Dzied Jaks Joala – Поет Яак Йоала [Jaak Joala]

Koska Neuvostoliitossa elettiin ikään kuin "yhtenä suurena perheenä", syntyi kummallisia levyjä: virolainen laulaja laulaa latvialaisen säveltäjän biisejä venäjäksi. Juuri sellainen on tämä Jaak Joalan (s. 1950) vuonna 1981 Riikassa äänitetty ja vuonna 1982 julkaistu 7-tuumainen EP (Melodija C62-16795-6). Levyn neljä biisiä on säveltänyt Latvian suurin hittinikkari ja pianisti Raimonds Pauls (s. 1936), venäjänkieliset sanat on tehnyt Anatoli Kovalev (?). Bändinä toimii Paulsin johtama pieni instrumentaaliyhtye: Raimonds Pauls (piano, Vocoder Plus, Rhodes Keyboard instruments), Janis Lusens (s. 1959, syntetisaattori) Andris Reinis (lyömäsoittimet), Ivars Pilka (basso) ja Zigmunds Lorencs (kitara B1). 

Tässä kieliopintoja varten biisit latviaksi ja venäjäksi: A1 Labestiba – Сердцевинка. A2: Milestibas siluets – Силуэт любви. B1: Telefona zvans – Телефонный звонок. B2: Pekšni – Вдруг. 
Sävellykset ovat sujuvaa aikansa iskelmää ja pehmopoppia, mutta tällainen kasarisyntikkajöötti on aika raskasta kuunneltavaa, eikä Joalan pikkusievä laulantakaan ole järin kiinnostavaa. Siis aika huono levy, vaikka siinä oma zeitgeist-viehätyksensä onkin.
Tylsän mutta aikanaan kai varsin modernin kannen on tehnyt G. Griva (?). 

Heldur Jaakon

Hanuristi Heldur Jaakonin (1939–1987) ainoaksi jäänyt LP, 10-tuumainen Heldur Jaakon (Melodija Д 28155-6) ilmestyi vuonna 1971. 
A-puoli on omistettu virolaiselle kansanmusiikille. Erich Jalajas (1912–1987) on niitä harvoja klassisia virolaissäveltäjiä, jotka tekivät musiikkia varta vasten hanurille. Heldur soittaa ensin hänen sovituksensa Viis eesti tantsu, joka oli ilmestynyt nuotteina vuonna 1966. Mukana on viisi klassista kansantanssia: Kivikasukas, Marupolka, Räditants, Kaera-Jaan ja Labajalg. Sitten seuraa vielä yksi samaa tyyliä: Teema variatsioonidega eesti rahvaviisile Meil aiaäärne tänavas. Jalajasin sovitukset ovat aika moderneja, joten mitään kylätanssimeininkiä ei ole tarjolla. Aika kiinnostavaa materiaalia.
B-puoli on sitten omistettu Charles Magnanten (1905–1986) hanurisovituksille, joita Jaakon oli edellisenä vuotena levyttäyt jo yhden EP:n verran Emil Laansoon (1921–2004) instrumentaaliyhtyeen kanssa ja jonka olen jo aiemmin esitellyt. Aiemmin ilmestyneet Kollane lind, Brasilia, Ma ütlesin talle ja La Cucaracha saavat seurakseen vielä yhden biisin, vanhan mustalaissävelmän Kaks kitarri, joka sekin on suomalaisille hyvin tuttu – tästä linkistä Eila Pellinen vuodelta 1958. Muiden biisien tavoin tämäkin löytyy Charles Magnanten vuoden 1967 LP:ltä Carnival in Far Away Places. EP:n kanssa miltei samanlaisen kannen valokuvan on ottanut B. Murd (?), graafisesta suunnittelusta vastaa H. Sooster (?). Kaksikieleisessä (viro ja venäjä) takakansitekstissä Jaakonin esittelystä vastaa E. Tomson (?). 
Veikkaanpa, että vaikka Jaakon onkin nykyisin unohdettu, on tässä levyssä aineksia tulevaisuuden kulttiklassikkoon – vieläpä kummallekin puolelle erilaiselle kuulijakunnalle.

