Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eesti raadio estraadiorkester. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eesti raadio estraadiorkester. Näytä kaikki tekstit

3.2.2013

Abi Zeider

 

Trumpetisti Abi Zeider (1920–1999) on yksi virolaisen jazzahtavan viihteen perustähdistä. Zeider on soittanut monessa merkittävässä bändissä – pisimpään Viron radion viihdeorkesterissa, jossa hän vaikutti vuodet 1957–80. Sooloalbumeita Zeider teki vinyyliaikana kolme. Eilen sain yhdeltä parhamimmalta hovihankkijaltani (A.H. Records) vihdoinkin niistä varhaisimman, vuonna 1966 ilmestyneen 10-tuumaisen LP:n Abi Zeider (Melodija Д-18285-6).
A-puolen aloittaa belgialaishollantilaisen trumpetisti Bert Paigen (1920–1987) belgialaisen säveltäjän Pol Stonen (1917–1983) Trompeti pidupäev (eli Fiesta para trompeta), railakas espanjalaishenkinen viirtuoosikappale. Cole Porterin (1891–1964) Meloodia (Melody) on sitten hitaampaa ja utuisempaa standardislovaria. Antonio Carlos Jobimin (1927–1994) Desafinado on hieno klassinen bossanova – ja varmaan yksi Viron varhaisimpia bossa-levytyksiä. Sitten on kahden virolaissäveltäjän vuoro näyttää taitonsa. Uno Naissoon (1928–1980) Kevadine serenaad on tämän melodisesti vahvan biisin ainoa levytetty versio.  Felix Mandren (s. 1928) Üks kõigi, kõik ühe eest on svengaava, rumpalia myöten koko bändille tilaa antava menobiisi – biisin ainoa levytys muuten tämäkin. Taustabändeinä Zeiderille toimivat Eesti Raadio estraadiorkester Rostislav Merkulovin (1912–1978, A1, A5) ja Peeter Saulin (s. 1932, A4) johdolla, Eesti Raadio kergemuusikaorkester Aleksander Rjabovin (1928–2005) johdolla (A2) sekä Eesti Raadio instrumentaalansambel Emil Laansoon (1921–2004) johdolla (A3). 
B-puolella siirrytään melko itämaisiin kansanmusiikkitunnelmiin. Laansoo on sovittanut georgialaisen kasnansävelmän Sa lahkusid (= Sinä lähdit pois), Hans Hindpere (1928–2012) on sovittanut virolaisen kansanlaulun Viire takka (= nyt loppui sanakirja!) ja Laansoo uzbekistanilaisen kansanlaulun Namangani õunad (= Namanganin omenat), jossa orkesterin jäsenet vähän lallattelevatkin taustalla. Sitten on samban vuoro: Alberto Ribeiron (1902–1971, etiketissä lukee C. Ribeiro) Copacabana svengaa mainiosti. Levyn päättää virolainen klassikko: Valter Ojakäärin (s. 1923) kaunis Lahkumislaul (= Jäähyväislaulu) on taas koko bändin juhlaa.
Taustoja B-puolella soittavat Laansoon johtama Eesti Raadio instrumentaalansambel (B1, B3, B4), Hindperen johtama Varioola (B2 –  tunnetaan yleisemmin yhdellä o:lla Variola) ja Merkulovin johtama Eesti Raadio estraadiorkester (B5).
Vallan mainio levy!   


Ainoa harmini on se, että tiedän levyn ilmestyneen myös kuvakannella. Minun kappaleessani on vain Melodijan standardipussi – joka juhlistaa Neuvosto-Viron 25-vuotisjuhlia:


30.12.2012

Viktor Ignatjevi laule II


Viktor Ignatjev (1916–1994) oli kiinnostava säveltäjä, joka soitti nuorempana monia instrumentteja (mm. trumpettia, hanuria ja kitaraa) useissa virolaisissa jazzbändeissä. Hän valmistui vasta yli viisikymppisenä Tallinnan konservatoriosta Heino Ellerin (1887–1970) oppilaana. Ignatjev sävelsi lukuisia virolaisia ikivihreitä viihdelauluja – miltei kaikki Otto Rootsin (1914–1994) sanoihin. Rootsin käsialaa ovat tämänkin vuoden 1976 7-tuumaisen EP:n Viktor Ignatjevi laule II (Melodija С62-06459-60) kaikki biisit. Aiemmin samana vuonna ilmestyi kaksiosaisen setin ensimmäinen osa, jota en ole valitettavasti vielä löytänyt. 
A-puolelle on omistettu Heli Läätsille (s. 1932). Estonian mezzosopraanon ihastuttavat tulkinnat vähän amerikkalaisen musikaalin tyylisistä jazzahtavista biiseistä Kõik kordub ja Kaevu juures ovat vallan mainioita. Jälkimmäisessä Läätsiä säestää vielä hieno lauluyhtye Collage.
B-puolen hoitaa Viron Neuvostoliitossa menestynein iskelmälaulaja Jaak Joala (s. 1950). Ei või, ei saa -kappaleella on myös mukana Collage. Neli sõlme on kepeä western-tyyppinen laukkaiskelmä. En ole oikein koskaan osannut pitää Joalaa suurena tulkitsijana. Hän vähän sellainen nätti iskelmäpoika – hieman kuin Viron Danny. Mutta kelvollisesti hänkin tässä leiviskänsä hoitaa.
Taustat soittaa komeasti Peeter Saulin (s. 1932) johtama Eesti Raadio estraadiorkester
Tyylikkään valokuvan Ignatjevista on ottanut V. Vahi (?), ja kaksikieliset (viro ja venäjä) esittelytekstit on kirjoittanut Valter Ojakäär (s. 1923). Hieno paketti kaikkineen.    
On pakko vielä todeta, että kyllä Ignatjev ansaitsisi kunnon CD-kokoelman tuotannostaan. Hän on suotta jäänyt vähän unholaan.

