellä abumilla Värviline maailm on hauskaa (1979) hippimeininkiä, ja laulusolisti Silvi Vrait  (s. 1951) on hienossa vireessä. Toista kertaa bändi pääsi levytysstudioon vasta vuonna 1983, ja tuotos, bändin 15-vuotista taivalta juhlistava Fix 15 (Melodija C60 21413 003) ilmestyi seuraavana vuonna. Vrait lähti bändistä vuonna 1983 – palatakseen taas vuonna 1995 – enkä ole saanut selvitettyä, kenen naisääni tällä levyllä soi, mutta päävastuu laulusta on miehillä, eikä ainakaan Viljo Tammin (s. 1956) ääni oikein piisaa kunnon rocktulkitsijaksi.

Levystä jää hämärästi sellainen tunne, että Fix olisi voinut olla oikein fantastisenkin hieno bändi, mutta kunnon linjakkuuta ei vai löytynyt. Biisejä on vähän joka lähtöön: välillä vähän progea, välillä suoraviivaista rockia, välillä hippimeininkiä – siis jotain epämääristä folk rockia – ja onpa joukossa yksi reggaekin, Priit Pihlapin  (s. 1958) säveltämä Mis kellelegi meeldib, eli ajatukseni siitä, että Ele ja Kaja Kõlarin Tulen saarelt (1984) olisi ollut neuvosto-Viron ainoa levytetty reggae, oli siis väärä. Levyn suurin hitti oli yksi ilmeisesti Fixin kuuluisimmista kappaleista, Vello Toomemetsin (s. 1954) säveltämä Tsirkus, joka on suoraviivaista perusmättöä, mutta sellaisena ihan kelpo. Ihan nasta fiilis levystä kuitenkin jää, ja eiköhän siitä lisäkuuntelulla löydy vielä uusia ulottuvuuksiakin.

Valokuvaaja Valeri Parhomenkon kansi on mielestäni yksi Viron vinyylikansitaiteen helmiä. On tosin tunnustettava, että siinä mielessä se on kökköä käyttögrafikkaa, ettei tekstistä saa oikein selvää.

Novella Hanson

Novella Hansonia (s. 1953) voisi luonnehtia jazzlaulajaksi, mutta hänen pieni tuotantonsa sisältää laajemminkin erilaista easy listening -viihdettä, joten kai häntä on nyt sitten kutsuttava vaikka viihdelaulajaksi. Se on kuitenkin sanottava, että tällä levyllä olisi ainekset tulla kulttiklassikoksi. Jo pelkästään siksi, että vuonna 1982 äänitetty ja julkaistu 7-tuumainen EP Novella Hanson (Melodija C62–18481–2) on Hansonin ainoa levytetty soolotuotos – ei siis vain neukkuajan ainoa. Pari yksittäistä äänitettyä biisiä löytyy muualtakin, ja Viron Radion arkistossa on yksittäisiä biisejä, joista uskon kyllä joskus koostettavan jonkinlaisen CD-kokoelman. Ihme on, jos näin ei tapahdu. Häneltä on esimerkiksi olemassa hienoja biisejä jazzpianisti Tõnu Naissoon (s. 1951) kanssa.

Tämä pikkulevy sisältää kaksi ulkomaista aikuisviihdebiisiä, toinen Roberta Flackilta (s. 1937) ja toinen yhdeltä amerikkalaisen kitschin kuninkaista, Neil Sedakalta (s. 1939). Molempiin Hanson itse on tehnyt virolaiset sanat. Flack on aikansa diskopoppia ja Sedaka vanhahtavaa standardirockia. Kumpaakaan en tunnista, mutta molemmat ovat aika joutavanpäiväistä ravintolaillan käyttökamaa. Onkin itse asiassa ihan hauskaa, että kiinnostavammat kappaleet ovatkin virolaista tuotantoa. Viihdekonkari Gennadi Podelskin (1927–1983) Ehk nüüd on tosi cool vanhahtava jazzbiisi, ja sovitus on hieno – komppikitarassa on jopa reggaesävyjä. Toinen virolainen hengentuote on Rein Soontakin Üksi keset ööd, joka on jo ihan oikeasti jazzia. Soontak on asunut pitkään Suomessakin, mutta tarkempia tietoja en hänestä ole löytänyt.

Levyllä soittaa ammattitaitoisesti taustoja tarttolaisyhtye Fix, paitsi Soontakin biisissä, jossa on Soontakin itsensä johtama instrumentaaliyhtye – kokoonpanosta ei ole tietoja.