Heldur Jaakon

Viljandissa syntynyt ja sittemmin Pärnussa ja Tallinnassa vaikuttanut hanuristi Heldur Jaakon (1939–1987, toisinaan muodossa Jakon) on vaipunut melko pahasti historian hämärään. Sen verran hänestä tiedän, että hänen trionsa esiintyi Tallinnan jazzfestivaaleilla vuonna 1964 ja että hän soitti jossain vaiheessa Pärnun kulttuuritalon sinfoniaorkesterissa. Tallinnassa hän toimi sittemmin Pedagogisen instituutin (nyk. Tallinnan yliopisto) hanurinopettajana. Juuri muuta en sitten ole löytänytkään. Kaksi levyä hän sai kuitenkin tehdä. Vuonna 1970 ilmestyi ensimmäisenä 7-tuumainen EP Heldur Jaakon (Melodija Д 00028095-6).
Levyn aloittaa Kollane lind (etiketissä lukee "intiaanikansanlaulu" – kyseessä on haitilainen kansanlaulu Choucoune, josta tuli calypso-sovituksena Yellow Bird iso hitti ympäti maailmaa, niin suomessakin: tästä linkistä Tuula ja Paula Karppasen versio vuodelta 1961). Sitten seuraa Brasilia, "latinalaisamerikkalainen kansanlaulu", joka todellisuudessa on Julius Wechterin (1935–1999) sävellys vuodelta 1966 – tästä linkistä maestron originaali.
B-puolen aloittaa Suomessakin tuttu megahitti, Rodolfo Falvon (1874–1936) napolilaisväristys Ma ütlesin talle – tästä linkistä Mauno Kuusiston (1917–2010) kultalevyhitti Kertokaa se hänelle. Ja tuttu on Suomessa myös levyn päättävä espanjalaislähtoinen mutta varsinkin Meksikossa vallankumouksen aikana suosittu kansanlaulu La Cucaracha.
Sovitukset ovat yhdysvaltalaisen hanuristin Charles Magnanten (1905–1986) käsialaa, soitinnuksesta vastaa D. Andrews (? – taitaa olla muuten Jack Andrews). Taustoja soittaa Emil Laansoon (1921–2004) johtama tiukka instrumentaaliyhtye.
Kaikkineen varsin hieno levy. 
Mainittakoon, että kaikki nämä neljä biisiä löytyvät Charles Magnanten vuoden 1967 LP:ltä Carnival in Far Away Places.
Kannen valokuvan on ottanut B. Murd (?), graafisesta suunnittelusta vastaa H. Sooster (?).

Viktor Ignatjevi laule II

Viktor Ignatjev (1916–1994) oli kiinnostava säveltäjä, joka soitti nuorempana monia instrumentteja (mm. trumpettia, hanuria ja kitaraa) useissa virolaisissa jazzbändeissä. Hän valmistui vasta yli viisikymppisenä Tallinnan konservatoriosta Heino Ellerin (1887–1970) oppilaana. Ignatjev sävelsi lukuisia virolaisia ikivihreitä viihdelauluja – miltei kaikki Otto Rootsin (1914–1994) sanoihin. Rootsin käsialaa ovat tämänkin vuoden 1976 7-tuumaisen EP:n Viktor Ignatjevi laule II (Melodija С62-06459-60) kaikki biisit. Aiemmin samana vuonna ilmestyi kaksiosaisen setin ensimmäinen osa, jota en ole valitettavasti vielä löytänyt. 
A-puolelle on omistettu Heli Läätsille (s. 1932). Estonian mezzosopraanon ihastuttavat tulkinnat vähän amerikkalaisen musikaalin tyylisistä jazzahtavista biiseistä Kõik kordub ja Kaevu juures ovat vallan mainioita. Jälkimmäisessä Läätsiä säestää vielä hieno lauluyhtye Collage.
B-puolen hoitaa Viron Neuvostoliitossa menestynein iskelmälaulaja Jaak Joala (s. 1950). Ei või, ei saa -kappaleella on myös mukana Collage. Neli sõlme on kepeä western-tyyppinen laukkaiskelmä. En ole oikein koskaan osannut pitää Joalaa suurena tulkitsijana. Hän vähän sellainen nätti iskelmäpoika – hieman kuin Viron Danny. Mutta kelvollisesti hänkin tässä leiviskänsä hoitaa.
Taustat soittaa komeasti Peeter Saulin (s. 1932) johtama Eesti Raadio estraadiorkester. 
Tyylikkään valokuvan Ignatjevista on ottanut V. Vahi (?), ja kaksikieliset (viro ja venäjä) esittelytekstit on kirjoittanut Valter Ojakäär (s. 1923). Hieno paketti kaikkineen.    
On pakko vielä todeta, että kyllä Ignatjev ansaitsisi kunnon CD-kokoelman tuotannostaan. Hän on suotta jäänyt vähän unholaan.

Eesti Raadio instrumentaalansambel

Tämä 8-tuumainen EP Eesti Raadio instrumentaalansambel (Ligo Д004706-7) vuodelta 1958 on Eesti Raadio instrumentaalansambelin ensimmäinen vinyylilevytys – tosin savikiekkoja heiltä ilmestyi peräti kahdeksan. Kitaristi Emil Laansoon (1921–2004) johtama yhtye toimi vuosina 1954–75 ja oli monen suuren virolaisen hitin tukeva taustabändi.
Levyn aloittaa kaksi Kalmer Tennosaarin (1928–2004) laulamaa kappaletta. Kirill Moltšanovin (1922–1982) Песня о мечте eli Laul unistusest on kaunis balladi. Suuri kansainvälinen hitti oli Giuseppe Fanciullin (?) suomalaisellekin kuulijalle tuttu Guaglione eli Poika varjoiselta kujalta – tästä linkistä Olavi Virta). Eikä tarvitse Tennosaarin yhtään hävetä Virran seurassa.
Orkesterinjohtajana – mm. Viron radion estraadiorkesteri vuosina 1964–1998 –  tunnettu Peeter Saul (s. 1932) tulkitsee A-puolen päätteeksi pianolla pehmeän utuisasti Cole Porterin (1891–1964) kauniin Unistuksen (It's Allright with Me) (tästä linkistä Ella Fitzgerald ja Nat King Cole).
B-puolen aloittaa toinen suuri laulajasuosikki, Estonian mezzosopraano Heli Lääts (s. 1932) kahdella kappaleella. Sammy Fainin (1902–1989) Postitõld (eli Doris Dayn Calamity Janea (1953) varten levyttämä The Deadwood Stage) on kuolemattoman viihdebiisin sijaan pirteä mutta vähän joutava rallatus, mutta virolaisen Vello Lipandin (1926–2000) Igatsus on hieno jazzahtava iskelmä. Samaa voi sanoa Viktor Ignatjevin (1916–1994) instrumentaalista Väike etüüud, jossa varsinkin bändin vibrafonisti Kalju Terasmaa (s. 1934) pääsee oikeuksiinsa. Levyn päättää Tennosaarin tulkitsema Furio Rendinen (1920–1987 – etiketissä lukee F. Rendino) Вечер в провинциальном городке eli alun perin La Pansé, viroksi laulettuna Võõrasema, pirteä iskelmä ja suuri hitti, jonka Suomessa tekivät tutuksi muiden muassa Vieno Kekkonen, Seija Lampila ja Olavi Virta (tästä linkistä).
Aivan mainio pikkulevy. 

Ligon standardipussi 1950-luvun lopulta on aika vaatimaton:  

Eesti Raadio puhkpilliansambel "Pasunapoisid" [IV]

Helmut Orusaarin (1923–1977) johtaman Viron radion Pasunapoisid-puhallinyhtyeen neljäs ja viimeinen 7-tuumainen EP (Melodija 33Д-00023429-30) ilmestyi vuonna 1968. Tavallaan se on bändin yhtenäisin levy, koska sooloilijoita ei ole, mutta samasta syystä se on epäilemättä bändin tylsin levy. Vähän sellaista torvisoittojööttiä, jota on yritetty piristää tekopirteällä huumorilla.
Säveltäjät ovat ensimmäistä lukunottamatta virolaisia. A-puolen aloittaa Ernst Eggertin (?) Bravuur-galopp, joka on hauskaa sirkushumppaa. Ülo Vinterin (1924–2000) Marss on sitten vakavampaa, välin vähän dramaattistakin puhallinmusiikkia. Biisi on itse asiassa aika hieno.

Ants Kiilaspea oli monipuolinen kuoronjohtaja ja opettaja.

B-puolella on kolme polkkaa. Juhan Kaljaspoolikin (1909–1979) Sikupolka, Ludvig Ehalan (1919–1998) Naerupolka, jossa nimensä mukaisesti äijät myös hohottelevat ääneen sekä Ants Kiilaspean (1909–1974) standardimainen Marupolka. 
Niille, jotka vakavissaan harrastavat puhallinorkesterimusiikkia, kerrottakoon, että neljän vinyyli-EP:n lisäksi Pasunapoisid tekivät vielä 1970-luvulla yhden vain venäjänkielisillä teksteillä varustetun C-kasetin Пасунапойсид (Melodija СМ00393), johon on koottu 20 kappaletta. Sen löytäminen virolaisista divareista voi tosin olla vähän vaikeaa – kasetit kun eivät vielä ole saavuttaneet retrosuosiota. 

Ja taas löytyi uudenlainen Melodijan standardipussi:

Eesti Raadio puhkpilliansambel "Pasunapoisid" [III]

Helmut Orusaarin (1923–1977) johtaman Pasunapoisid-puhallinyhtyeen kolmas seiskatuumainen EP (Melodija 33Д-00013927-8) ilmestyi edellisen tavoin vuonna 1966.
A-puolen avaa Georg Otsin (1920–1975) laulama saksalainen kansanlaulu Jalutuskäik (vironnos Aliide Halliste (?)). Vanaisa polka (tästä linkistä RAM-1:n laulettu versio), oikein perusvirolainen trad., jatkaa kansanmusiikkilinjoilla – solistina toimii klarinetisti Juhan Kaljaspoolik (1909–1979). Vanhahtavaa kansanmusiikkimeininkiä, jossa on toki oma viehätyksensä. Ja Otsin äänihän on toki aina karismaattinen.

Juhan Kaljaspoolik ja työkalu.

B-puolella on sitten tarjolla virolaisia säveltäjiä. Sen avaa Ants Kiilaspean (1909–1974) säveltämä Romanss, joka on varsin kaunis surumielinen biisi – yksi bändin parhaista. Rivakampaa menoa on tarjolla levyn lopettavassa Rein Ploomin (1900–1986) ksylofonibiisissä Galopp ksülofonile, jossa sooloilee M. Reiman (kyseessä lienee multi-instrumentalistina tunnettu klassinen pianisti Matti Reimann (s. 1943)). 
Veikeä pikkulevy tämäkin. 
 

