28.12.2012

Eesti Raadio puhkpilliansambel "Pasunapoisid" [IV]


Helmut Orusaarin (1923–1977) johtaman Viron radion Pasunapoisid-puhallinyhtyeen neljäs ja viimeinen 7-tuumainen EP (Melodija 33Д-00023429-30) ilmestyi vuonna 1968. Tavallaan se on bändin yhtenäisin levy, koska sooloilijoita ei ole, mutta samasta syystä se on epäilemättä bändin tylsin levy. Vähän sellaista torvisoittojööttiä, jota on yritetty piristää tekopirteällä huumorilla.
Säveltäjät ovat ensimmäistä lukunottamatta virolaisia. A-puolen aloittaa Ernst Eggertin (?) Bravuur-galopp, joka on hauskaa sirkushumppaa. Ülo Vinterin (1924–2000) Marss on sitten vakavampaa, välin vähän dramaattistakin puhallinmusiikkia. Biisi on itse asiassa aika hieno.

Ants Kiilaspea oli monipuolinen kuoronjohtaja ja opettaja.

B-puolella on kolme polkkaa. Juhan Kaljaspoolikin (1909–1979) Sikupolka, Ludvig Ehalan (1919–1998) Naerupolka, jossa nimensä mukaisesti äijät myös hohottelevat ääneen sekä Ants Kiilaspean (1909–1974) standardimainen Marupolka. 
Niille, jotka vakavissaan harrastavat puhallinorkesterimusiikkia, kerrottakoon, että neljän vinyyli-EP:n lisäksi Pasunapoisid tekivät vielä 1970-luvulla yhden vain venäjänkielisillä teksteillä varustetun C-kasetin Пасунапойсид (Melodija СМ00393), johon on koottu 20 kappaletta. Sen löytäminen virolaisista divareista voi tosin olla vähän vaikeaa – kasetit kun eivät vielä ole saavuttaneet retrosuosiota. 


Ja taas löytyi uudenlainen Melodijan standardipussi:


Ei kommentteja: