Mobile

Mobile (1978–84) oli Viron valtiollisen filharmoniaorkesterin alaisuudessa toiminut iskelmä- ja popyhtye, jota johti laulaja Ahti Nurmis (1947–2003). Mobile säesti 1970-luvulla myös kahta varsin menestynyttä naispuolista iskelmälaulajaa, Anne Veskiä (s. 1956) Marju Länikiä (s. 1957). Levystudioon bändi ei juurikaan pääässyt, sillä tämä 7-tuumainen EP Mobile (Melodija C62 21027 002, 1984) on bändin ainoa omalla nimellä julkaistu levy. Muut harvat levytykset ovat erilaisilla kokoelmilla olevia yksittäisiä Nurmisin, Veskin ja Länikin taustabändinä soitettuja kappaleita.

A-puolen aloittaa Nurmisin laulama melko svengaava cover, hollantilaisen suositun bluesyhtyeen Livin' Bluesin – kuka muistaa? – vuoden 1977 hitti Shylina (tästä linkistä). Mieleen tulee – ainakin etäisesti – Kirka bändeineen samalta ajalta. Anne Veski laulaa puolestaan oman tyhjänpäiväisen hittinsä Ootan sind (tästä linkistä), jonka on säveltänyt Suomessakin tuttu venäläinen hittinikkari Arno Babadžanjan (1921–1983). B-puolella bändi kuulostaa jopa funkahtavalta, mikä lienee lähinnä basistin släppäämisen ansiota. Troika on virolaisen kevyen musiikin suurnimen Kustas Kikerpuun (1937–2008) käsialaa. Vaikka Kikerpuu onkin muun muassa virolaisen jazzin klassikko, ei se muuta sitä tosiseikkaa, että kappale järkyttävän huono. Solistina toimiva Nurmis kuulostaa George Clintonin bändin eteen eteen eksyneeltä Matilta tai Tepolta. Päätösraita on sekin aika yllättävä: ihan kelvosti svengaava instrumentaali Kvartett on nimittäin ruotsalaisen kitaralegenda Janne Schafferin (s. 1945) käsialaa.

Kaikkineen siis varsin hassu levy. On siinä kyllä tragiikkaakin, kun ilmeisen suosittu bändi saa tehdä urallaan vain yhden EP:n, jonka kappaleet on levytetty viiden vuoden aikana vuosina 1979–83.

Nurmisin nekrologissa Õhtulehdessä kerrotaan, että paluu lavoille oli jo suunnitteilla, kun sitten laulaja kuolikin yllättäen sydänkohtaukseen 56-vuotiaana. Vanhaa bändiä ei kuitenkaan olisi saatu kasaan, sillä basisti Margus Orav (?–1985) hukkui keikan jälkeisellä uintiretkellä Balatoniin – tuossa vaiheessa hän soitti jo Tõnis Mägin bändissä Muusik Seif. Trumpetisti Vello Roomet (?) kuoli puolestaan vuosituhannen vaihteessa. Heidän lisäkseen bändissä soittivat kitaristi Elmu Värk (s. 1956), kosketinsoittaja Mati Vaarmann (s. 1952) ja rumpali Mikk Targo (s. 1959) – kaikki sittemmin varsin kovia alan nimiä. Mobilesta kehittyikin yksi Viron klassikkorockbändeistä, Muusik Seif.

Jos ei levyn kookojalla ollut ihan paras päivänsä, ei kannen suunnittelijalla, Tarton taidekoulusta vuonna 1971 valmistuneella graafisena suunnittelijana ja lavastaja toimineella Arvo Siplanellakaan (s. 1944) ole myöskään tainnut olla sellainen. Levy on silkkaa campia sekä sisältä että ulkoa.