Levyn suojapussi on yksi Melodijan pikkulevyjen yleisimmistä standardikansista: 

Eesti Raadio puhkpilliansambel "Pasunapoisid" [II]

Helmut Orusaarin (1923–1977) johtaman Pasunapoisid-puhallinorkesterin toinen 7-tuumainen EP (Melodija 33Д-00013925-6) ilmestyi vuonna 1966. 
A-puolen aloittaa Georg Otsin (1920–1975) reipas tulkinta laulusta Oh, te poisid. Kyseessä on elokuvasävelmä Aleksandr Mandrõkinin (1907–1973) filmistä Perekond Männard. Sävellyksestä vastaa Boris Kõrver (1917–1994) ja sanoista runoilija Manivald Kesamaa (1921–1985). Mikään ihan sykähdyttävä kokemus tämä vähän tekoreipas Tallinna-laulelma ei ole. Eesti Raadio meesansambel esittää Harri Otsan (1921–2005) aika hauskan biisin Jänese õhkamine – kyseessä on kansanlaulu, vaikka etiketissä ei sitä mainitakaan. 

Vakavamielinen Harri Otsa vuonna 1955. 

 

B-puolen aloittaa duetto: Georg Ots ja Kalmer Tennosaar (1928–2004) esittävät Heldur Kurvitsin (?) kauniin valssin Vana valss, jonka on sanoittanut Otto Roots (1914–1994). Levyn päättää Orusaarin sovittama instrumentaali, ukrainalainen kansanlaulu Seisab kõrge mägi. Tämä vähän surumarssimainen, emotionaalisesti sangen voimakas biisi on ehkä parasta, mitä tältä bändiltä olen kuullut. Taitaa muuten olla Suomessakin moneen kertan levytetty Laulu Dnjeprille.

Ja nytpä löytyi tällainen marjapuuron värinen Melodijan standardipussi.

Eesti Raadio puhkpilliansambel "Pasunapoisid"

Trumpetisti, orkesterinjohtaja ja opettaja Helmut Orusaarin (1923–1977) johtama Eesti Raadio puhkpilliansambel "Pasunapoisid" eli Viron radion puhallinorkesteri Pasuunapojat teki urallaan neljä 7-tuumaista viinyli-EP:tä – sekä neljä sellakkalevyä eli savikiekkoa. Ensimäinen vinyyli ilmestyi vuonna 1964 (Melodija Д-00014317-8).
A-puolen avaa klassisesta musiikistaan tunnetun Jaan Kohan (1929–1993) säveltämä Polka, joka on sitä mitä nimikin lupaa: rempsakka vahanaikainen polkka. Ukrainalaisen kauniin ja melankolisen kansanlaulun Tumedad silmad (virontanut Erich Kumar (?)) tulkitsee bändin säestyksellä miehekäsääninen Kalmer Tennosaar (1928–2004). Mustat silmät -biisistähän (Otši tšernye) on myös lukuisia suomalaisia äänityksiä.

Helmut Orusaar.

B-puolella pääsevät ensin vauhtiin klarinetit. Ants Sõberin (1928–1995) Polka kahele klarnetile esittävät bändin säestyksellä klarinetistit Juhan Kaljaspoolik (1909–1979) ja myös fonistina tunnettu Alfred Sikk (1916–2000). Levyn päättää Eesti Raadio naisansambelin (lienee sama kuin Eesti Raadio naisvokaalansambel) tulkitsema viehättävä tanssiinkutsu Tulge tantsima, jonka on säveltänyt Edgar Arro (1911–1978) ja sanoittanut runoilija Muia Veetamm (1907–1995).
Ei tämä ihan minun lajiani ole, mutta hupaisa pikkulevy kuitenkin.

Ja tällainen Melodijan stadardipussi on minun löytämässäni kappaleessa:

Arne Oit: Estraadilaule

Tämä virolaisen iskelmän jättiläisen, nuorena kuolleen Arne Oitin (1928–1975) sävellyksistä koostuva levy Estraadilaule (Melodija С30-05065-6, 1975) on siinä mielessä historiallinen, että se on ensimmäinen virolainen 12-tuumainen LP, joka on omistettu tähtien sijaan yhden säveltäjän tuotannolle – eikä niitä myöhemminkään ole kovin montaa ilmestynyt. 
A-puolen aloittaa runoilija Arvi Siigin (1938–1999) sanoittama ja miehekkäällä äänellä varustetun Voldemar Kuslapin (s. 1937) tulkitsema Vana meloodia – vallan kaunis ja vähän mahtipontinenkin iskelmä. Tästä linkistä voitte tarkastaa asian. Heldur Karmon (1927–1997) sanoittama, Jaak Joalan (s. 1950) laulama Tuhaväljade tuul on menevä aikansa nykyiskelmä, mutta ei Joalan karisma oikein riitä samassa sarjassa kuin Kuslapin, jonka tulkitsema, Siigin sanoittama Igavene tuli (tästä linkistä) on sekin virolaista iskelmää parhaimmillaan. Isolla karismalla on varustettu myös mezzosopraano Heli Lääts (s. 1932), jonka laulama, Karmon sanoittama ikiklassikko Ära võõraks jää (tästä linkistä), on vasinainen korvamato sekin. Suuri klassikko on myös Vello Orumets (1951–2012), jonka tulkitsema Emajõgi (sanat jälleen Siig, tästä linkistä) on kyllä aika joutavanpäiväinen rallatus. Sitten seuraa jälleen Kuslap ja Karmon sanoittama Siin on see laul (tästä linkistä Joalan huonompi versio), kaunis ja tunnelmallinen slovari. A-puolen päättä Joalan tulkitsema, Juhan Saarin (1929–2007) sanoittama Meri, mu tuhandenäoline meri – melko tavanomainen rallatus, tosin vähän rockahtava.
B-puolen aloittaa Karmon sanoittama ja Joalan laulama tango Suveöö (tästä linkistä), joka on yksi Oitin iskelmäkilpailuvoittajista. Ja varmaankin yksi parhaista Joalan esityksistä. Sitten pääsee ääneen ihanaääninen Heidy Tamme (s. 1943), joka on opettanut pitkään Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossakin. Karmon sanoittama Minu südames sa elad on varsin svengaava ja vähän rokkaavakin iskelmä, minkä voitte tarkastaa tästä linkistä. Karmo on sanoittanut myös Joalan tulkitseman Unustuse jõel (tästä linkistä) – kaunis ja pateettinen biisi tämäkin. Ja vielä yksi huippunaisääni: Marju Kuutin (s. 1946) tulkitsema ja Karmon sanoittama, jopa vähän funkahtava Mind veel ei ole (tästä linkistä jazzlaulaja Hedvig Hansonin (s. 1975) myöhempi versio). Karmon käsialaa on myös perusiskelmä Nii kaugel kõik, jonka tulkitsevat Joala ja Tamme duettona. Tästä linkistä heidän myöhempi myöhempi versionsa. Karmo on myös sanoittanut yhden Läätsin suurimmista hiteistä: Tsirkus on vähän hassun vanhahtava sirkusteemainen biisi. Levyn lopettaa hunajaääninen Uno Loop (s. 1930): Karmon sanoittama Tallinn on samaa jööttiä kuin nämä paikallislaulut jostain kumman syystä tuppaavat olemaan. Ei auta edes Loopin karisma.
Kaikkineen levy on kuitenkin virolaista iskelmää parhaimmillaan. Taustoja soittaa Peeter Saulin (s. 1932) johtama viihdeorkesteri (mahdollisesti Viron radion viihdeorkesteri, vaikka sitä ei mainittakaan kansiteksteissä). Taustoja laulavat Laine (A1,2, 5, B1, 3), Baltika (A7, B4) ja Collage (B7). Kolmekielisessä (viro, venäjä ja englanti) kannessa on Valter Ojakäärin (s. 1923) esittely Oitista.
Kannen on suunnitellut karikatyristi ja kuvittaja Huugo Hiibus (s. 1929). Ihan tavallinenhan se on, mutta on hienoa nähdä neukkuaikaisessa kannessa näin rennon näköinen säveltäjä. Valokuvat ovat T. Greppin (?) ja A. Moskalikin (?). 

Eesti Raadio kergemuusikaorkester: Võistlustantsud III

Aleksander Rjabovin (1928–2005) johtama Eesti Raadio kergemuusikaorkester teki kaikkineen viisi EP:tä instrumentaalisia kilpatanssilevyjä vuonna 1967. Olen toistaiseksi löytänyt vasta numeron III (Melodija 33Д-00019793-94), jossa on fokstrotti- ja boogietanssit. Hienoa meininkiä, ja odotan innolla neljän muun levyn löytymistä. 
A-puoli sisältää kolme fokstrottia. Levyn aloittaa Cole Porterin (1891–1964) Grotesk. En valitettavasti tunnista tätä vauhdikasta biisiä. Sitten on vuorossa George Gershwinin (1898–1937) Ma tean, jota en myöskään tunnista. Viimeinen foksi on Nacio Herb Brownin ((1896–1964) – etiketissä G. Brown) Sa oled mu õnnetäht eli You Are My Lucky Star. Varsin rivakka sekin. Hienoista viuluosuuksista vastaa varmaankin Jossif Šagal (1922–1993).
B-puoli on omistettu boogielle (viroksi bugi). Ensimmäisenä on tšekkiläisen säveltäjän Dalibor Brazdan (1921–2005) Humoresk. Ja sitten seuraa kova juttu, John Lennonin (1940–1980) Beat-boogie. Todellisuudessa kyseessä on Cant't Bye Me Love. Originaali on merkitty Lennon-McCartneyn nimiin, mutta ainakin Wikipedian mukaan kyseessä on Paul McCartneyn biisi. Joka tapauksessa kyseessä taitaa olla ainoa neukku-Virossa äänitetty Beatles-biisi. Levyn päättää itävaltalaisyhdysvaltalaisen säveltäjän Frederick Loewen (1901–1988) Tänav, kus ma elan (On the Street Where You Live), jossa rumpalikin saa kolistella sydämensä kyllyydestä.
Hieno pikkulevy.

Ja hieno on tämäkin Melodijan 1960-luvun standardipussi:

Arne Oit 50

Nuorena kuollut säveltäjä Arne Oit (1928–1975) oli yksi Viron kevyen musiikin jättiläisistä. Hän muun muassa aloitti iskelmälaulukilpailuiden järjestämisen – ja voitti niitä itsekin melkoisen määrän. Itse hän soitti hanuria, muun muassa useissa ravintolayhtyeissä ja Filharmonian viihdeorkesterissa. Tämä "Viron Burt Bacharachin" Kustas Kikerpuun (1937–2008) sovittama ja johtama, lähinnä instrumentaaleja sisältävä Oitin svengaava sävellyskokoelma julkaistiin Oitin syntymän 50-vuotisjuhlan kunniaksi. 
Levyn avaa runoilija Arvi Siigin (1938–1999) sanoittama Tuhaväljade tuul, jonka levytti vuonna 1972 Jaak Joala (s. 1950). Samana vuonna tämä vauhdikas biisi voitti Tallinn-Tartu-72-laulukilpailussa juryn kunniamaininnan (Oit voitti tuolloin myös pääpalkinnon biisillään Suveöö). Tällä levyllä biisin laulaa kuitenin Vokaalansambel Elektra (josta en valitettavasti löydä mitään tietoja – taitaa olla tätä levyä varten tehty tilapäinen kokoonpano). Instrumentaalina esitetty iloisen pirteä Päikesekild ilmestyi nuotivihossa ensimmäistä kertaa vuonna 1964, ja Heldur Karmo (1927–1997) on sen sanoittanutkin, mutta yhtään levytettyä lauluversiota biisistä ei ole. Milleks, noormees, seisad veel siin? on samanlainen tapaus: vuonna 1966 lauluvihossa julkaistussa laulussa on Karmon sanat, mutta yhtään levytettyä lauluversiota siitäkään ei ole. Mutta sen kuulee, että Oit oli alusta alkaen armoitettu iskelmäsäveltäjä. Kyseessä on varsin klassinen biisi: se on nimittäin Oitin ensimmäinen iskelmä vuodelta 1956, jolloin hän vielä opiskeli musiikia. Surumielisen ja kauniin kappaleen Aknal (sanat Siig) teki tunnetuksi Voldemar Kuslap (s. 1937). Tästä linkistä Kuslapin versio. Tässä instrumentaalisovituksessa on hienot torviosuudet. Karmon sanoittaman Meie Mall -kappaleen on levyttänyt myöhemmin Marju Kuut (s. 1946). Tästä linkistä iki-ihanan Els Himman (s. 1940) myöhempi liveversio. Laulu on painettu useita kertoja koulujen musiikinopetusmateriaaleihin. Nyt tilaa on annettu soolokitaralle. A-puolen päättää Otto Rootsin (1914–1994) sanoittama Sull' laulan, Tallinn, jonka levytti myöhemmin Kuslap. Tässä laulun hoitaa tyylikkäästi Vokaalansambel Elektra. Biisi on kuitenkin vähän joutavanpäiväinen paikallisrakkaudentunnustus. Näitähän piisaa.

Valter Ojakäär (s. 1923) toteaa muistelmissaan Oitin olleen Viron paras hanuri-improvisoija.

Kuslap levytti myös B-puolen aloittavan, Juhan Saarin (1929–2007) sanoittaman melodisen slowarin Ma pean sind südamega kuulama – ensilevytys ilmestyi vuonna 1971 ruotsalaisella piraattikokoelmalla (näin kai voi sanoa) Meremuinaisjutt (Estonian Voice). Tästä linkistä hauska vanha tv-versio. Karibialaisrytmisen Jamaika hällilaulin on taasen tehnyt kuuluisaksi Kalmer Tennosaar (1928–2004) – ja onpa sen levyttänyt trumpetillaan myös Abi Zeider (1920–1999). Tästä linkistä Noorkuun myöhempi versio. Saarin sanoittama Laul kodust on julkaistu monnen kertaan erilaisissa nuottikokoelmissa, ja levytyksiäkin biisitä on useampia. Ensimmäisenä sen taisi levyttää Tarmo Pihlap (1952–1999), jonka tulkinta ilmestyi kuitenkin vain yhdellä 1970-luvun C-kasetilla. Tällä levyllä sen esittää myös Pihlap, ja on pakkoa todeta, että yhden ainoan soolobiisin sisällyttäminen kokoelmaan rikkoo sen kokonaisluonnetta. Nuorena kuollut Pihlap oli rakastettu laulaja, mutta ei kuitenkaan niin jazzahtava, että tulkinta olisi tukenut tämän levyn luonnetta. Myös Saarin sanoittama on Sügiselaul. Tämä on itse asiassa biisin ainoa levytys, vaikka kyseessä on virolainen klassikko. Torvisovitukset ovat hienot, ja Elektra laulaa tyylikkäästi. On õhtu käes -biisin on tehnyt kuolemattomaksi hunajaääninen Uno Loop (s. 1930), mutta tässä on tarjolla insrumentaaliversio – tarjolla on muun muassa tyylikästä klarinettia. Tästä linkistä Lauri Liivin (s. 1977) myöhempi versio. Levyn päättää Karmon sanoittama Ja elab rõõm – äänessä jälleen Elektra. Emotionaalisesti voimakkaan biisin hienot trumpettiosuudet soittaa varmaankin Abi Zeider. Tunnetuksi biisin on tehnyt Kuslap. Tästä linkistä hänen myöhäinen versionsa.
Kaikkineen tämä on varsin hieno easy listening -levy. Harmi vain, että bändin kokoonpanoa ei kerrota. Alansa huippuja pelimannit kuitenkin selvästi ovat.
Kannen tekstit ovat viroksi ja venäjäksi. Oitin esittelee lyhyesti Reet Saarepera (?).
Vähän tylsähkön kannen on suunnitellut Kaja Truupõld, joka suunnitteli aikoinaan muutaman muunkin kannen. 

