[Jaan Kumani ansambel:] Tantsurütme III

Tässäpä viron 1970-luvun tiukin jazzahtava tanssibändi! Trumpetisti Jaan Kumanin (s. 1945) instrumentaaliyhtye soitti tyylikästä jazzia ja vieläpä pääsääntöisesti virolaisten säveltäjien tuotantoa. Äijät kuvassa: seisomassa vasemmalta rumpali Peep Ojavere (1943–1993), huilisti ja saksofonisti Helmut Aniko (1947–2003), basisti Andi Villenthal (s. 1948), kitaristi Tiit Paulus (s. 1945), alttosaksofonisti Tiit Varts (s. 1937), vetopasunisti German Pekarevski (1934–2001), istumassa itse trumpetistimaestro Jaan Kuman (s. 1945) ja toinen trumpetisti Uno Saviauk (s. 1936). 
Bändi julkaisi vuonna 1976 kuuden tanssilevyn setin, jokaisessa 7-tuuman EP:sä annettiin solistin tila jollekin pelimannille. Tämä sarjan III levy (Melodija С62-07225-6) oli tenorisaksofonisti Lembit Saarsalun (s. 1948) näyttämö – vaikka kyllä Pauluskin sooloilee hienosti avauskappaleella. Sovitukset ovat Kumanin käsialaa.
A-puolen aloittaa Kustas Kikerpuun (1937–2008) vauhdikas jive Džaivissimo. Sitten vaihdetaan rumbaan: Valter Ojakäärin (s. 1923) Looduse laul osoittaa minkälainen kansainvälisen tason säveltäjä Ojakäär on aina ollut.
B-puolen täyttää Felix Mandren (s. 1928) cha-cha-cha Tulvil rõõmu, eikä tarvitse Mandrenkaan hävetä lainkaan tässä vähän nimekkäämpien virolaisten viihdesäveltäjien joukossa.
Aivan fantastinen levy, joka on yksi neukkuvirolaisen kevyen musiikin helmistä. Harmittaa vain suunnattomasti, etten ole vielä kyennyt löytämään osia I–II ja IV–VI. Saa siis tarjota!

Ljiljana Petrović 2

Bosnian serbin, siis neuvostoaikana jugoslavialaisen tähden Ljiljana Petrovićin (s. 1939) toinen Tallinnassa äänitetty 33 rpm -single Ljiljana Petrović 2 (Melodija С62 04883 4) on miltei samanlainen kuin ykkönenkin: A-puolella on Petrovićin oma kappale Sa laula mulle seda laulu Sergei Jeseninin (1895–1925) sanoihin eli Ты запой мне эту песню. Toista kitaraa soittaa ensimmäisen levyn tavoin virolainen kitaristilegenda Tiit Paulus (s. 1945). B-puolella on myös ensimmäisen levyn tavoin Valter Ojakäärin (s. 1923) sävellys ja Leelo Tungalin (s. 1947) sanat: Tulikad eli Leinikit eli Лютики. Ja identtisesti nyt taustoja soittaa kitaralla vuorostaan vähän levyillä esiintynyt Tiit Kiken (s. 1948). Olen aina vähän ihaillut Paulusta, mutta näillä pikkulevyillä Kiken taitaa viedä voiton.
Hienot lyyriset biisit, joihin Petrovićin sensuelli lämmin ääni sopii loistavasti. Aika hieno levy siis.

Ljiljana Petrović 1

Mitä tekee Bosnian serbi, joka edusti Jugoslaviaa vuoden 1961 Euroviisuissa, tässä seurassa? Ljiljana Petrović (s. 1939) oli suosittu laulaja koko sosialistisessa Itä-Euroopassa, ilmeisesti myös Virossa, koska hän on ollut vierailuilla Tallinnan studioilla vuonna 1974. Tuloksena syntyi kaksi pikkulevyä, joissa on virolaista sekä biiseissä että soittajissa.
Ensimmäisen 7-tuumaisen levyn (33 rpm single) Ljiljana Petrović 1 (Melodija С62 04881 2, 1974) A-puolella on Petrovićin oma kappale, tunteikas ja kaunis balladi Mama. Kitaroita soittavat Petrović itse ja Tiit Paulus (s. 1945). B-puolella on suuri virolaisen iskelmän suuri klassikko, Valter Ojakäärin (s. 1923) säveltämä sekä runoilija ja lastenkirjailija Leelo Tungalin (s. 1947) sanoittama Oma laulu ei leia ma üles, josta sen rakkaimman version on tehnyt Heli Lääts (s. 1932) – tästä linkistä, ja onpa etnoheavybändi Metsatöllkin tehnyt siitä oman versionsa, tästä linkistä. Kitaraa Petrovićin laulun taustalla soittaa Tiit Kiken (s. 1948, toisinaan myös muodossa Kikken). Varsinkin Kikenin soitto on hauskan jatsahtavaa.
PS. Tästä linkistä (Gitaro druže moj) löytyy myöhempi Petrović livenä kitaransa kanssa.  

Arvo Pilliroog: Soolo-septett

Fonisti ja klarinetisti Arvo Pilliroogin (1946–1993) teki urallaan kaksi soololevyä. Kun ensimmäisenä äänitetty oli keskittynyt ison bändin soittamiin virolaisiin klassikoihin, toisessa hän päästää pienen bändin kanssa jazzvirtuoosin kykynsä kunnolla irti. Vuonna 1986 äänitetyllä ja vuonna 1987 ilmestyneellä Soolo-septetillä (Melodija C60 25717 007) mukana ovat Pilliroogin lisäksi trumpetisti Priit Aimla (s. 1963, myös klassista musiikkia eri kokoonpanoissa), Kuhmossakin vaikuttanut ja Suomessa auto-onnettomuudessa kuollut vetopasunisti Heiki Kalaus (1950–2007), monessa rockbändissäkin soittanut pianisti Margus Kappel (s. 1956), kitaristilegenda Tiit Paulus (s.  1945), muun muassa viime vuoden Porin jazzissakin esiintynyt basisti Toivo Unt (s. 1951) ja ties kuinka monessa rock- ja jazzkokoonpanossa soittanut rumpali Andrus Vaht (s. 1951). 

Virolaissäveltäjistä ovat mukana Kustas Kikerpuu (1937–2008), Uno Naisoo (1928–1980), Eugen Felicius (1941–1994) ja Pilliroog itse. Ulkomailta tulevat Nick La Rocca (1889–1961), jonka ikivanhan ikistandardin Tiger Rag – kuunnelkaapa vaikka tästä Art Tatumin (1909–1956) versio – Pilliroog on sovittanut ja josta levyn kansikin tulee.

Meno on aika hurjaa, ja väliin sävellykset hajoavat improvisoinnin kaltaisessa menossa ihan palasiksi, ja ainakin minun kouluttamattomalle jazzkorvalleni ollaan jo lähellä free jazzia. Ainakin neukkukuvioissa tämä on ollut tosi freetä. Hieno levy.

Margus Haavamägin (s. 1959) kansi on toisenkin hänen Pilliroogille suunnitelemansa kannen tavoin varsin tyylikäs. 

Avo Tamme: Eesti loits

Avo Tamme (s. 1938) on aika arvoituksellinen virolainen jazzmuusikko. Sen tiedän, että häntä nimitetään myös "runoilijaksi" ja "filosofiksi" – en ole kuitenkaan kyennyt löytämään tietoja mistään kirjallisesta julkaisutoiminnasta – ja että hän asuu nykyään Hiidenmaalla ja on kiinnostunut kansanmusiikista ja vanhoista soittimista (muun muassa "Hiidenmaan pasuuna", josta en kylläkään löytänyt mitään varsinaisia tietoja). Levyllä häntä ei juurikaan ole mahdollisuutta kuulla, mutta neukkuaikana hän levytti tenorisaksofonistina kuitenkin yhden sooloalbumin, eikä sitten yhtään mitään muuta – ei siis biisin biisiä. Mukana tällä ainoalla soololevyllä Eesti loits (Melodija / RiTonis C60 32179 007 / 3–027–C–6) on kaksi muutakin muusikkoa: kitaraa soittaa Tiit Paulus (s. 1945) ja kontrabassoa Toivo Unt (s. 1951) – molemmat virolaisen jazzin perusnimiä.

Kaikki sävellykset ja sovitukset ovat Tammen käsialaa. Kaksi biisiä Tamme soittaa yksin saksofonillaan (toisessa hän vastaa myös scatlaulusta), muissa biiseissä basso ja kitara ovat mukana (yhdessä myös Tammen scat). Osassa biiseissä on selkeä, suorastaan laulullinen melodinen rakenne, jonka päälle soittajat improvisoivat. Osassa biiseistä lähtökohtana on kuitenkin pelkkä lyhyt riffi, jonka päälle improvisoitu kudos sitten rakentuu. Pari biisiä on selvästikin saanut innoituksensa virolaisesta kansanmusiikista. Kaikkineen kokonaistunnelma on varsin rauhallinen ja meditatiivinen, parhaimmillaan suorastaan hypnoottinen. Tätä aionkin opiskella levyn omalle tyylille uskollisena pitkään ja hartaasti.

Levyn perustyylikkään kannen on suunnitellut joku L. Pallasma, josta ei löydy mitään tietoja. Muita kansia hän ei olekaan tehnyt.

Kun trio marssi studioon (levytys tehtiin 20.3.1991), oli vielä olemassa Neuvostoliitto, jonka ainoa levynjulkaisija oli Melodija. Kun levy ilmestyi loppuvuodesta 1991, sen julkaisija oli riikalainen RiTonis (molemmilla on oma numerointinsa, ja tällä levyllä on siis molemmat numerot) ja Viro oli muuttunut taas itsenäiseksi. Tämä levy alkaa siis olla Viron – ja ainakin Neuvosto-Viron – viimeisiä vinyyleitä. Ohessa vielä malliksi uuden firman etiketti:

Helmut Aniko: Meenutus

Helmut Aniko (1947–2003) valmistui Tallinnan musiikkikoulusta huilistiksi, mutta on sittemmin tunnettu myös saksofonistina ja vibrafonistina. Hän on on yksi virolaisen jazzin suurista legendoista, mutta ei hänkään omalla nimellään saanut neukkuaikana tehdä kuin kaksi albumia. Tosin hän soitti eri soittimiaan useammalla muullakin levyllä, ja hänen sekä pienempi että big bandinsa soitti muun muassa Silvi Vraitin jazz-levyn Embrace taustat.

Tällä vuonna 1989 äänitetyllä ja vuonna 1990 ilmestyneellä Anikon esikoisalbumilla Meenutus (= Muistutus) (Melodija A60 000615 007) on mukana vain pieni bändi: yhden oman albumin neukkuaikana levyttänyt Tiit Paulus (s. 1945) soittaa kitaraa, kansainvälisestikin kokenut ja esimerkiksi Porissa useampaankin vieraillut Toivo Unt (s. 1951) soittaa läskibassoa ja rumpuja soittaa myös useassa kovassa rockbändissä (muun muassa Ruja ja Kaseke) soittanut Andrus Vaht (s. 1951), joka on sittemmin muuttanut Norrköpingiin ja soittaa nykyään 1920-luvun Jazzia yhtyeessä Red Hot Jazz Band. Viron 1980-luvun kovin jazz- ja rockmimmi Silvi Vrait  (s. 1951) vierailee laulajana yhdellä raidalla. 

En ole eläissäni juurikaan harrastanut jazzia, vaikka olen aina jotenkin intuitiivisesti arvostanut sen moniakin tyylisuuntia. Siksi onkin tavallaan helppo – varsinkin kun ikääkin on jo karttunut – heittäytyä vain kuuntelemaan ja nauttia. Ei ole mitään koulukuntaisia rajoituksia ja tiukkoja sääntöjä sille, miten ja miksi joku on hyvää tai huonoa. Anikon levy vei minut heti mukaansa. Soitto on tiukkaa ja vähäeleistä vaikkakin rentoa, ilmaisu muistuttaa improvisaatiota vaikka ei se ihan sitä taidakaan olla, mutta sen vaikutelman tuottaminen on ilmeisesti myös yksi taitolaji. Suurin osa biiseistä on jaskaksi muunnettua kansanmusiikkia, kuten esimerkiksi Vraitin laulama Mullu mina kuidu karjas käysin, joka mukavana yllätyksenä onkin suomalainen kansanlalulu Tein minä pillin pajupuusta. Ainoa kansainvälinen standardi on Jerome Kernin (1985–1945) Yesterdays 1930-luvulta, jonka live-versiota voi kuunnela Youtubesta vaikka Wes Montgomeryn 1960-luvun versiona. Muu biisit ovat Anikon käsialaa.

Hieno levy, jota voi kuunnella yhtä hyvin intensiivisesti keskittyen tai sitten vain taustalla tunnelmaa antamassa, minkä senkin kehtaa jo sanoa ääneen, vaikkei se niin älyllistä olisikaan.

PS. Aniko toimi Viron valtiollisen filharmonian leivissä ja myös Viru-hotellin kabareen pomona (1981–1991) ja sittemmin musiikinopettajana Tabasalussa. Hän muutti Suomeen vuonna 2000 ja toimi muun muassa Kuopion konservatorion opettajana, ennen kuin kuoli Kaavilla surullisen ennenaikaisesti vuonna 2003.

Valter Ojakäär: Vastu kerkivale kuule

Pärnussa syntynyt ja siellä musiikkiuransa saksofonistina – parhaimmillaan jopa samanaikaisesti viidessä bändissä – aloittanut säveltäjä, toimittaja, opettaja, big band -johtaja ja musiikkikirjailija Valter Ojakäär (s. 1923) on virolaisen kevyen musiikin suurmies ellei suorastaan jättiläinen. Kirjailijana häneltä on tullut yleisesitys sekä jazzista (1966) että popista (1978) ja 2000-luvulla kolme osaa virolaisen kevyen musiikin historiaa: Vaibunud viiside kaja (2000), Omad viisid võõras väes (2003) ja Sirp ja saksofon  (2008). Moni Ojakäärin sävellyksistä on virolaisen jazzin ja viihdemusiikin klasikko, mutta Ojakäärin omalla nimellä albumijulkaisuja on vain kolme, joista neuvostoaikana ilmestyi kaksi. Vuonna 1977 ilmestynyt LP Vastu kerkivale kuule eli jotakuinkin Kohti nousevaa kuuta (Melodija C60 07941–2) oli ensimmäinen ja Pesni i estradnaja musika eli Lauluja ja viihdemusiikkia (Riika, Melodija 1983) toinen. Uuden itsenäisyyden aikana ilmestyi sitten vuonna 1998 vielä yksi CD: Meeletu maailm (Eesti Radio). Mutta jos Ojakäärin tuotannosta innostuu oikein kunnolla ja jos haluaa kattavan kokoelman, onkin sitten keräiltävä aika paljon virolaisia albumeita: Viron kansalliskirjaston tietokannassa on nimittäin Ojakäärin tuotantoon (levyt, kirjat ja nuotit) kaikkineen 420 viitettä.  

Esikoisalbumi on kaksijakoinen: A-puolella on laulua ja B-puolella pelkkiä instrumentaaleja. Edelleenkin esiintyvän Heidy Tammen (s. 1943) laulamat kaksi laulua (Üks väike laul ja Olematu laul) ovat tavattoman kauniita ja herkkiä ja ihan samaa voi sanoa Marju Kuutin  (s. 1946) vähän tummemmasta ja ehkäpä sensuellimmasta laulusta See pole see. Miehet eivät kyllä oikein pärjää, sillä Neuvostoliitossa aikoinaan supersuosittu Jaak Joala (s. 1950) (Rannakolhoosis) ja Rock Hotel -yhtyeensä kanssa Virossa menestynyt Ivo Linna (s. 1949) (Vastu kerkivale kuule) kuulostavat kyllä aika naiiveilta iskelmälaulajapoikasilta armoitettuihin estraadinaisiin verrattuna – niin menestyneitä ja palkintoja voittaneita kuin he ovatkin. Ja Linnahan tuli myös tunnetuksi laulavan vallankumouksen yhtenä suurena sankarina. Mielenkiintoa kappaleissa kuitenkin on. Rannakolhoosis on yksi Ojakäärin tunnetuimpia kappaleita, ja Georg Otsin harrastaja ehkä tietääkin, että juuri tämä kappale oli Georg Otsin Saarenmaan valssin ensimmäisen suomenkielisen levytyksen kääntöpuolella – siis savikiekolla vuonna 1957. Ovatpahan Benny Törnroos  (s. 1950) ja Veikko Lavikin  (1912–1996) sen levyttäneet. Vastu kerkivale kuule on puolestaan suuren virolaisen runoilijan Jaan Kaplinskin (s. 1941) käsialaa, ja senkin musiikillinen historia on melkoisen kiinnostava ja kirjavakin: yksi tuoreimmista versioista on nimittäin tallinnalaisen punk-yhtyeen J.M.K.E:n  Suomessa julkaistulla albumilla Gringode kultuur (Stupido Twins 1993).

B-puolen instrumentaalit ovat vähän standardimateriaalia, jossa virtuoosit saavat näyttää jazzinsoittokykyjään, mutta yksi raidoista on poikkeuksellisen hieno: Kollase liblika suvi on alun perin Helgi Sallon  (s. 1941) laulama iskelmä, mutta tällä levyllä fonistilegenda Lembit Saarsalun (s. 1948) johtama bändi on tehnyt siitä Saarsalun sovittamana väliin free jazzia hipovaa melkoista avantgardea – ainakin minun jatsillisesti kokemattomille korvilleni. Tosi hieno biisi. Kaikki muut kappaleet esittää muuten trumpetisti ja orkesterinjohtaja Jaan Kumannin (s. 1945) luotsaama yhtye. Harmi kyllä, kummastakaan bändistä ei levynkansi kerro soittajien nimiä. Veikkaisin kyllä, että kitaristin täytyy olla Tiit Paulus (s. 1945).

Sen kansi kuitenkin onneksi kertoo, että sen on suunnitellut yksi virolaisen graafisen suunnitelun klassikoista, Heino Kersna (1922–2007). Eikä ole huono kansi. Se on juuri sellainen, jonka voisi sanoa olevan "aika jatsia".  

Tiit Paulus: Tiit Paulus ja sõbrad

Kitaristi Tiit Paulus (s. 1945) on virolaisen jazzin suuria klassikoita. Itseoppinut Paulus soitti pitkään Viron radion viihdeorkesterissa ja osallistui useimpiin neuvostoaikana julkaistuihin jazzlevytyksiin – paljon niitä ei tosin ollut. Sittemmin hän muutti Saarenmaalle Kihelkonnan kunnan Kehilan kylään, missä on asunut vuodesta 1989. Hän on luonut uraa ilmeisen innostavana opettajana, pääasiassa Kuressaaren musiikkikoulussa mutta myös esimerkiksi useana vuotena kesäkursseilla Nilsiän musiikkileirillä. Muitakin kytkentöjä Suomeen Pauluksen uralle mahtuu: hänen kvartettinsa esiintyi Porin jazzfestivaaleilla vuonna 1999.
Ainoan neuvostoaikaisen sooloalbuminsa Paulus julkaisi vuonna 1980 (lisäpainos 1981). Tiit Paulus ja sõbrad (Melodija C60–15427–8) eli Tiit Paulus ja ystävät sisältää kahdeksan kappaletta, jotka välittävät mainiosti Paulusin hienostuneen otteen. Levyn A-puolella on rauhallisempia sävyjä, joita hän työstää duona toisen virolaisen legendan, saksofonisti ja klarinetisti Arvo Pilliroogin (1946–1993) kanssa. He julkaisivatkin seuraavana vuonna myös yhteislevytyksen, EP:n Bluus kahele (Melodija C62–12371–2). Paulusin omassa sävellyksessä Pühapäev (= Sunnuntai) kuuluu kaikuja miltei kaikelle virolaiselle musiikille niin ominaisesta kansanmusiikin vaikutuksesta, kun taas Joaquín Rodrigon (1901–1999) Aranjuez-konserton tulkinta ja Charlie Parkerin (1920–1955) Moose the Mooch eli Päevavaras Moose ovat pikemminkin standardeilta kuulostavia taidonnäytteitä – sinänsä kuitenkin ihan hauskaa kuunneltavaa. Kääntöpuolella bändi kasvaa. Uno Naissoon  (1928–1980) Pastoraal on virolaisen jazzin klassikko ja hieno sellainen. Bändissä ovat mukana pianisti Tõnu Naissoo (s. 1951), rumpali Peep Ojavere (1943–1993), basisti Toivo Unt (s. 1951) ja saksofonissa Pilliroogin sijaan Lembit Saarsalu (s. 1948). Pauluksen oma sävellys Topi on perusjazzia, joka ei juurikaan hätkähdytä. Tästä linkistä sen kuulee. Samaa voi sanoa German Lukjanovin (s.1936) Kasutu jutusta, jossa Paulus soittaa kolmella päällekkäiselä otolla kitaraansa. Levyn päättävä Tõnu Naissoon Janne on taas paljon irtonaisempaa ja pirteämpää soittoa. Topi ja Janne jäävät kyllä nyt vaivaamaan minua. Ovatkohan ne suomalaisia ihmisen nimiä? Kenestä biisit kertovat?
Kaikkineen Tiit Paulus ja sõbrad on varsin hauska levy, jota tulee taatusti kuunneltua toistekin. Vähän sellaista sisäsiistiä mainstreamiähän se on, mutta kyllä sillekin aikansa ja paikkansa löytyy. 
Levyn kannen on muuten suunnitellut maineikas taidemaalari Jüri Arrak  (s. 1936). En oikein saa selvää, onko kyseessä maalaus vai valokuva, enkä edes kunnolla hahmota, mitä se esittää. Kuva näyttää lähinnä lähikuvalta nukkuvasta takkuisesta kissasta. Arrak teki neuvostoaikana kaksi muutakin levynkantta, joihin vielä palaan.
Levyn kansitekstit ovat viroksi, venäjäksi ja englanniksi. Esittelystä vastaa jazzlegenda Valter Ojakäär (s. 1923).