Tiit Paulus: Tiit Paulus ja sõbrad

Kitaristi Tiit Paulus (s. 1945) on virolaisen jazzin suuria klassikoita. Itseoppinut Paulus soitti pitkään Viron radion viihdeorkesterissa ja osallistui useimpiin neuvostoaikana julkaistuihin jazzlevytyksiin – paljon niitä ei tosin ollut. Sittemmin hän muutti Saarenmaalle Kihelkonnan kunnan Kehilan kylään, missä on asunut vuodesta 1989. Hän on luonut uraa ilmeisen innostavana opettajana, pääasiassa Kuressaaren musiikkikoulussa mutta myös esimerkiksi useana vuotena kesäkursseilla Nilsiän musiikkileirillä. Muitakin kytkentöjä Suomeen Pauluksen uralle mahtuu: hänen kvartettinsa esiintyi Porin jazzfestivaaleilla vuonna 1999.
Ainoan neuvostoaikaisen sooloalbuminsa Paulus julkaisi vuonna 1980 (lisäpainos 1981). Tiit Paulus ja sõbrad (Melodija C60–15427–8) eli Tiit Paulus ja ystävät sisältää kahdeksan kappaletta, jotka välittävät mainiosti Paulusin hienostuneen otteen. Levyn A-puolella on rauhallisempia sävyjä, joita hän työstää duona toisen virolaisen legendan, saksofonisti ja klarinetisti Arvo Pilliroogin (1946–1993) kanssa. He julkaisivatkin seuraavana vuonna myös yhteislevytyksen, EP:n Bluus kahele (Melodija C62–12371–2). Paulusin omassa sävellyksessä Pühapäev (= Sunnuntai) kuuluu kaikuja miltei kaikelle virolaiselle musiikille niin ominaisesta kansanmusiikin vaikutuksesta, kun taas Joaquín Rodrigon (1901–1999) Aranjuez-konserton tulkinta ja Charlie Parkerin (1920–1955) Moose the Mooch eli Päevavaras Moose ovat pikemminkin standardeilta kuulostavia taidonnäytteitä – sinänsä kuitenkin ihan hauskaa kuunneltavaa. Kääntöpuolella bändi kasvaa. Uno Naissoon  (1928–1980) Pastoraal on virolaisen jazzin klassikko ja hieno sellainen. Bändissä ovat mukana pianisti Tõnu Naissoo (s. 1951), rumpali Peep Ojavere (1943–1993), basisti Toivo Unt (s. 1951) ja saksofonissa Pilliroogin sijaan Lembit Saarsalu (s. 1948). Pauluksen oma sävellys Topi on perusjazzia, joka ei juurikaan hätkähdytä. Tästä linkistä sen kuulee. Samaa voi sanoa German Lukjanovin (s.1936) Kasutu jutusta, jossa Paulus soittaa kolmella päällekkäiselä otolla kitaraansa. Levyn päättävä Tõnu Naissoon Janne on taas paljon irtonaisempaa ja pirteämpää soittoa. Topi ja Janne jäävät kyllä nyt vaivaamaan minua. Ovatkohan ne suomalaisia ihmisen nimiä? Kenestä biisit kertovat?
Kaikkineen Tiit Paulus ja sõbrad on varsin hauska levy, jota tulee taatusti kuunneltua toistekin. Vähän sellaista sisäsiistiä mainstreamiähän se on, mutta kyllä sillekin aikansa ja paikkansa löytyy. 
Levyn kannen on muuten suunnitellut maineikas taidemaalari Jüri Arrak  (s. 1936). En oikein saa selvää, onko kyseessä maalaus vai valokuva, enkä edes kunnolla hahmota, mitä se esittää. Kuva näyttää lähinnä lähikuvalta nukkuvasta takkuisesta kissasta. Arrak teki neuvostoaikana kaksi muutakin levynkantta, joihin vielä palaan.
Levyn kansitekstit ovat viroksi, venäjäksi ja englanniksi. Esittelystä vastaa jazzlegenda Valter Ojakäär (s. 1923).