Kannen on tehnyt tarttolainen valokuvaaja Valeri Parhomenko. Vähän neukkuzeitgeistinen se on – se yrittää olla tyylikäs mutta ei silti oikein ole sitä

PS. Novella Hansonin tytär Hedvig Hanson (s. 1975) on seurannut äitinsä jalanjäljissä, ja on aika hienoa kuulla, kun tytär tekee kunniaa myös äidin ohjelmistolle. Hän on esimerkiksi laulanut tälläkin levyllä olevaa Soontakin biisiä Üksi keset ööd, ja kai se on pakko todeta, että tytär panee kyllä paremmaksi. Tästä kommentista ei äiti kai voi pahastua.

PPS. Hanson on jatkanut elämäänsä musiikin parissa – Tallinnan sijaan 3000 asukkaan etelävirolaisessa pikkukaupungssa. Hän nimittäin toimii laulunopettajana Tõrvassa sijaitsevassa Tõrva laulustuudiossa.

Fix: Värviline maailm

Tarttolainen rockbändi – yksi Viron legendaarisimmista – Fix  perustettiin jo vuonna 1968, ja bändi toimii toisinaan edelleenkin. Hauskaa on myös se, että vaikka bändissä on kuluneen 40 vuoden aikana ollut kaikkineen 36 jäsentä, on nykyinen kokoonpano melkein sama kuin esikoisalbumilla Värviline maailm (Melodija 33C 60–11543–4), joka ilmestyi vuonna 1979. Edelleenkin toimivia jäseniä ovat hieno ja monipuolinen laulusolisti Silvi Vrait  (s. 1951), monessa muussakin bändissä (muun muassa Justament, ROSTA aknad, Pantokraator ) soittanut tyylikäs ja hillitty soolokitaristi Viktor Vassiljev (s. 1954), nykyään myös soolouraa luonut pianisti ja urkuri Evald Raidma (s. 1953), rumpali ja toisinaan myös kitaristi sekä itse asiassa yksi Viron hienoimmista rocksäveltäjistä – tällainen ajatus alkaa vahvistua esimerkiksi Vraitin soololevyjä kuunneltuani – Priit Pihlap (s. 1958), kosketinsoittaja Väino Land (s. 1949) joka nykyään soittamisen sijaan toimii bändin managerina ja äänimiehenä, viulisti ja säveltäjä Vello Toomemets  (s. 1954) joka on soittanut myös suositussa folkrock-bändissä Kukerpillid. Itse asiassa vain basisti on vaihtunut, myös ahkerana sanoittajana tunnettu Juhan Sütt (sittemmin muun muassa Suveniir) on nykyään korvattu Mait Paldralla. Vierailevia tähtiä on kaksi: Apelsinista tuttu Tõnu Aare (s. 1953) soittaa huuliharppua yhdellä kappaleella ja jazzlegenda Helmut Aniko (1947–2003) huilua yhdellä.

Niin klassikko kuin Fix onkin, niin ei tämä esikoisalbumi kuitenkaan nyt ihan fantastinen ole. Sitä leimaa tietty neuvostoajan naiivius – noin niin kuin rankemmassa rockmielessä – ja väliin ihan soitollinenkin kömpelyys. Esimerkiksi ne muutamat kerrat, kun joku syntikan kaltainen soitin välähtää esiin, kuulostaa se ihan kauhealta. Kokonaisuus on kuitenkin aivan hauska. Fix on sympaattinen sekoitus country rockia, iskelmällistä poppia ja jotain vaikeasti määriteltävää kalifornialaistyyppistä hippimäistä menoa. Ja on mukana myös yksi aivan tavattoman hieno biisi, jota tulen kuuntelemaan todennäköisesti vielä moneen kertaan: Toomemetsin säveltämä Nukruse linn (= Alakuloinen kaupunki) kulkee jotenkin unenomaisesti korkealta ja kuulaasti, ja Anikon jazzahtava huilu lisää vielä sen omituista tenhoa. Kappaleessa on kaikki ikiklassikon ainekset. 

Se on kai vielä todettava, että lauluhommat olisi kyllä kannattanut jättää pelkästään Vraitin harteille. Jostain kumman syystä suurin osa Viron miespuolisista rocklaulajista saa koko homman kuulostamaan iskelmältä – näin on myös Fixin laita silloin, kun äijät tarttuvat mikkiin. Onneksi Vrait on kuitenkin se johtava solisti. Eräs virolainen ystäväni kertoi äskettäin, että Vraitia nimitettiin aikoinaan "Tarton Janis Jopliniksi", mutta tämän ilmaisun osuvuudesta en kuitenkaan ole täysin vakuuttunut. Ainakaan tyylilaji ei ole sama.