Eesti Raadio estraadiorkester

Rostislav Merkulovin (1912–1978) johtama Eesti Raadio estraadiorkester on epäilemättä Viron eniten vinyylejä levyttänyt viihdeorkesteri. Vielä 1950-luvulla ei kaikkineen montaa vinyylilevyä kuitenkaan ilmestynyt, joten tämä 8-tuumainen EP Estradiyi orkestr Estonsgoko Radio (Ligo Д-005718-19) vuodelta 1959 on yksi niistä varhaisimmista. Mainittakoon, että Ligo on Melodijan riikalainen edeltäjä ja että numerointi jatkui yhtenäisesti Melodijan myötä. Etikettitekstit ovat vain venäjäksi.
Levyn avaa Heino Jürisalun (1930–1991) säveltämä instrumentaali, Väike avamäng eli Pieni alkusoitto, joka oli ilmestynyt jo savikiekolla edellisenä vuotena. Jürisalu on enemmän klassisen puolen mies, mutta kyllä hän osasi tällaisen amerikkalaistyyppisen viihteenkin teon. Sitten seuraa tenori Kalmer Tennosaarin (1928–2004) yksi varhaisimmista esiintymisistä vinyylillä. Tennosaar oli Georg Otsin (1920–1975) ohella yksi Viron 1950–60-lukujen suosituimmista viihdeorkestereiden tähdistä, ja hänen selkeä ja puhtoinen äänensä onkin varsin viehättävä – niin tälläkin Uno Veenren (s. 1920 – nykyään muuten Viron säveltäjäliiton vanhin virolainen jäsen) säveltämällä ja Oskar Kruusin (1929–2007) sanoittamalla kauniilla valssilla Ty pomniš eli Muistatko? eli viroksi (laulun kieli) Kas mäletad? Tämä taitaa olla biisin ainoa levytys mihinkään muotoon, vaikka kyseessä onkin yksi Veenren myöhemmin tunnetuimmista biiseistä.
B-puolen avaa Heli Lääts (s. 1932), joka laulaa Evald Vainin (1915–1970) säveltämän ja tämän vaimon Erika Vainin (1920–2003) sanoittaman Zatšem ja moltšala eli Miks vaikisin siis? Tämä Läätsin kaunis tulkinta unenomaisesta hienosta biisistä on ainoa biisin levytys koskaan.
Lopetusbiisi on jälleen Tennosaarin laulama. Gennadi Podelskin (1927–1983) säveltämä ja Otto Rootsin (1914–1994) sanoittama Кто ты снеглазая eli Kes oled, sa sinisilm oli ilmestynyt samana vuonna myös savikiekolla (myöhempiä levytyksiä biisistä ei olekaan). Viehko valssi tämäkin.
Varsin hauska levy, ja sisältää myös harvinaisia biisejä. Laittakaa siis talteen, jos tähän törmäätte.

Ja hienot ne ovat nämä Ligonkin standardikannet:

Georg Ots: Estradiyje pesni – Variety Songs

Georg Ots (1920–1975) on eniten levyttänyt virolaisen kevyen musiikin tähti – ja muistakaa toki hänen ooppera- ja operettilevytyksensä. Tämä 7-tuumainen EP Estradiyje pesni – Variety Songs (д-0008401–2, [1961]) sisältää neljä venäjäksi laulettua venäläisen säveltäjän iskelmää. Kansitekstit ovat venäjäksi ja englanniksi.
Otetaan sisältö ensin venäjäksi (levykin tehtiin Tallinnan sijaan Moskovassa, eikä Viron kansalliskirjaston tietokanta edes tunne tätä äänitettä): A1: Я люблю тебя, жизнь (Э. Колмановский — К. Ваншенкин) [03:22], A2: К Вам я обращаюсь (А. Флярковский — Р. Рождественский) [03:53], B1: Вечерняя песня (В. Соловьев-Седой — А. Чуркин) [02:55], B2: Сверстнику (А. Флярковский — Р. Рождественский) [02:22].
A1 on Otsin suomeksikin levyttämä (1962) Eduard Kolmanovskin (1923–1994) Rakastan sinua, elämä – kaunis ja tosi aito ikivihreä sävellys Konstantin Vanšenkinin (s. 1925) sanoihin. Tästä linkistä biisi venäjäksi, tästä linkistä viroksi ja tästä linkistä suomeksi – nauttikaa tästä paketista! A2 on Aleksandr Fljarkovskin (s. 1931) säveltämä ja Robert Roždestvenskin (1932–1994) sanoittama romanttinen К Вам я обращаюсь eli Vetoan sinuun.  
B-puolen aloittaa Vasili Solovjev-Sedovin (1907–1979) säveltämä ja Aleksandr Tšurkinin (1903–1971) sanoittama Iltalaulu, tästä linkistä vanha tv-versio – verratkaa tästä linkistä (Leningrad) vaikka Topi Sorsakoskeen. Levyn päättää Fljarkovskin ja Roždestvenskin Сверстнику eli Ikätoverille, tunteikas laulelma sekin.
Säestäjänä levyllä toimii Neuvostoliiton radion viihdeorkesteri johtajanaan Juri Silantjev (1919–1983).
Hieno pikkulevy.

Eesti Raadio kergemuusikaorkester

Klarinetisti ja orkesterinjohtaja Aleksander Rjabovin (1928–2005) johtaman Eesti Raadio kergemuusikaorkesterin (= Viron radion kevyen musiikin orkesteri) ensimmäinen 10–tuumainen LP (Melodija 33Д 14259-60, [1964]) on taatun laadukasta viihdejazzia bändin muiden levytysten tavoin.
Levyn avaa ehkäpä kamarijazziksi laskettava lähinnä klassisen puolen säveltäjän Evald Vainin (1915–1970) instrumentaali Avamäng, jossa sinfoniaorkesterista tulevat viulistit saavat näyttää sormiensa nopeutta. Hunajaäänisen Uno Loopin (s. 1930) laulama Ma tean (yhdysvaltalainen Arthur Schwartz (1900–1984) – Heldur Karmo (1927–1997)), on kaunis ja sentimentaalinen balladi. Sitten on taas vuorossa Evald Vainin sävellys: Fuuga on nimensä mukaisesti bachmaista viihdejazzia hienoimmillaan – se jopa muuntuu vähän humoristisestikin. Yhdysvaltalaisen elokuvasäveltäjän, Disney-legenda Frank Churchillin (1901–1942) Millal saan tähekse on laahaavaa mutta tähtisumuista ikivihreää. Puolen päättää Jossif Šagalin (1922–1993) sooloviuluilema brittiläisen Ray Noblen (1903–1978) Humoresk, joka ilmestyi peräti kahdella vähän myöhemmällä levyllä – radiobändin toisella 10-tuumaisella LP:llä ja Šagalin soolo-EP:llä alkuperäisellä nimellään Cherokee. Tämäkin kertoo siitä, kuinka outoa ja poukkoilevaa Melodijan julkaisupolitiikka oli. Moni biisi jäi vain radioarkistoon, ja toisille uhrattiin vinyyliä vähän liikaakin.
B-puolen avaa yhdysvaltalaisen legendan George Gershwinin (1898–1937) swengaava instrumentaali Ma tegin rütmi (I Got Rhythm). Klara Kotterin (1937–1998) laulaa Hans Hindperen (1928–2012) säveltämän ja Helgi Mullerin (1932–1971) sanoittaman kauniin biisin Pärnu motiiv, joka nousee ehkä levyn tunnelmallisimmaksi esitykseksi. Kotterilla on lumoava ääni, ja on todella harmi, ettei hän levyttänyt viihdemusiikkia juuri tätä levytystä enempää. Vainin viehkon mutta vähän laahaavan Miniatuurin tulkitsee bändin säestämällä soolopianolla Mart Lille (s. 1941), joka taitaa nykyään vaikuttaa Helsingissä. Levyn lopettaa Arne Oitin (1928–1975) säveltämä ja Karmon sanoittama vähän falski länkkärilaulelma Lõke preerias (tästä linkistä vähän myöhempi versio hienoinen videoineen), jonka laulaa Uno Loop iki-ihanan lauluyhtye Laineen säestyksellä.
Kaikkineen hieno ja monipuolinen levy – joku voisi tietenkin sanoa hajanaiseksi.
Tekstit minun löytämäni levyn etiketeissä ovat vain venäjäksi, mutta voi tästä vironkielinen versiokin olla olemassa – sellaisiakin tapauksia olen nähnyt aiemmin.

Ja kuten aiemminkin olen todennut, Melodijalla näitä erilaisia standardipusseja piisasi: