Uued laulud – lemmikhääled

Vuonna 1971 ilmestyi kahden LP:n setti Uued laulud – lemmikhääled, ja sitä seurasi vielä samanniminen 7-tuumainen EP (Melodija Д 00030683-4), jossa oli kahden säveltäjän uutta tuotantoa.
A-puolen avaa Arne Oitin (1928–1975) säveltämä ja Heldur Karmon (1927–1997) sanoittama Minu südames sa elad, varsin svengaava, jopa ehkä vähän rockahtavakin iskelmä, jonka tulkitsee hienosti Heidy Tamme (s. 1943). Tästä linkistä voitte tarkastaa rytmin. Toinen biisi Märtsis algas mai näyttää sen, miten hyvä lattarisäveltäjä Uno Naissoo oli ja miten hyvä lattarilaulaja Uno Loop (1928–1980) myös oli. Ja sanat jälleen Karmon. Ja tähänkin löytyy onneksi linkki.
B-puolen avaa Oitin ja Karmon iso hitti, rakkausbiisi Mis värvi on armastus (tästä linkistä hieno vanha TV-versio), jonka tulkitsee Loop. Viimeinen biisi Me pole enam väikesed on sekin saman parivaljakon käsialaa. Sen tulkitsevat Loop ja Tamme yhdessä, ja klassikkohan siitäkin tuli – vähän ehkä turhan tekopirtsakka ja humpahtava minun makuuni. Tästä linkistä myöhempi Tammen ja Voldemar Kuslapin (s. 1937) duetto.
Taustat soittaa aina yhtä varma Eesti Raadio estraadiorkester, johtajanaan Peeter Saul (s. 1932).
Tämä on siis pienuudestaan huolimatta selkeästi yksi virolaisen viihdemusiikin klassikkolevyistä.   
Melko tavanomaisen kannen on suunnitellut Jüri Dubov (s. 1952) – tuolloin vielä hyvin nuori graafinen suunnittelija.

Kalju Terasmaa: Igihaljaid meloodiaid

Vibrafonisti Kalju Terasmaan (s. 1934) toinen ja viimeiseksi jäänyt vinyylisoololevy, 7-tuumainen EP Igihaljaid meloodiaid (Melodija C62-14715-6) ilmestyi vuonna 1979 ja jatkoi edellisen tavoin samaa viehättävän jazzahtavaa ikivihreätematiikkaa.
A-puolen avaa potpuri Nonstop swingi rütmis, johon on upotettu neljä biisiä: Vincent Youmansin (1898–1946) Tahan olla õnnelik (musikaalibiisi I Want to Be Happy), virolaisen Leo Normetin (1922–1995) Puhkusel Viljandis, Turner Laytonin (1894–1978) vuoden 1918 jazzstandardi Kui oled läinud (After You've Gone) ja F. Ballardin (?) Unemaale (en valitettavasti tunnista).
Toisena biisinä kuullaan Cole Porteria (1891–1964): See sobib (enkä valitettavasti tunnista tätäkään). Puolen lopettaa Julian Robledon (?) Varahommikul (eli Three O'Clock in the Morning), jonka vironkieliset sanat on tehnyt Uno Kreen (1928–1996).
B-puolen avaa tuplabiisi: John Schonbergerin (1892–1983) Sosistades (tästä linkistä hauska videopätkä), jonka on virontanut Tiiu Varik (s. 1944), ja Robert Katscherin (1894–1942) Kui loojub päev, myös Varikin käsialaa. Toinen tuplabiisi on maailman ensimmäisen naispuolisen hittisäveltäjä Mabel Waynen (1904–1978) Ramona ja George Posfordin (1906–1976) 1930-luvun musikaalihitti Kuuldes balalaikat – molemmat nekin Varikin vironnoksia. Levyn päättää iki-ihana Irving Berlinin (1988–1989) Langeb valget lund, vironnos on Heldur Karmon kynästä. 
Apuvoimatkin ovat kovia: A1: Terasmaan laulua ja vibrafonia säestävät Eemil Laansoo (1921–2004, kitara), Enn Tammik (?, rummut) ja Taivo Sillar (s. 1946, läskibasso). A2: Kustas Kikerpuun (1937–2008) johtama yhtye Admiral. A3: Peeter Saulin (s. 1932) johtama Eesti Raadio estraadiorkester ja nimettömäksi jäävä vokaaliyhtye. B1 & B2 lauluosuudet hoitaa Uno Loop (s. 1930) ja taustan Laansoon bändi. B3: Terasmaa ja aivan ihanaääninen Heidy Tamme (s. 1943) hoitavat laulun Saulin radiobändin sestyksellä.  
Oikein mallikas levy siis – ehkä yhtenäisyys esikoiseen verrattuna vähän kärsii, kun kokoonpanoja on monia.
Vauhdikkaan ja vallan mainiosti vibrafonia kuvaavan kannen on suunnitellut ja kuvan ottanut Alar Ilo, joka on tehnyt monia muitakin levynkansia. 

[Kalju Terasmaa]

Jos German Pekarevski (1934–2001) oli neukku-Viron ainoa levyttänyt vetopasunisti, niin vähän samaa voi sanoa Kalju Terasmaastakin (s. 1934): hän on ainoa neuvostoaikana Virossa soololevyjä tehnyt vibrafonisti. Hänen ensimmäinen soololevynsä ei nyt ehkä ole ihan oikea hänen nimissään tehty soololevy, mutta häneltä on kuitenkin tällä 7-tuumaisella EP:llä (33Д-00012187-8, 1963) A-puolella kolme soolobiisiä, ja B-puolen kahdessa kvartettibiisissä hän on mukana myös laulajana. Säestäjänä koko levyllä soittaa Viron radiossa toiminut kitaristi ja multi-instrumentalisti Emil Laansoon (1921–2004) instrumentaaliyhtye, yksi Viron keskeisistä jazzahtavista bändeistä, joka toimi vuosina 1954–75. 

Postikortti Kalju Terasmaasta vuodelta 1969.

A-puolen instrumentaalibiiseistä kaksi ensimmäistä on käännöskappaleita. Ensimmäinen, Vincent Youmansin (1898–1946), Joseph Meyerin (1894–1987) ja kumppaneiden kirjoittama 1920-luvun Kerges rütmis (eli Crazy Rhythm) on rivakka musikaalijazzstandardi. Ernö Rapéen (1891–1945) kirjoittama Charmaine on puolestaan kaunis slovari – sekin 1920-luvulta. Viimeisellä biisillä Õige valik Raimond Valgre (1913–1949) näyttää, että kyllä virolaisetkin säveltäjät jazzahtavan viihteen taisivat. Hienosta biisistä on useita virolaisia laulettuja levytyksiä Otto Rootsin (1914–1994) sanoihin – tästä linkistä malliksi Raul Vesterin tulkinta.
B-puolella kuullaan sitten Viron radion mieskvartetin harvinaisia levytyksiä. Yhtye toimi vuosina 1960–64, ja siinä lauloivat Terasmaan ohella Arved Haug (1922–1995), Eri Klas (s. 1939) ja Uno Loop (s. 1930) – kaikki myös soittomiehiä (myöhemmin kapellimestarina tunnettu Klaas oli tuolloin rumpali). Tällä levyllä bändistä ei vielä käytetä edes nimeä – vain laulajat on mainittu (ja Uno Loop jopa väärin V. Loop). Biisejä on kaksi: Renato Rascelin (1912–1991) Romantika (Romantica) (tästä linkistä), Italian euroviisiedustus vuodelta 1960, ja iki-ikivihreä Frank Millerin ja kumppaneiden Rohelised niidud (Greenfields) – tästä linkistä.
Oikein hieno jazzahtava viihdelevy.   

Se minua vähän harmittaa, että tiedän levyn ilmestyneen myös kuvakannella, joka taitaa olla neuvosto-Viron äänilevytuotannon ensimmäinen kuvakansi, mutta kokoelmiini toistaiseksi löytämäni yksilö on vain Melodijan standardipussissa:

Vitamiin [III]

Olen aiemmin todennut, että Vitamiin (1978–1989) ei saanut aikaiseksi yhtään hyvää levyä. Heidän viimeiseksi jäänyt, vuonna 1986 äänitetty ja vuonna 1987 julkaistu kolmas albuminsa – jälleen kerran nimeltään vain Vitamiin (Melodija C60 25557 001) – tulee kyllä aika lähelle onnistumista. Ainakin bändi kuulostaa ensimmäistä kertaa yhtenäiseltä bändiltä. Kokoonpano on vaihtunut: laulusolistina toimii Aivar Mäe (s. 1960) – myöhempi kuoronjohtaja –, joka soittaa myös akustista kitaraa, ja Andres Oja (s. ?, sittemmin Kolumbus Kris) on korvannut Mikk Targon rummuissa. Toiseksi kosketinsoittajaksi on tullut Mart Metsala (s. 1960, sittemmin saarnamies), myös ahkera biisintekijä, joka tuo selvästi oman ilmeensä bändiin. Vähi (kosketinsoittimet), Laaneorg (kitara) ja Luht (basso) jatkavat vanhasta kokoonpanosta. Vierailevia puhaltajia on kolme: trumpetistilegenda Abi Zeider (1920–1999 – B5), fonisti Aivar Raigla (s. ? – B3) ja vetopasunisti Priit Zimmermann (s. 1958 – B3). Biisitkin ovat pääsääntöisesti kerrankin omia.
A-puolen aloittaa Juhan Liivin klassinen runo Must lagi on meie toal (tästä linkistä aika hurja zeitgeistvideo), jonka säveltäjää ei kerrota lainkaan – mutta Metsalan käsialaa se on. Aika hurja teatraalinen ja konepoppimainen versio, jota joku voisi toki klassisen Liivin pyhäinhäväistyksenä. Toinen biisi Helin on kokonaan Metsalan käsialaa – sama aika hieno teatraalisuus jatkuu. Väliin tulee mieleen vaikkapa Queen. Kolmannessa biisissä tulee pieni notkahdus, koska jostain syystä hitiksi noussut Heldur Karmon (1927–1997) sanoihin tehty Laaneorgin sävellys Rändame koos jää musiikillisesti levyn joutavanpäiväisimmäksi ja hyvin iskelmälliseksi biisiksi. Viimeinen biisi Aita mind on merkitty anonyymiksi Metsalan sanoittamaksi biisiksi, mutta niin aikansa brittipopilta tämäkin kuulostaa, että tuohon anonymiteettiin on vaikea uskoa. 
B-puoli alkaa käännösbiisillä, Kerry Livgrenin (s. 1949, progebändi Kansas) säveltämä ja Hardi Volmerin (s. 1957) sanoittama Sa oled mees on kuitenkin samaa progesävyistä syntikkapoppia kuin A-puolen biisitkin. Toinenkin biisi on ilmeisesti sekin cover, T. Heuserin (?, myöhemmällä kokoelmalla Hauser, enkä saa nyt asiaa selvitettyä) säveltämä ja Karmon säveltämä Lõppjaam, joka sekin kulkee teatraalisen komeasti. Kolmannella biisillä, Metsalan Marakratt, joka yrittää olla vähän rokkaavampi, on tukena kaksi puhaltajaa, jotka tuovat oman svenginsä mukaan. Vähin sävellys Leelo Tungalin (s. 1947) sanoihin Hääl jääl on kaunis balladi. Torvisvengi ei valitettavasti toimi viimeisellä biisillä, Vähin Hando Runnelin (s. 1938) sanoihin säveltämällä Ilus pikk poiss tantsis Kaerajaani– Abi Zeider vain hoitaa kansanlaulumaiset riffiosuudet.
Kokonaisuutena levy kuitenkin kertoo siitä, että Vitamiinin miehillä oli selvästikin musiikillisia ambitioita, vaikka he eivät koskaan niitä täysin kyenneetkään toteuttamaan. Se seuraava levy olisi varmaankin ollut paras, mutta aika ajoi sitten ohi. Jos joku haluaa täyden kuvan Vitamiinista, ilmestyi heiltä vuonna 2005 kolmen CD:n boxi.
Tylsän ja levyn yleisilmettä tukemattoman kannen on suunitellut muutaman muunkin levukannen tekijä  Silver Vahtre (s. 1953).

[Vitamiin II] "Vitamin" – "Vitamiin"

Vitamiinin toinen LP:kin kantaa vain bändin nimeä Vitamiin (Melodija C60 20631 008). Se on äänitetty vuonna 1983 Viron radion studiossa, ja se ilmestyi seuraavana vuonna. Bändin kokoonpano on pysynyt samana kuin edellisellä levyllä – solistit Maltis ja Länik sekä soittomiehet Vähi, Laaneorg, Targo ja Luht –, paitsi että Anne Veski on jäänyt pois solistin paikalta. Ja tyylikin on pysynyt samana – outoa sillisalaattia koko levy.

A-puolen aloittaa "anonyymi" sävellys Draama, jonka virolaiset sanat on tehnyt Heldur Karmo (1927–1997). Biisin laulaa Maltis. Myöhemmin on selvinnyt, että kyseessä on eteläafrikkalaisen Steve Kekanan (s. 1958) (kuka muistaa?) biisi – vähän siis eksoottista kasaridiskohumppaa. Toinen biisi on Chris Rean (s. 1951) Eluküünal (en tunnista), johon virolaiset sanat on tehnyt rutinoitunut sanoittaja Valli Ojavere (s. 1941). Länik laulaa tämän tasapaksun, hitaammanpuoleisen balladin. Kolmas biisi on sitten bändin omaa käsialaa, Laaneorgin säveltämä ja Karmon sanoittama Uneta öö, Maltisin laulama teatraalisuuden ja raskaan rockin välimaastossa liikkuva biisi, jossa Laaneorg saa näyttää kitaristinkykyjään. Pankin räjäyttää kuitenkin seuraava biisi Kutse tansule (myöhemmissä kokoelmissa nimellä Rock on popp), jonka on säveltänyt joku R. Altonen. Ja kyseessähän on tietysti Remu ja ilmeisesti ainoa neukku-Virossa levytetty Hurriganes-biisi. Valitettavasti en tunnista originaalia (vähän hävettääkin). Laulaja Länik on itse tehnyt vironkeliset sanat. Ensin minua nauratti, mutta kuunneltuani biisin kymmeniä kertoja alan jo tykästyä siihen. Kokeilkaa itse tästä linkistä vähän uudempaa Länikin live-versiota.

A-puolen viimeinen biisi on Länikin laulama Mikk Targon vanha diskohumppa Saatus, tuttu jo venäjänkielisenä bändin toiselta EP:ltä. Tylsä molemmilla kielillä – tästä linkistä varmistus.

B-puolen aloittaa Laaneorgin ja Karmon Täna öösel, Maltisin laulama biisi, joka lähestyy taas teatraalisempaa raskasta rockia. Sitä seuraa vielä teatraalisempaa meininkiä, basisti Luhtin säveltämä pateettinen progesävyinen instrumentaali Nostalgia, jossa Vähi pääsee kosketinsoittimineen näyttämään klassista taustaansa ja Laaneorg kitaristinkykyjään. Valitettavasti linkkiä tähän ehkä hienoimpaan Vitamiin-biisiin ei löydy. Sitten seuraa yllättäen edelliseltä LP:ltä uudestaan Malitisin ja poikakuoron Ave Maria, joka sekin on aika komea. Levyn päättä Luhtin säveltämä reggaehenkinen ja hyvin rento instrumenaali Baarimuusika, joka ei sävellyksenä ehkä hätkäytä, mutta jättää hauskan fiiliksen ja samalla hämmentyneen olon, sillä niin outo koostumukseltaan tämäkin Vitamiinin levy on.     

Hauskan ja ilmeisen vitamiinipitoisen kannen on suunnitellut edellisen levyn tavoin A. Kolossov (?). 

[Vitamiin I] "Vitamin" Group – Gruppa "Vitamin"

Vitamiinin ensimmäinen täysmittainen LP "Vitamin" Group (Melodija C60 19587 005) ilmestyi vuonna 1983, äänitykset oli tehty vuosina 1980–82. Kokoonpano oli edellisten levyjen kaltainen: solisteina Länik, Veski ja Maltis, pelimanneina Vähi, Laaneorg, Targo ja Luht. Sillisalaatti siis jatkuu, ja nyt sitä on lisätty jopa reggaesävyillä ja lisäkurkotuksilla progen suuntaan.
Kolme levyn biiseistä on edelliseltä EP:ltä: Maltisin laulama Lolita (A1), Vähin instrumentaali Turne (engl. Tour, B1) ja Veskin laulama Julius Caesar (B4). 
A-puolen avaa siis jo tuttu Lolita. Seuraavassa hitaahkossa ja tylsässä diskosävyisessä biisissä Winter (Talv eli venäjäksi Зима) laulaa käsittäkseni Länik. Biisi on Targon ja venäjänkieliset sanat A. Olginin (?). Kolmas biisi Hocus-pocus on myös Targon käsialaa, sanat on tehnyt kirjailija Ott Arder (1950–2004) – Apelsinista tutun Jaan Arderin veli. Ska-henkinen rallatus on aika hauska – tästä linkistä sen kuulee. Sitten seuraa yksi levyn huippukohdista, reggaeversio Camille Saint-Saënsin (1835–1926) 3. sinfonian teemasta nimellä Wedding Bells (viroksi Pulmapäev), vironkielisistä sanoista vastaa Jüri Kõrgema (1948–1992). Laulajana toimii Länik – ja tästä linkistä voitte nauttia tästä kummajaisesta. Ja sitten taas ihan toisenlaisiin maailmohin: A-puolen päättää basisti Luhtin mahtipontinen progeinstrumentaali Festival, jossa Laaneorg vinguttaa kitaraansa oikein sydämensä kyllyydestä.
B-puolen avaa siis entuudestaan tuttu Vähin instrumentaali Turnee. Ja sitten taas reggaen maailmaan: Targon säveltämä Rabadap on outo sekoitus progea ja virolaista rub-a-dubia. Ja aina hullummaksi menee: seuraavalla biisillä Maltis tulkitsee Viron akateemisen mieskuoron poikakuoron kanssa Ave Marian (ilmeisesti lat.am. trad, vironkieliset sanat Heldur Karmon (1927–1997)) – tästä linkistä tuon ihmeen kuulee. Ja sitten seuraa entuudestaan tuttu Veskin laulama ja Vähin kynästä kotoisin oleva diskohumppa Julius Caesar. Levyn lopettaa Peeter Volkonskin (s. 1954) venäjäksi sanoittama ja Maltisin laulama anonyymi rock The Last Act (viroksi Viimane vaatus). Ja sehän ei ole suinkaan anonyymi, vaan Suomessakin monesta levytyksestä tuttu Buddy Kayen (1918–2002) ja kumppaneiden Speedy Gonzales – tästä linkistä Anne Veskin ja Tõnis Mägin (s. 1948) myöhempi virolainen versio.
Varsin kummallinen levy on siis tämä Vitamiinin ensimmäinen LP. Huono kokonaisuudessaan mutta jotenkin tavattoman hupaisa.
Kannessa on tekstit englanniksi ja venäjäksi, etiketti on viroksi. Kannen on suunnitellut muutaman muunkin levynkannen tehnyt A. Kolossov (?).

[Vitamiin] Gruppa "Vitamin": Turne

Vitamiinin kolmas ja viimeinen 7-tuumainen EP Turne (Melodija C62 19343 005) äänitettiin Viron radiossa vuonna 1982 ja julkaistiin Moskovassa seuraavana vuonna – sekä kansi että etiketti ovat vain venäjäksi. Aikaisempien levyjen sillisalaattitunnelma jatkuu, vaikka biisejä on vain kolme.
A-puolella asialla ovat solistit. Levyn aloittaa tekopirtsakka vanhanaikaisen rockahtava diskopop Lolita (sävellys merkitty R. Bloomfieldille ja myöhemmissä julkaisuissa B. Bloomfieldille ja Viron tv:n taltioinnissa M. Bloomfieldille (ei kai Mike Bloomfield?), enkä ole saanut selvää biisin alkuperästä; vironkieliset sanat on tehnyt Heldur Karmo (1927–1997)). Mikin varressa on Mait Maltis (s. 1951). Tästä linkistä näette myös hassun esityksen Viron tv:stä. Toisena biisinä Anne Veski (s. 1956) laulaa Peeter Vähin (s. 1955) säveltämän ja sanoittaman (Shakespearen mukaan), Frederikin tuotantoa muistuttavan (vaikkapa Tsingis Khan) diskorallatuksen Julius Caesar – tästä linkistä. Niin että onhan tässä kaikki camp-kulttiainekset.
B-puolen täyttää levyn epäilemättä paras biisi, Vähin säveltämä instrumentaali Turne, joka on espanjalaistyyppinen romanssi akustisine kitaroineen, mutta syntikoiden ja bändin avulla yritetään rakentaa jopa progen suuntaan kurkottavia lurituksia ja äänimattoa. Ei se mikään kuolematon esitys kuitenkaan ole. 
Bändin koostumus on sama kuin edelliselläkin levyllä: Vähi, Laaneorg, Targo ja Luht.
Tylsän kannen on suunnitellut joku V. Voronin (?), joka on tehnyt Anne Veskillekin yhden kannen.

[Vitamiin] Gruppa Vitamin

Vitamiinin toinen EP Gruppa Vitamin (Melodija  C62 18709 000) ilmestyi vuonna 1983, mutta se oli äänitetty jo vuonna 1981. Nyt oltiin jo matkalla kohti yleisliittolaista mainetta, sillä levynkannet olivat vain venäjäksi, samoin kuin yksi biisikin. Takakannessa mainitaan vain kosketinsoittaja Peeter Vähi (s. 1955) bändin taiteellisena johtajana, eikä muita esiintyjiä mainita lainkaan. Olen kutenkin päätellyt lähteistäni, että naispuolisina laulusolisteina toimivat Marju Länik (s. 1957 – A1) ja Anne Veski (s. 1956 – B2). Uusi miespuolinen solisti oli Mait Maltis (s. 1951). Bändissä kosketinsoittaja Vähin lisäksi ovat käsittääkseni jatkaneet kitaristi Rein Laaneorg (s. 1952) ja rumpali Mikk Targo (s. 1959), mutta bassossa taitaa olla jo mukana Raul Sepperin (s. 1951) korvannut Kulno Luht (s. ?). Kannessa on kuitenkin kuusi miestä, joten yhtä puuttuu.
A-puolen aloittaa joutavanpäiväinen syntikkadiskohumppa Saatus, jonka Länik laulaa venäjäksi (Закат). Tästä linkistä sen voi kuulla virolaisena versiona. Sävellys on Targon ja venäläiset sanat A. Olginin (?). Toinen biisi on kantrisävyinen löysä iskelmähumppa Kauge aeg, jonka laulaa bändin uusi miessolisti Maltis. Biisi on tylsyydestään huolimatta kuitenkin jäänyt elämään jonkinlaisena klassikkona. Tästä linkistä sen voi testata. 
B-puolen aloittaa Vähin säveltämä instrumentaali Üllatus, joka on perin juurin tylsää ja jumputtavaa syntikkadiskoa. Lopetusbiisi on ehkä levyn hauskin kappale, sellainen tuhansia kertoja sävelletty napoleoninmopomainen vanhan ajan rock'n'roll Vitamiini rock, jonka laulaa Veski. Tästä linkistä voitte kuunnella tämän Vähin sävellyksen. Sanoista vastaa Annen veli Jaak Veski (1956–1994).  
Tämä toinenkin Vitamiinin levy on siis ensimmäisen tavoin oikein huono ja vielä käsittämättömän sekametelisoppainen, vaikka biisejä on vain neljä.
Kannen on suunnitellut joku venäläinen B. Stoljarov (?), joka teki myös Apelsinille myöhemmin yhden kannen.

 

Vaikka kannet on painettu vain venäjäksi, on levyn etiketti silti vironkielinen (joissakin Melodijan levyissä on havaintojeni mukaan vaihteluakin etikettien kielen suhteen):

Vitamiin

Vuonna 1978 perustettu Vitamiin on sekä yksi Viron rockhistorian keskeisimpiä yhtyeitä, joka myös pääsi levyttämään melko paljon (kolme LP:tä ja kolme EP:tä), että myös sangen tylsä kantrirockin ja iskelmän välimaastossa horjuva, joutavanpäiväisen tasapaksua tanssijööttiä soittava bändi – kokoperheenrockiksi sitä on joku pilkallisesti ja myös osuvasti kutsunut. Ei heillä nimittäin yhtään oikeasti hyvää levyä ole. Pariin otteeseen bändi on kaivettu naftaliinista 2000-luvullakin, mutta varsinaisen toimintansa se lopetti jo vuonna 1989. 
Vitamiinin ensimmäinen EP Vitamiin (C62-14651-2, [1980], ilmeisesti lisäpainos myös 1981) kertoo kaiken. Bändin koostumus on sinänsä kova, ja monet soittajat ovat hankkineet kannuksiaan muualla, mutta kokonaisuus ei toimi. Bändissä soittivat ensi alkuun seuraavat pelimannit: myöhemmin pedofiiliskandaaleista tuttu Joel Steinfeldt (s. 1950, akustinen kitara ja laulu), Raul Sepper (s. 1951, basso ja laulu, nyk. Raul Sepper Band), myöhemmin lapsipornoskandaalista tuttu Rein Laaneorg (s. 1952, soolokitara ja laulu, nyk. President), klassisena säveltäjänä tunnettu Peeter Vähi (s. 1955, kosketinsoittimet ja laulu), Mikk Targo (s, 1959, lyömäsoittimet), Rein Raudjalg (s. ?, lyömäsoittimet) ja Arvi Ment (s. ?, lyömäsoittimet ja laulu).
Solistin tehtäviä ensilevyllä hoiti Steinfeldtin (A1) ja Sepperin (B1) lisäksi yleisliittolainen tähtilaulaja Anne Veski (s. 1956, A2, B2), mikä ei lainkaan paranna bändin musiikkia.
A-puolen aloittava Steinfeldtin oma sävellys ja sanoitus Mõttelend on tylsä katrijumputus. Anne Veskin laulama Roosiaia kuninganna (säveltäjä Paloma Blancasta tuttu Johannes Bouwens eli George Baker (s. 1944), enkä kyllä tunnista tätä humppaa, vironkieliset sanat Jaak Veski (1956–1994), Annen ex-mies) on virolainen retroklassikko, enkä kyllä ymmärrä miksi. Kuunnelkaa tästä linkistä Veskin viimevuotinen juhlakonserttiversio.
B-puolen aloittaa Suomessakin – muun muassa Kai Hyttisen ja Frederikin laulama – varsin tuttu hollantilaisen Tee Setin Linda, jonka laulaa Sepper, joka myös sanoitti biisin viroksi. Tosi camp-meininkiä; kuunnelkaa tästä linkistä. Levyn päättävä ja Veskin laulama Tähelend (J. Kelly (?) – J. Veski) on samaa jööttiä kuin edeltäjätkin, tästä linkistä voitte varmistua. Vähin syntikkakin on ihan kauhea, niin hieno soittomies kuin hän muuten onkin.
Siis oikein huono levy, jota on silti hauska kuunnella silloin tällöin.
Vaatimattoman kannen on suunnitellut Mart Peri (s. 1947), joka on suunnitellut tasan yhden muunkin levynkannen. Valokuvan on ottanut Oskar Vihandi (?).

Abi Zeider

Trumpetisti Abi Zeider (1920–1999) on yksi virolaisen jazzahtavan viihdemusiikin keskeisiä soloisteja. Hän saikin levytettyä urallaan kolme LP:tä ja kaksi EP:tä omalla nimellään ja esiintyi myös lukuisilla muilla levytyksillä sekä soolosoittajana että bändin jäsenenä. Eesti Raadio estraadiorkesterissa hän toimi vuodet 1957–80. 
Tämän 7-tuumaisen EP (Melodija 33Д-00010513-4, [1967]) sisältö antaa hyvän kuvan Zeiderin skaalasta. Taustalla soittaa vähän pienempi bändi, Eemil Laansoon (1921–2004) johtama Eesti Raadio instrumetaalansambel, legenda sekin. Bändi toimi vuosina 1965–75 ja kävi Suomessakin vierailuilla – ainakin vuosina 1965 ja 1966 (Naapurivisan yhteydessä) Helsingissä sekä vuonna 1969 Vaasassa ja 1970 Porissa.
A-puolen aloittaa armenialaisen neukkuviihteen klassikon Arno Babadžanjanin (1921–1983) kiihkeätempoinen lattarirytminen Serenaad. Ja sitten siirrytään Amerikan puolelle: George Gershwinin (1898–1937) svengaava Ei paista kuud (en valitettavasti tunnista originaalia).
B-puolella on tarjolla virolaisen jazzin klassikko, Ülo Raudmäen (1923–1990) säveltämä ja Heldur Karmon (1927–1997) sanoittama Vaid sulle, jonka on myöhemmin myös levyttänyt Helgi Sallo (s. 1941). Tässä miltei instrumentaalissa taustalla lallattaa ilmeisesti Eesti Raadio meeskvartett, koska erotan ainakin Uno Loopin (s. 1930) hunajaisen äänen sieltä. Levyn päättää hienosti svengaava sovitus Kurt Weillin (1900–1950) Puukko-Mackiesta, Mackie laul.
Siis varsin mallikas pikkulevy.

Ja varsin mallikas herrasmies oli Zeiderkin – yllä 1950-luvun kuosissa. Tästä linkistä Zeideria myöhemmin elokuvasta Hõbetrompet.

Ja Melodijalla näitä erilaisia standardipusseja piisasi. Tällaista en ollut ennen nähnytkään:

[Uno Loop]

Tämä nimetön 7-tuumainen EP (Melodija Д-0009181-2, [1966]) ei nyt ihan varsinaisesti ole hunajaäänisen Uno Loopin (s. 1930) soololevy, mutta kolme biiseistä on kuitenkin hänen laulamiaan.
A-puolen aloittaa klassisen musiikin ja musikaalien säveltäjän Ülo Vinterin (1924–2000) kaunis valssi Linn Emajõel, jonka on sanoittanut kirjailija Felix Kotta (1910–1963). Ja kyseessähän on Emajoen varrella sijaitsevan Tarton kunniaksi tehty biisi. Vähän imelä, mutta jo klassikko Virossa. Taustalla soittaa komeasti soiva Eesti raadio estraadiorkester Rostislav Merkulovin (1912–1978) johdolla. Toinen biisi on Merkulovin johtaman, nimettömäksi jäävän instrumentaaliyhtyeen säestämä railakas ja varsinkin torvisovituksiltaan jazzahtava ralli Sündis inimene, myös Loopin laulamana. Sävellyksestä vastaa jälleen Vinter ja sanoista kirjailija Tõnis Lehtmets (s. 1937).
B-puolen aloittaa ehkä levyn komein biisi, lähinnä klassisesta musiikista tunnetun Heino Jürisalun (1930–1991) komeasti radiobändille sovitettu Habanera, joka ilmestyi alun perin savikiekolla 1961. Ja habanerahan on kuubalainen 1800-luvun tanssimusiikin muoto. Levyn päättää Loopin laulama ja jazzklassikko Uno Naissoon (1928–1980) säveltämä sentimentaalinen soturilaulu Sõduri kiri, jossa on Heldur Karmon (1927–1997) sanat. Taustalla taas Merkulov ja radiobändi.
Ei tämä levy mikään järisyttävä kokemus ole, mutta varsinkin Jürisalun Habaneran takia se kannattaa poimia kirpputorilta talteen.

Ja tältä se siellä kirpputorin alahyllyllä näyttää, Melodijan 1960-luvun standardipussissaan:

Tornaado

Ja jälleen yksi Viron neukkuajan yhden levyn ihme. Tornaado ei muutenkaan ole jättänyt kovin suuria jälkiä virolaisen rockin historiaan. Heidän ainoa neukkuaikainen vinyylinsä Tornaado (Melodija C62 19797 008, 1983) vaikuttaa ensikuulemalta täydelliseltä reittilaivarockilta, mutta onneksi jotain sentään löytyy, kun jaksaa keskittyä. 
Bändin jäsenet eivät ole ennemmin tai myöhemmin vaikuttaneet missään merkittävissä bändeissä. Soolokitaristi ja laulaja Valdur Lehtla (s. ?) näyttää jatkaneen musiikillista uraansa – hän on muun muassa tehnyt albumillisen Elviksen gospel-biisejä (2002), samoin on jatkanut toinen kitaristi ja laulaja, bändin "taiteellinen johtaja" – niin kuin neukkuaikana piti olla – Jaan Rello (s. ?). Aika vaatimatonta kuitenkin: tästä linkistä tuorempaa Lehtlaa ja tästä Relloa. Muut ovat hävinneet historian hämärään: basisti Mart Telliskivi (s. ?), rumpali Harri Klemm (s. ?), laulusolisti Andi Muskat (s. ? – jaa, näkyypä hänkin vielä heittävän keikkaa yhden miehen bändinä Ajast aega), kosketinsoittimien Heino Möldre (s ?) ja laulusolisti Veera Mehilane (s. ?). Ja olihan vielä Kuno Hein (s. ? – elektroonika).
A-puolella on kolme biisiä, joista kaksi on Lehtlan käsialaa: Tiivad (Valter Kannikin (s. 1926) sanat) on vanhahtavaa rockia ja Mehilanen ihan nätisti laulama Korrates üht kallist nime (Kersti Merilaasin (1913–1986) sanat) pirtsakkaa pehmopoppia. Puolen päättävä Telliskiven biisi Suur ja väike Peeter on joutavanpäiväinen rockrallatus. 
B-puoli on sitten se hauska osuus. Molemmat biisit ovat vähän ska-henkisiä ja aika outoja. Telliskivin Rege suvel sea taitaa käyttää sanaa 'regi' (suomen reki) vähän kaksimielisesti, ja yhtä hauska on Lehtlan säveltämä ja Adolf Rammon (1922–1998) sanoittama Hea haldjas. Molemmissa kitarointikin on kevyen länsiafrikkalaishenkistä. Mutta ei tässä liikaa pidä innostua, sillä aika vaatimaton pikkulevy tämä kaikkineen on.
Tylsän kannen on suunnitellut Üüve Veski (s. ?), joka on tehnyt levynkansia parikymmentä kapaletta. 

German Pekarevski

Tässäpä lienee neukku-Viron ainoa vetopasuunasoololevy! Ainakin tämä 7-tuumainen EP German Pekarevski (Melodija С62-12071-2, 1979) on Viron mainekkaimman vetopasunistin, Venäjän Orenburgissa syntyneen German Pekarevskin (1934–2001) ainoa neukkuaikainen soololevy. Taustalla soittaa Eesti raadio estraadiorkester johtajinaan Peeter Saul (s. 1932 – A1, A2, B4) ja Rostislav Merkulov (1912–1978 – B3).
A-puolella tarjoillaan standardeja. Ensin Irving Berlinin (1888–1989) Langeb laia lund (= Valkea joulu) ja sitten Dana Suessen (1909–1987) Mu vaikiv armastus (My Silent Love – tästä linkistä itse säveltäjän ikivanha versio).
B-puolesta vastaavat virolaiset säveltäjät hienoine iskelmineen. Ensin on vuorossa Kustas Kikerpuun (1937–2008) Ummiklaine ja sitten tarttolaisen säveltäjän ja kontrabasistin Harry Tarvon (1941–1996) Iga päev, jonka on levyttänyt myös Heidy Tamme (s. 1943). 
Aika hauska levy, vaikka onkin vähän sellaista hissimusiikkia – tai ehkäpä juuri siksi. Kulttitavaraa tämä jonain päivänä kuitenkin on.
Levyn tekstit ovat viroksi ja venäjäksi, ja Pekarevskin esittelee Valter Ojakäär (s. 1923). Kannen on suunnitellut paljon muitakin levynkansia tehnyt ammattilainen Aarne Mesikäpp (s. 1939) ja kuvan ottanut V. Vahi (?).   

Tarmo Pihlap [II]

Tarmo Pihlapin (1952–1999) toinen ja viimeiseksi jäänyt neuvostoaikainen soololevy oli 7-tuumainen EP Tarmo Pihlap (Melodija C62 22713 001, 1985). Jodlaaminen on jäänyt, ja mukana on enemmän Amerikan-sävyjä. A-puolen avaa trad. Hoolimatu arm (sanat Vello Salumets (s. 1950)) – lienee negro spiritual. Kaunis harmoninen biisi kuitenkin. Jatkossa seuraa Bob McDillin (s. 1944) Oled puudu vaid sa (vironkieliset sanat jälleen Salumets), siisti kantrihumppa aitoine kitaroineen – enkä muuten jaksanut ryhtyä surffailemaan YouTubessa McDillin hittien seassa tunnistaakseni tämän, mutta kuunnelkaa tästä linkistä ja tunnistakaa itse.
B-puolen aloittaa sellainen vähän old time rock'n'roll Viibi veel, jonka sävellyksestä vastaa L. Bartholomew (? – liekö Linda Bartholomew eli Hargrove) (viroksi Salumets). Levyn päätösbiisi Tuul on J. Southerin (lienee J.D. Souther) käsialaa, ja senkin on sanoittanut Salumets. Biisi on raikas folksävyinen, falsettia hyödyntävä laulelma, joka on ehdottomasti levyn paras – olisikohan tuo nyt Hearts against the Wind, jonka Linda Ronstadt ja J.D. Souther esittivät Urban Cowboyn soundtrackilla? 
Kaikkineen tämä levy, jota säestää Pihlapin johtama instrumentaaliyhtye (soittajia ei mainita), on joka tapauksessa esikoislevyä parempi. Harmi, ettei Pihlap päässyt neukkuaikana tekemään kunnollista albumia. 
Vaatimattoman kannen on suunnitellut E. Väli (?), joka teki aikoinaan kymmenisen levynkantta, ja valokuvan ottanut T. Koha (?). Pihlapin punainen skraga ja sukat sointuvat tietenkin hienosti toisiinsa.  

Tarmo Pihlap

Nuorena diabeteksen seurauksiin kuollut Tarmo Pihlap (1952–1999) oli rakastettu country- ja folktaustainen tanssi- ja iskelmälaulaja, joka ei kuitenkaan neuvostoaikana päässyt studioon omalla nimellään levyttämään kuin kahden 7-tuumaisen EP:n verran. Vuoden 1981 esikoislevy Tarmo Pihlap (Melodija C62-16117-8) sisältää hyvän näytteen Pihlapin tyylilajeista.
A-puolen aloittaa Uno Naissoon (1928–1980) säveltämä ja Heldur Karmon (1927–1997) sanoittama Unistaja metsateel, joka on pirtsakan popahtava jodlaus. Toinen biisi Kustas Kikerpuun (1937–2008) sanoittama trad. Emajõgi, tanssia kai valssin pyörteissä.
B-puolen aloittaa Kikerpuun Küll oleks hea. Tästä linkistä tämän bacharachmaisen pateettisen iskelmän kuulee. Ja sitten taas jodlataan. Toinen biisi Hommik on A. Premsin (?) jodlausta – Pihlap oli kuuleman mukaan Viron paras jodlaaja – sisältävä sävelmä, sanat taas Kikerpuun. Tästä linkistä pääsee tirolilaiseen maailmaan virolaisittain. 
Ensimmäisellä biisillä säestää Fix (kannessa tosin lukee Fiks), kahdella seuraavalla taustalla on Admiral ja viimeisen biisin taustabändi on Palderjan – kaikki aikansa virolaisia suosikkibändejä.
Aika hassun kannen on taiteillut alan ammattilainen Villu Järmut (s. 1948), joka toimii nykyään Viron taideakatemian graafisen suunnittelun professorina.
Ei tämä ihan meikäläisen musiikkia ole, mutta jotain sympaattista Pihlapissa kuitenkin on. Voin hyvin kuvitella hänet tanssilavojen kuninkaaksi – varsinkin koska hänellä oli ohjelmistossaan myös vanhempaa virolaista iskelmää, ja häntä onkin pidetty keskeisenä sillanrakentajana vanhan iskelmän ja uuden popahtavan iskelmän välillä.  Jos hänen laulustaan innostuu, on vuosi hänen kuolemansa jälkeen julkaistu peräti 3 CD:n boxi 70 parimat laulu hänen suosituinta tuotantoaan. YouTubestakin löytyy useita biisejä – paljon vähän hassujakin covereita, kuten tästä linkistä Jõhvikavein (Karpaloviini) – eli The Lovin' Spoonfulin Daydream (1966). Tämä taitaa olla mielikappaleeni Pihlapin repertuaarista.  

Ljiljana Petrović 2

Bosnian serbin, siis neuvostoaikana jugoslavialaisen tähden Ljiljana Petrovićin (s. 1939) toinen Tallinnassa äänitetty 33 rpm -single Ljiljana Petrović 2 (Melodija С62 04883 4) on miltei samanlainen kuin ykkönenkin: A-puolella on Petrovićin oma kappale Sa laula mulle seda laulu Sergei Jeseninin (1895–1925) sanoihin eli Ты запой мне эту песню. Toista kitaraa soittaa ensimmäisen levyn tavoin virolainen kitaristilegenda Tiit Paulus (s. 1945). B-puolella on myös ensimmäisen levyn tavoin Valter Ojakäärin (s. 1923) sävellys ja Leelo Tungalin (s. 1947) sanat: Tulikad eli Leinikit eli Лютики. Ja identtisesti nyt taustoja soittaa kitaralla vuorostaan vähän levyillä esiintynyt Tiit Kiken (s. 1948). Olen aina vähän ihaillut Paulusta, mutta näillä pikkulevyillä Kiken taitaa viedä voiton.
Hienot lyyriset biisit, joihin Petrovićin sensuelli lämmin ääni sopii loistavasti. Aika hieno levy siis.

Ljiljana Petrović 1

Mitä tekee Bosnian serbi, joka edusti Jugoslaviaa vuoden 1961 Euroviisuissa, tässä seurassa? Ljiljana Petrović (s. 1939) oli suosittu laulaja koko sosialistisessa Itä-Euroopassa, ilmeisesti myös Virossa, koska hän on ollut vierailuilla Tallinnan studioilla vuonna 1974. Tuloksena syntyi kaksi pikkulevyä, joissa on virolaista sekä biiseissä että soittajissa.
Ensimmäisen 7-tuumaisen levyn (33 rpm single) Ljiljana Petrović 1 (Melodija С62 04881 2, 1974) A-puolella on Petrovićin oma kappale, tunteikas ja kaunis balladi Mama. Kitaroita soittavat Petrović itse ja Tiit Paulus (s. 1945). B-puolella on suuri virolaisen iskelmän suuri klassikko, Valter Ojakäärin (s. 1923) säveltämä sekä runoilija ja lastenkirjailija Leelo Tungalin (s. 1947) sanoittama Oma laulu ei leia ma üles, josta sen rakkaimman version on tehnyt Heli Lääts (s. 1932) – tästä linkistä, ja onpa etnoheavybändi Metsatöllkin tehnyt siitä oman versionsa, tästä linkistä. Kitaraa Petrovićin laulun taustalla soittaa Tiit Kiken (s. 1948, toisinaan myös muodossa Kikken). Varsinkin Kikenin soitto on hauskan jatsahtavaa.
PS. Tästä linkistä (Gitaro druže moj) löytyy myöhempi Petrović livenä kitaransa kanssa.  

Nemo

Nemo kuuluu niihin moniin yhden levyn ihmeisiin, joita virolainen musiikki on täynnään. Tallinnan 21. keskikoulussa perustettu bändi toimi kuitenkin aika pitkään: vuodesta 1976 aina Viron uuteen itsenäistymiseen asti vuonna 1991. Se soitti myös Anne Veskin taustalla sekä levyillä että Neuvostoliiton kiertueilla, mutta omissa nimissään se sai tehtyä vain yhden EP:n Nemo (Melodija С62 19531 005, 1983), joka äänitettiin vuonna 1982.
Biisit ovat omaa käsialaa. A-puolen aloittaa kitaristi Peeter Štšerbakovin (s. 1961) (nyk. Peeter Prints, tästä linkistä mies 50-vuotispäivillään) melodinen ja hiljalleen jopa progesävyiseksi rockiksi kasvava instrumentaali Mõttehetk, jossa bändin johtajan, kosketinsoittaja Ain Tammessonin (s. 1956) syntikat ja urut ja Štšerbakovin kitara vuorottelevat ihan mallikelpoisesti – kappale muuntuu kuin salaa seuraavaksi Üleminek-biisiksi, jossa sävellystaitojaan esittelee Tammesson. Aika hauska kuusiminuuttinen.
B-puolella tulee laulu mukaan. Säveltäjät ovat samat: ensin Štšerbakov (Kuu) ja sitten Tammesson (Kadakad). Molempien sanoista vastaa Henno Käo (1942–2004).  
Veskin taustalla Nemo oli harmiton iskelmällinen pop-bändi, mutta tällä levyllä soi edes vähän kunnianhimoisempi rockfiilis. Aika hauska, vaikkakin harmiton pikkulevy. 
Bändissä vaikuttivat tuolloin myös Kersti Rosenberg (s. 1956, laulu, Kadakad – nyk. Kersti Madis, Karl Madisin (s. 1959) vaimo), Mati Rea (s. ?, laulu, Kuu), I. Ruustalu (s. ?, rummut), Tiit Talisoo (s. ?, basso), A. Ott (s. ?, kitara) ja A. Esko (s. ?, elektroonika – mitähän sekin lie?).
Kannen on suunnitellut M. Maantoa, tuntematon suuruus, jonka käsialaa on yksi toinenkin levynkansi.
PS. Myöhempinä aikoina Nemolta julkaistiin yksi CD:llinen vanhempaa materiaalia: Ansambel Nemo (Hitivabrik 2001).   
PPS. Tästä linkistä sitä jööttiä, jota Nemo teki Anne Veskin kanssa (Oo kui kaunis naine).