21.12.2012

Eesti Raadio estraadiorkester


Rostislav Merkulovin (1912–1978) johtama Eesti Raadio estraadiorkester on epäilemättä Viron eniten vinyylejä levyttänyt viihdeorkesteri. Vielä 1950-luvulla ei kaikkineen montaa vinyylilevyä kuitenkaan ilmestynyt, joten tämä 8-tuumainen EP Estradiyi orkestr Estonsgoko Radio (Ligo Д-005718-19) vuodelta 1959 on yksi niistä varhaisimmista. Mainittakoon, että Ligo on Melodijan riikalainen edeltäjä ja että numerointi jatkui yhtenäisesti Melodijan myötä. Etikettitekstit ovat vain venäjäksi.
Levyn avaa Heino Jürisalun (1930–1991) säveltämä instrumentaali, Väike avamäng eli Pieni alkusoitto, joka oli ilmestynyt jo savikiekolla edellisenä vuotena. Jürisalu on enemmän klassisen puolen mies, mutta kyllä hän osasi tällaisen amerikkalaistyyppisen viihteenkin teon. Sitten seuraa tenori Kalmer Tennosaarin (1928–2004) yksi varhaisimmista esiintymisistä vinyylillä. Tennosaar oli Georg Otsin (1920–1975) ohella yksi Viron 1950–60-lukujen suosituimmista viihdeorkestereiden tähdistä, ja hänen selkeä ja puhtoinen äänensä onkin varsin viehättävä – niin tälläkin Uno Veenren (s. 1920 – nykyään muuten Viron säveltäjäliiton vanhin virolainen jäsen) säveltämällä ja Oskar Kruusin (1929–2007) sanoittamalla kauniilla valssilla Ty pomniš eli Muistatko? eli viroksi (laulun kieli) Kas mäletad? Tämä taitaa olla biisin ainoa levytys mihinkään muotoon, vaikka kyseessä onkin yksi Veenren myöhemmin tunnetuimmista biiseistä.
B-puolen avaa Heli Lääts (s. 1932), joka laulaa Evald Vainin (1915–1970) säveltämän ja tämän vaimon Erika Vainin (1920–2003) sanoittaman Zatšem ja moltšala eli Miks vaikisin siis? Tämä Läätsin kaunis tulkinta unenomaisesta hienosta biisistä on ainoa biisin levytys koskaan.
Lopetusbiisi on jälleen Tennosaarin laulama. Gennadi Podelskin (1927–1983) säveltämä ja Otto Rootsin (1914–1994) sanoittama Кто ты снеглазая eli Kes oled, sa sinisilm oli ilmestynyt samana vuonna myös savikiekolla (myöhempiä levytyksiä biisistä ei olekaan). Viehko valssi tämäkin.
Varsin hauska levy, ja sisältää myös harvinaisia biisejä. Laittakaa siis talteen, jos tähän törmäätte.


Ja hienot ne ovat nämä Ligonkin standardikannet:


1.12.2012

Kontsert eesti muusikast


Mikäli varsinaiseen raamattuuni, Eesti vinüüliplaatide diskograafia 1954–20102 (Eesti rahvusraamatikogu 2011) on uskomista, on tämä 10-tuumainen kokoelma-LP Konsert eesti muusikast (Ligo/Melodija Д-3468-9, 1956) järjestyksessään neljäs ilmestynyt neuvostoaikainen virolaisen populaarimusiikin vinyylilevytys. 
A-puolen avaus menee kuitenkin klassiselle puolelle: Miina Härman (1864–1951) säveltämä ja Anna Haavan (1864–1957) sanoittama Kui sa tuled, too mul' lilli on varsin kaunis ja harmoninen RAM:in (Eesti NSV Riiklik Akadeemiline Meeskoor) vokaalikvartetin esitys. Tästä linkistä joku hassu tuoreehko koulujuttu. Biisiä seuraa saman lauluyhtyeen kansanlaulu, varsinainen virolainen standardi Vändra polka, josta on tehty myöhemmin useita sovituksia ja levytyksiä. Tästä linkistä esimerkiksi Veikko Ahvenaisen versio. Samaa kansanlaululinjaa jatkaa Virulaste tants – edelleenkin saman kvartetin esityksenä, standardi sekin. Sitten on vuorossa Georg Ots (1920–1975), joka esittää ensin Valter Ojakäärin (s. 1923) säveltämän ja kirjailija Adolf Rammon (1922–1998) sanoittaman kauniin iskelmän Laula talle. Sitä seuraa Otsin pirtsakka laulelma Vedurid, jonka on säveltänyt klassisista sävellyksistään tunnettu Jaan Koha (1929–1993) ja sanoittanut runoilija Kalju Kangur (1925–1989). A-puolen päättää railakas mutta auttamattoman tylsän joutavanpäiväinen instrumentaalibiisi, jota ei edes mainita etiketissä, joten säveltäjästä minulla ei ole hajuakaan.

Anna Haava ja vanha visiittikortti.

B-puolen aloittaa klassisen musiikin kansallisromantikkona tunnetun Edgar Arron (1911–1978) kansanrunoon säveltämä Lähme kiigele, jonka esittää Eesti Raadio segakoor. Seuraavakin biisi Kaera-Jaan on virolaista kansanmusiikkia, täsEesti Raadio estraadiorgesterin instrumentaaliversiona. Tästä linkistä tuoreehko tanssiryhmä Sõleken esitys.

Edgar Arro.

Mutta sitten mennään taas enemmän iskelmän puolelle: Ojakäärin säveltämä ja A. Meeritsin (?) sekä Heldur Karmon (1927–1997) sanoittama Mängi pillimees – vähän kansanlaulumainen tosin sekin. Samaa voi sanoa Otsin seuraavasta hevosmaisesta biisistä Heinaveol (tästä linkistä), jonka Ots levytti myöhemmin myös Suomessa. Sävelmä on Ülo Raudmäen (1923–1990) ja sanat Aksel Pajupuun (1926–2009). Sitten on vuorossa Eesti Raadio naisvokaalansambel johtajanaan Jüri Variste (1907–1989): Lahkumisvalss (Harri Otsa (1926–2001) ja Heldur Karmo) on viehättävän vanhaa valssahtelua – ei toki sen kummempaa. Sama lauluyhtye päättää levyn A. Neggon (?) säveltämän ja sanoittaman Teekonnalaulin rivakalla rytmillä. 
Taustoja levyllä soittaa Rostislav Merkulovin (1912–1978) johtama Eesti Raadio estraadiorkester, virolaisen viihdemusiikin perusbändi. 
Levy on siis aikamoinen sekasotku klassista, kansanmusiikkia ja iskelmää, eikä mitään erityisiä kohokohtia ole. Intohimoiselle Otsin harrastajalle on kuitenkin tarjolla neljä kohtuullisen varhaista biisiä.
 

Levy ilmestyi alun perin Riiassa Ligo-merkin alla (Melodija aloitti vasta myöhemmin), mutta minun löytämässäni kappaleessa on jo Melodijan etiketit ja standardipussi, joten kyse on myöhemmästä painoksesta.


 

30.11.2012

Uued laulud – lemmikhääled


Vuonna 1971 ilmestyi kahden LP:n setti Uued laulud – lemmikhääled, ja sitä seurasi vielä samanniminen 7-tuumainen EP (Melodija Д 00030683-4), jossa oli kahden säveltäjän uutta tuotantoa.
A-puolen avaa Arne Oitin (1928–1975) säveltämä ja Heldur Karmon (1927–1997) sanoittama Minu südames sa elad, varsin svengaava, jopa ehkä vähän rockahtavakin iskelmä, jonka tulkitsee hienosti Heidy Tamme (s. 1943). Tästä linkistä voitte tarkastaa rytmin. Toinen biisi Märtsis algas mai näyttää sen, miten hyvä lattarisäveltäjä Uno Naissoo oli ja miten hyvä lattarilaulaja Uno Loop (1928–1980) myös oli. Ja sanat jälleen Karmon. Ja tähänkin löytyy onneksi linkki.
B-puolen avaa Oitin ja Karmon iso hitti, rakkausbiisi Mis värvi on armastus (tästä linkistä hieno vanha TV-versio), jonka tulkitsee Loop. Viimeinen biisi Me pole enam väikesed on sekin saman parivaljakon käsialaa. Sen tulkitsevat Loop ja Tamme yhdessä, ja klassikkohan siitäkin tuli – vähän ehkä turhan tekopirtsakka ja humpahtava minun makuuni. Tästä linkistä myöhempi Tammen ja Voldemar Kuslapin (s. 1937) duetto.
Taustat soittaa aina yhtä varma Eesti Raadio estraadiorkester, johtajanaan Peeter Saul (s. 1932).
Tämä on siis pienuudestaan huolimatta selkeästi yksi virolaisen viihdemusiikin klassikkolevyistä.   
Melko tavanomaisen kannen on suunnitellut Jüri Dubov (s. 1952) – tuolloin vielä hyvin nuori graafinen suunnittelija.

25.11.2012

Kalju Terasmaa: Igihaljaid meloodiaid


Vibrafonisti Kalju Terasmaan (s. 1934) toinen ja viimeiseksi jäänyt vinyylisoololevy, 7-tuumainen EP Igihaljaid meloodiaid (Melodija C62-14715-6) ilmestyi vuonna 1979 ja jatkoi edellisen tavoin samaa viehättävän jazzahtavaa ikivihreätematiikkaa.
A-puolen avaa potpuri Nonstop swingi rütmis, johon on upotettu neljä biisiä: Vincent Youmansin (1898–1946) Tahan olla õnnelik (musikaalibiisi I Want to Be Happy), virolaisen Leo Normetin (1922–1995) Puhkusel Viljandis, Turner Laytonin (1894–1978) vuoden 1918 jazzstandardi Kui oled läinud (After You've Gone) ja F. Ballardin (?) Unemaale (en valitettavasti tunnista).
Toisena biisinä kuullaan Cole Porteria (1891–1964): See sobib (enkä valitettavasti tunnista tätäkään). Puolen lopettaa Julian Robledon (?) Varahommikul (eli Three O'Clock in the Morning), jonka vironkieliset sanat on tehnyt Uno Kreen (1928–1996).
B-puolen avaa tuplabiisi: John Schonbergerin (1892–1983) Sosistades (tästä linkistä hauska videopätkä), jonka on virontanut Tiiu Varik (s. 1944), ja Robert Katscherin (1894–1942) Kui loojub päev, myös Varikin käsialaa. Toinen tuplabiisi on maailman ensimmäisen naispuolisen hittisäveltäjä Mabel Waynen (1904–1978) Ramona ja George Posfordin (1906–1976) 1930-luvun musikaalihitti Kuuldes balalaikat – molemmat nekin Varikin vironnoksia. Levyn päättää iki-ihana Irving Berlinin (1988–1989) Langeb valget lund, vironnos on Heldur Karmon kynästä. 
Apuvoimatkin ovat kovia: A1: Terasmaan laulua ja vibrafonia säestävät Eemil Laansoo (1921–2004, kitara), Enn Tammik (?, rummut) ja Taivo Sillar (s. 1946, läskibasso). A2: Kustas Kikerpuun (1937–2008) johtama yhtye Admiral. A3: Peeter Saulin (s. 1932) johtama Eesti Raadio estraadiorkester ja nimettömäksi jää vokaaliyhtye. B1 & B2 lauluosuudet hoitaa Uno Loop (s. 1930) ja taustan Laansoon bändi. B3: Terasmaa ja aivan ihanaääninen Heidy Tamme (s. 1943) hoitavat laulun Saulin radiobändin sestyksellä.  
Oikein mallikas levy siis – ehkä yhtenäisyys esikoiseen verrattuna vähän kärsii, kun kokoonpanoja on monia.
Vauhdikkaan ja vallan mainiosti vibrafonia kuvaavan kannen on suunnitellut ja kuvan ottanut Alar Ilo, joka on tehnyt monia muitakin levynkansia. 

16.11.2012

[Uno Loop]


Tämä nimetön 7-tuumainen EP (Melodija Д-0009181-2, [1966]) ei nyt ihan varsinaisesti ole hunajaäänisen Uno Loopin (s. 1930) soololevy, mutta kolme biiseistä on kuitenkin hänen laulamiaan.
A-puolen aloittaa klassisen musiikin ja musikaalien säveltäjän Ülo Vinterin (1924–2000) kaunis valssi Linn Emajõel, jonka on sanoittanut kirjailija Felix Kotta (1910–1963). Ja kyseessähän on Emajoen varrella sijaitsevan Tarton kunniaksi tehty biisi. Vähän imelä, mutta jo klassikko Virossa. Taustalla soittaa komeasti soiva Eesti raadio estraadiorkester Rostislav Merkulovin (1912–1978) johdolla. Toinen biisi on Merkulovin johtaman, nimettömäksi jäävän instrumentaaliyhtyeen säestämä railakas ja varsinkin torvisovituksiltaan jazzahtava ralli Sündis inimene, myös Loopin laulamana. Sävellyksestä vastaa jälleen Vinter ja sanoista kirjailija Tõnis Lehtmets (s. 1937).
B-puolen aloittaa ehkä levyn komein biisi, lähinnä klassisesta musiikista tunnetun Heino Jürisalun (1930–1991) komeasti radiobändille sovitettu Habanera, joka ilmestyi alun perin savikiekolla 1961. Ja habanerahan on kuubalainen 1800-luvun tanssimusiikin muoto. Levyn päättää Loopin laulama ja jazzklassikko Uno Naissoon (1928–1980) säveltämä sentimentaalinen soturilaulu Sõduri kiri, jossa on Heldur Karmon (1927–1997) sanat. Taustalla taas Merkulov ja radiobändi.
Ei tämä levy mikään järisyttävä kokemus ole, mutta varsinkin Jürisalun Habaneran takia se kannattaa poimia kirpputorilta talteen.


Ja tältä se siellä kirpputorin alahyllyllä näyttää, Melodijan 1960-luvun standardipussissaan:


11.11.2012

German Pekarevski


Tässäpä lienee neukku-Viron ainoa vetopasuunasoololevy! Ainakin tämä 7-tuumainen EP German Pekarevski (Melodija С62-12071-2, 1979) on Viron mainekkaimman vetopasunistin, Venäjän Orenburgissa syntyneen German Pekarevskin (1934–2001) ainoa neukkuaikainen soololevy. Taustalla soittaa Eesti raadio estraadiorkester johtajinaan Peeter Saul (s. 1932 – A1, A2, B4) ja Rostislav Merkulov (1912–1978 – B3).
A-puolella tarjoillaan standardeja. Ensin Irving Berlinin (1888–1989) Langeb laia lund (= Valkea joulu) ja sitten Dana Suessen (1909–1987) Mu vaikiv armastus (My Silent Lovetästä linkistä itse säveltäjän ikivanha versio).
B-puolesta vastaavat virolaiset säveltäjät hienoine iskelmineen. Ensin on vuorossa Kustas Kikerpuun (1937–2008) Ummiklaine ja sitten tarttolaisen säveltäjän ja kontrabasistin Harry Tarvon (1941–1996) Iga päev, jonka on levyttänyt myös Heidy Tamme (s. 1943). 
Aika hauska levy, vaikka onkin vähän sellaista hissimusiikkia tai ehpä juuri siksi. Kulttitavaraa tämä jonain päivänä kuitenkin on.
Levyn tekstit ovat viroksi ja venäjäksi, ja Pekarevskin esittelee Valter Ojakäär (s. 1923). Kannen on suunnitellut paljon muitakin levynkansia tehnyt ammattilainen Aarne Mesikäpp (s. 1939) ja kuvan ottanut V. Vahi (?).   

4.11.2012

Koduküla, kodumaa


Tämä 7-tuumainen EP Koduküla, kodumaa (Melodija C62-17829-30, 1982) on vähän niin kuin kulttuuripolitiikkaa. Laulun riemua haluttiin ohjelmallisesti levittää kaupunkien lisäksi myös maaseudulle, ja niinpä Tabasalussa – kylläkin ihan Tallinnan kyljessä – sijaitsevassa, kanankasvatuksesta kuuluisassa Ranna sovhoosissa järjestettiin laulukilpailuja, joissa palkittiin parhaita sävellyksiä, sanoituksia ja esityksiä. Tälle pikkulevylle on koottu parhaita vuosilta 1977–81.
A-puolen aloittaa Tõnis Mägin (s. 1948) paatoksella laulama Koduküla, kodumaa (säv. Gennadi Taniel (s. 1940) – Hando Runnel (s. 1938)). Taustalla soittaa Rostislav Merkulovin (1912–1978) johtama Viron radion viihdeorkesteri. Semmoista kunnon Sopotin meininkiä. Toinen biisi Taas punad pihlakaid on Kustas Kikerpuun (1937–2008), "Viron Burt Bacharachin" käsialaa, ja esittäjänä on Paul Ruudi Kergemuusikakoor, joka sai myöhemmin levyttää yhden LP:nkin. Hieno ja puhdas kuoro ja kaunis easy listening -biisi – joskin se kuulostaa jo aika moneen kertaan sävelletyltä. 
Levyn kannessa toivotaan, että tällainen kilpailu tuottaa aidosti maanläheisempää musiikkia, ja ratkaisua onkin etsitty kantrista. Ivo Linnan (s. 1949) ja Admiralin biisi See meeletu maailm on säveltäjä Valter Ojakäärin (s. 1923) ja sanoittajahirmu Heldur Karmon (1927–1997) käsialaa, mutta hyvät taustavoimat eivät auta: biisi on armottoman löysä kantriballadi. Fixin Jaanipäev (Vello Toomemets (s. 1954) – Hando Runnel (s. 1938)) yrittää samaa nopeammalla tempolla, mutta tylsästi jumputtava kantrihumppa kuulostaa vain tekopirteältä. Hyvä bändi Fix silti on.
Siis aika huono mutta hassulla tavalla epäsuhtainen levy. Kantrinharrastajalle tänä on silti aito keräilykohde.
Kannen viljapellon kuvan on ottanut tunnettu valokuvaaja Gustav German (s. 1933) ja aika kököstä muusta suunnittelusta vastaa maineikas Tõnu Soo (s. 1944) – monen muunkin levynkannen tekijä.
PS. Tästä linkistä Fixin Jaanipäev. Vaan pannaanpa paremmaksi. Viron punkbändeistä ehdoton suosikkini Vennaskond on myöhemmin tehnyt Taas punad pihlakaid -biisistä oman versionsa – kuunnelkaa ihmeessä tästä linkistä.   

Laule ehitajatest


Virossa ei neukkuaikana juurikaan ilmestynyt erityisen neuvostohenkistä musiikkia, mutta tämä neljä biisiä sisältävä EP Laule ehitajatest (Melodija M62-41773-4) vuodelta 1979 on aitoa sosialistista työn sankaruutta: suomeksi siis Rakentajien lauluja. Kolme biiseistä on Viron legendaarisen jazzmiehen Uno Naissoon (1928–1980) käsialaa. Uno Loopin (s. 1930) tulkitsema Ehitajate marss (sanat Heldur Karmo (1927–1997), yli 3500 biisin sanaseppä) on joutavanpäiväinen marssinrallatus, jossa Loopin pehmeä ääni ei oikein pääse oikeuksiimsa. Tarmo Pihlapin (1952–1999) ja Palderjanin Ehitajate laul (myös Naissoo – Karmo) on pirteä pop-henkinen laulelma, ja tämä vähän levyttänyt 1970-luvun suosikkibändikin soi kuulaasti. B-puolen avaava lauluyhtye Onyxin ja Rostislav Merkulovin (1912–1978) johtaman Viron radion viihdeorkesterin Kiri BAM'ilt (Naissoo, sanat Viktor Sokolov, viroksi Karmo) on sekin kelpo laulelma, ja radiobändi svengaa hienosti. Levyn päättävä Artur Rinteen (1910–1984) – vähän kuin Viron Georg Malmsten –  Monteerijate lõbus marss (Rodion Štšedrin (s. 1932), sanat M. Papava, vironnos tuntematon) on vanhempaa materiaalia, elokuvasta Kõrgus vuodelta 1964. Taustalla soittaa kelvosti kitaristi Emil Lansoon (1921–2004) yhtye, joka toimi sittemmin monen nuoren tähden kasvualustana.   
Aika hassu pikkulevy siis. 
PS. Tämä on muuten Onyxin ainoa neukkuaikainen vinyylitallenne, enkä tiedä yhtyeestä toistaiseksi oikein mitään. Myöhemmiltä ajoilta heiltä on julkaistu isohko hitti Me pole enam väikesed.  
PPS. Nuoremmalle väelle tiedoksi: BAM viittaa Baikal–Amurin junaradan rakentamiseen – jättimäiseen neukkuhankkeeseen. 
PPPS. Kannen suunnittelijaa ei mainita, mutta kyseessä on Ulla-Britta Sampu (1933–2006), jonka käsialaa on kaikkineen kuusi neukkuaikaista vinyylilevyä.  

14.2.2010

Jaak Joala



Jaak Joala oli kautta koko Neuvostoliiton suosittu tähti, jonka skaala liikkui jossain iskelmän ja popin harmaassa välimaastossa. Hän sai urallaan tehtyä vain yhden albumin, mutta EP:tä ilmestyi useita. Tämä vuonna 1975 ilmestynyt EP Jaak Joala (Melodija  33D–00032531) sisältää vain virolaisia sävellyksiä. A-puolella soivat Gennadi Tanielin (s. 1940) Karneval sekä Arne Oitin (1928–1975) Suveöö. B-puolella asialla ovat samat säveltäjät: Tanielilta on Tantsulaul ja Oitilta Tuhatväljade tuul.
Taustoja soittaa Rostislav Merkulovin (1912–1978) ja Peeter Saulin (s. 1932) johtamana rutinoitunut Eesti raadio estraadiorkester. Suveöölla taustoja laulaa hieno naislauluyhtye Laine ja Tantsulaulilla aivan yhtä hieno jazzlauluyhtye Collage
Eväät ovat siis kunnossa, mutta ei Joalasta parhaalla mahdollisella tahdollakaan saa kovin suurenmoista tulkitsijaa. Pliisuksi jää.
Pari muutakin kantta aikoinaan suunniteleen K. Einbergin kansi on aikanaan ollut varmaan vähän moderni, mutta ei se tähän levyyn oikein liity.
 
 


4.2.2010

Gennadi Taniel: Estraadimuusikat

 


Gennadi Taniel (s. 1940) on klassisen koulutuksen saanut viihdesäveltäjä, jolla on takanaan puolentuhatta biisiä, mutta omalla nimellä tehtyjä levytyksiä on tasan yksi: Riiassa vuonna 1978 ilmestynyt EP Estraadimuusikat (Melodija C62–11321–2), jossa siinäkin on vain kolme kappaletta. A-puolen täyttää iskelmätähti Jaak Joalan (s. 1950) laulama viehko – ollaan nyt vähän kohteliaita – laulu Joonistan kurbust ja rõõmu Juhan Smuulin (1922–1971) runoon. B-puolella on sitten vielä ihan oikeasti viehkompaa kamaa. Vetopasunisti German Pekarevski (1934–2001), joka muuten soitti Viron vanhimmassa jazzbändissä Mickeys, sooloilee taustanaan ja jazzlauluyhtye Collage, jonka melodiat ovat vankasti kohdallaan. Levyn päättää Rostislav Merkulovin (1912–1978) johtaman Viron radion estraadiorkesterin – joka soittaa siis jokaisen biisin taustat – genrebiisi Arlekiino. Fiilis on oikastaan aika veikeä. Hauska pikkulevy tämä on.
Lasimaalaustyylisen aika hienon kannen tekijästä ei ole mitään tietoa.


30.1.2010

Uued laulud – lemmikhääled 1



Vuonna 1971 julkaistu kokoelma-albumi Uued laulud – lemmikhääled 1 (Melodija 33D 0306812–3) aloittaa uuden aikakauden Viron kevyessä musiikissa. Jazzahtava vanhanaikainen tanssimusiikki on vaihtumassa monipuolisemmaksi iskelmäksi, levy on ihan uudenaikainen kuvakannellinen LP ja uudenlaisia nuoria tähtiäkin on tullut mukaan. Säveltäjät ovat kuitenkin kaikki virolaisia alansa vanhoja konkareita. Levyn ilme on jotenkin raikas ja optimistinen ja samalla vähän naiivin viatonkin – vähän kuin 1960-luvun suomalaisessa iskelmässä.
Levyn aloittaa Jaak Joalan (s. 1950) esittämä ja Arved Haugin (1922–1995) säveltämä Selle laulu mina ise luuletasin. Sellaista symppispoppia, joka teki Joalasta sittemmin suuren yleisliittolaisen tähden, jota "Kremlin satakieleksikin" haukuttiin. Komeaääninen oopperalaulaja Voldemar Kuslap (s. 1937) esittää jazzkonkari Uno Naissoon (1928–1980) sävellyksen Hobused, jonka alkuperäisteksti on muuten suuren venäläisen runoilijan Sergei Jeseninin (1895–25) käsialaa. Enemmän bossanovan tyyliin taipuvainen Uno Loop (s. 1930) esittää Gennadi Tanielin (s. 1940) biisin Poiss ja tüdruk. Naisten sarjan aloittaa heleä mezzosopraano Heli Lääts (s. 1932) enemmän klassisesta musiikista tunnetun Eino Tambergin (s. 1930) viehkolla kappalleella Kõik saame murelipuudeks. Vello Orumetsin (s. 1941) sympaattisesti tulkitsema Haugin Lüüriline laul muistuttaa jopa meidän laululiikkeen laulelmia. Orumets taitaa vieläkin heittää keikkaa. Arne Oitin (1928–1975) Me pole enam väikesed esittää levyn ainoa duo; nuoresta rakkaudesta laulavat ujosti Toomas Jõesaar (s. 1945) ja sittemmin varsinkin kuoroihmisenä tunnettu Marika Bahvalova (s. 1947, sittemmin Eensalu). Vaan pommin räjäyttää sitten Marju Kuut (s. 1946), jonka muuten Down Beat nimesi aikoinaaan Neuvostoliiton parhaaksi jazzlaulajaksi. Hänen tulkitsemansa Valter Ojakäärin (s. 1923) See pole see (= Tää ei oo tää) on aivan fantastinen. En nyt oikein tiedä, miten tätä hehkuttaisin, mutta olen harvoin kuullut näin sensuellisti tulkittua loistavaa jazzbiisiä. Ainakin tällä hetkellä tämä on minun lempibiisini. Ihan kelpoja ovat myös Boris Lehtlaanin (s. 1946) tulkitsemat Naisoon Palju on kell ja Heidy Tammen (s. 1943) iloinen Kustas Kikerpuun (1937–2008) Tantsulaul. Heidy Tammelta muuten ilmestyi muutama vuosi sitten 3CD:n boxi, jota saa nykyäänkin edulliseen tarjoushintaan.
B-puoli jatkaa samaa taattua hillityn jazzahtavaa viihdelinjaa. Uno Loop esittää Oitin Tallinnan, Heidy Tamme Kikerpuun rakkauslaulun Me kaks, Voldemar Kuslap Tanielin kansanrunoon tekemän Millal maksan eidevaeva, Vello Orumets Lembit Veevon (1926–2000) Romanssin, ja levyn ainoa sittemmin rockmaailmasta tunnettu esiintyjä Tõnis Mägi (s. 1948) vähän vielä arasti Priit Raikin (1948–2008) pirtsakan iskelmän iskelmän Ma otsin teed, Jaak Joala Kikerpuun ratikkarallatuksen Vana tramm, Heli Lääts Oitin Tsirkusksen, josta tulikin klassikko – katsokaa tästä hieno mustavalkoinen video – ja onpahan loppuun vielä kuin vitsiksi saatu tungettua aito neukkuhenkinen Viktor Ignatjevin (1916–1994) Ehitusmaleva laul (= Rakennusprikaatin laulu), jonka laulaa Uno Loop. Vaan osaavat ne vitsailla nykyään Virossakin neukkuajalla: The Tubekuloited teki biisistä myöhemmin punkversion (2003).
Kaikkineen tämä kokoelma on kahdellakin tapaa hineoa kuultavaa. Se on ihan oikeasti viihdyttävää – myös ihan tylysti taustausiikkina – mutta se on myös hieno ja kattava historiallinen dokumentti virolaisen kevyen musiikin tasosta ja tyylistä 1960–70-lukujen vaihteessa. Eikä se niin ankeaa ollut kuin voisi helposti ja kliseisesti kuvitella.
PS. Ai niin, taustat unohtuivat. Perusbändi on Viron radion viihdeorkesteri, mutta muutamalla kappaleella on kevyempi Laine-lauluyhtyeen insrumentaaliyhtye ja jazziin erikoistunut lauluyhtye Collage. Kaikki tyyni ammattilaisia.
PPS. Ja vähän poptaidehenkinen kansikin on tavallaan aika hieno. Siitä vastaavat muutaman muunkin levynkannen tehnyt Dagmar Viive-Paalamäe (s. 1929) ja myös pari kantta tehnyt K. Einberg (?). 

20.1.2010

Artur Rinne



Estoniassakin laulanut ja Viron televisiossa ohjaajana, lavastajana ja käsikirjoittajana toiminut – mutta myös 1950-luvulla vuosia Siperiassa vankileirillä ollut – baritoni Artur Rinne (1910–1984) oli aikoinaan ysi Viron suosituimpia laulajia. Ehkä hän ollut jopa se kaikkein kansanomaisin ja rakastetuin – hänessä on jotain samaa kuin meidän Georg Malmsténissamme (1902–1981) – itse asiassa hän jopa levytti Miki merehädas -biisin Stella Helderin (s. 1923) kanssa vuonna 1939.
Rinnen pitkä ura ajoittuu monelle vuosikymmenelle, ja hän levytti useita savikiekkoja jo Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana 1930-luvulla. Neuvostoaikana Rinne sai levyttää yhden normaalin LP:n (1985), kaksi 10-tuumaista LP:tä (1971, 1979), kaksi EP:tä (196?) ja yhden savikiekon (195?). Vuonna 1979 ilmestynyt 10-tuumainen LP Artur Rinne (Melodija 33D–29281–2) on kaiketikin se paras levy aloittaa tämän varsinkin maalaisten rakastaman miehekkään baritonin harrastus, sen A-puolella on nimittäin restauroituna Rinnen vanhinta tuotantoa vuosilta 1929–38.
Rinne on ilmeisesti kokemassa uutta tulemistakin, sillä esimerkiksi viime vuonna hänestä tehtiin myös musiikkinäytelmä teatteriin, ja olihan tämän sankarilaulajan elämäkin aika veikeää: hänellä oli esimerkiksi nainen sekä Tallinnassa että Tartossa, ja naiset myös tunsivat toisensa.
Ihan hirvittävän usein tätä levyä ei taida kyllä tulla kuunnelleeksi. Georg Malmsténkin on ihan sympaattinen joskus pieninä annoksina, mutta sellaista erityistä himoa kuunnella juuri häntä en muista koskaan kokeneeni. Näin taitaa käydä Rinnenkin kanssa. Jos minun täytyy joskus ehdottomasti saada kuunnella virolaista baritonia, taitaa se enimmäinen vaihtoehto kyllä olla lyyrisempi ja sofistikoidumpi Georg Ots (1920–1975). On tämä Rinnekin kyllä ihan hauska, ja Viron Radion viihdeorkesteri on selvästikin täynnä alan miehiä. Kappaleista ei mikään nouse sen kummemmin esille, mutta on 1950-lukua esittelevällä B-puolella mukana ihan hienoja jazzahtavia sävyjäkin, esimerkiksi Uno Naissoon (1928–1980) Mere muinasjutt ja Hans Hindperen (s. 1928) Kihnu teel. Kiinnostava on myös varsin nuorena kuollut säveltäjä Priit Veebel (1910–1944), josta en ole löytänyt juuri mitään tietoja – paitsi että hänen sanotaan järjestäneen Viron ensimmäisen jazzkonsertin vuonna 1936. Hitto, taidankin nyt ryhtyä heti kuuntelemaan tätä uudestaan!
PS. Kannesta vastaa suosittu karikatyyritaiteilija Huugo Hiibus (s. 1929). Ihan hieno sekin.