[Vitamiin II] "Vitamin" – "Vitamiin"

Vitamiinin toinen LP:kin kantaa vain bändin nimeä Vitamiin (Melodija C60 20631 008). Se on äänitetty vuonna 1983 Viron radion studiossa, ja se ilmestyi seuraavana vuonna. Bändin kokoonpano on pysynyt samana kuin edellisellä levyllä – solistit Maltis ja Länik sekä soittomiehet Vähi, Laaneorg, Targo ja Luht –, paitsi että Anne Veski on jäänyt pois solistin paikalta. Ja tyylikin on pysynyt samana – outoa sillisalaattia koko levy.

A-puolen aloittaa "anonyymi" sävellys Draama, jonka virolaiset sanat on tehnyt Heldur Karmo (1927–1997). Biisin laulaa Maltis. Myöhemmin on selvinnyt, että kyseessä on eteläafrikkalaisen Steve Kekanan (s. 1958) (kuka muistaa?) biisi – vähän siis eksoottista kasaridiskohumppaa. Toinen biisi on Chris Rean (s. 1951) Eluküünal (en tunnista), johon virolaiset sanat on tehnyt rutinoitunut sanoittaja Valli Ojavere (s. 1941). Länik laulaa tämän tasapaksun, hitaammanpuoleisen balladin. Kolmas biisi on sitten bändin omaa käsialaa, Laaneorgin säveltämä ja Karmon sanoittama Uneta öö, Maltisin laulama teatraalisuuden ja raskaan rockin välimaastossa liikkuva biisi, jossa Laaneorg saa näyttää kitaristinkykyjään. Pankin räjäyttää kuitenkin seuraava biisi Kutse tansule (myöhemmissä kokoelmissa nimellä Rock on popp), jonka on säveltänyt joku R. Altonen. Ja kyseessähän on tietysti Remu ja ilmeisesti ainoa neukku-Virossa levytetty Hurriganes-biisi. Valitettavasti en tunnista originaalia (vähän hävettääkin). Laulaja Länik on itse tehnyt vironkeliset sanat. Ensin minua nauratti, mutta kuunneltuani biisin kymmeniä kertoja alan jo tykästyä siihen. Kokeilkaa itse tästä linkistä vähän uudempaa Länikin live-versiota.

A-puolen viimeinen biisi on Länikin laulama Mikk Targon vanha diskohumppa Saatus, tuttu jo venäjänkielisenä bändin toiselta EP:ltä. Tylsä molemmilla kielillä – tästä linkistä varmistus.

B-puolen aloittaa Laaneorgin ja Karmon Täna öösel, Maltisin laulama biisi, joka lähestyy taas teatraalisempaa raskasta rockia. Sitä seuraa vielä teatraalisempaa meininkiä, basisti Luhtin säveltämä pateettinen progesävyinen instrumentaali Nostalgia, jossa Vähi pääsee kosketinsoittimineen näyttämään klassista taustaansa ja Laaneorg kitaristinkykyjään. Valitettavasti linkkiä tähän ehkä hienoimpaan Vitamiin-biisiin ei löydy. Sitten seuraa yllättäen edelliseltä LP:ltä uudestaan Malitisin ja poikakuoron Ave Maria, joka sekin on aika komea. Levyn päättä Luhtin säveltämä reggaehenkinen ja hyvin rento instrumenaali Baarimuusika, joka ei sävellyksenä ehkä hätkäytä, mutta jättää hauskan fiiliksen ja samalla hämmentyneen olon, sillä niin outo koostumukseltaan tämäkin Vitamiinin levy on.     

Hauskan ja ilmeisen vitamiinipitoisen kannen on suunnitellut edellisen levyn tavoin A. Kolossov (?). 

[Vitamiin I] "Vitamin" Group – Gruppa "Vitamin"

Vitamiinin ensimmäinen täysmittainen LP "Vitamin" Group (Melodija C60 19587 005) ilmestyi vuonna 1983, äänitykset oli tehty vuosina 1980–82. Kokoonpano oli edellisten levyjen kaltainen: solisteina Länik, Veski ja Maltis, pelimanneina Vähi, Laaneorg, Targo ja Luht. Sillisalaatti siis jatkuu, ja nyt sitä on lisätty jopa reggaesävyillä ja lisäkurkotuksilla progen suuntaan.
Kolme levyn biiseistä on edelliseltä EP:ltä: Maltisin laulama Lolita (A1), Vähin instrumentaali Turne (engl. Tour, B1) ja Veskin laulama Julius Caesar (B4). 
A-puolen avaa siis jo tuttu Lolita. Seuraavassa hitaahkossa ja tylsässä diskosävyisessä biisissä Winter (Talv eli venäjäksi Зима) laulaa käsittäkseni Länik. Biisi on Targon ja venäjänkieliset sanat A. Olginin (?). Kolmas biisi Hocus-pocus on myös Targon käsialaa, sanat on tehnyt kirjailija Ott Arder (1950–2004) – Apelsinista tutun Jaan Arderin veli. Ska-henkinen rallatus on aika hauska – tästä linkistä sen kuulee. Sitten seuraa yksi levyn huippukohdista, reggaeversio Camille Saint-Saënsin (1835–1926) 3. sinfonian teemasta nimellä Wedding Bells (viroksi Pulmapäev), vironkielisistä sanoista vastaa Jüri Kõrgema (1948–1992). Laulajana toimii Länik – ja tästä linkistä voitte nauttia tästä kummajaisesta. Ja sitten taas ihan toisenlaisiin maailmohin: A-puolen päättää basisti Luhtin mahtipontinen progeinstrumentaali Festival, jossa Laaneorg vinguttaa kitaraansa oikein sydämensä kyllyydestä.
B-puolen avaa siis entuudestaan tuttu Vähin instrumentaali Turnee. Ja sitten taas reggaen maailmaan: Targon säveltämä Rabadap on outo sekoitus progea ja virolaista rub-a-dubia. Ja aina hullummaksi menee: seuraavalla biisillä Maltis tulkitsee Viron akateemisen mieskuoron poikakuoron kanssa Ave Marian (ilmeisesti lat.am. trad, vironkieliset sanat Heldur Karmon (1927–1997)) – tästä linkistä tuon ihmeen kuulee. Ja sitten seuraa entuudestaan tuttu Veskin laulama ja Vähin kynästä kotoisin oleva diskohumppa Julius Caesar. Levyn lopettaa Peeter Volkonskin (s. 1954) venäjäksi sanoittama ja Maltisin laulama anonyymi rock The Last Act (viroksi Viimane vaatus). Ja sehän ei ole suinkaan anonyymi, vaan Suomessakin monesta levytyksestä tuttu Buddy Kayen (1918–2002) ja kumppaneiden Speedy Gonzales – tästä linkistä Anne Veskin ja Tõnis Mägin (s. 1948) myöhempi virolainen versio.
Varsin kummallinen levy on siis tämä Vitamiinin ensimmäinen LP. Huono kokonaisuudessaan mutta jotenkin tavattoman hupaisa.
Kannessa on tekstit englanniksi ja venäjäksi, etiketti on viroksi. Kannen on suunnitellut muutaman muunkin levynkannen tehnyt A. Kolossov (?).

[Vitamiin] Gruppa "Vitamin": Turne

Vitamiinin kolmas ja viimeinen 7-tuumainen EP Turne (Melodija C62 19343 005) äänitettiin Viron radiossa vuonna 1982 ja julkaistiin Moskovassa seuraavana vuonna – sekä kansi että etiketti ovat vain venäjäksi. Aikaisempien levyjen sillisalaattitunnelma jatkuu, vaikka biisejä on vain kolme.
A-puolella asialla ovat solistit. Levyn aloittaa tekopirtsakka vanhanaikaisen rockahtava diskopop Lolita (sävellys merkitty R. Bloomfieldille ja myöhemmissä julkaisuissa B. Bloomfieldille ja Viron tv:n taltioinnissa M. Bloomfieldille (ei kai Mike Bloomfield?), enkä ole saanut selvää biisin alkuperästä; vironkieliset sanat on tehnyt Heldur Karmo (1927–1997)). Mikin varressa on Mait Maltis (s. 1951). Tästä linkistä näette myös hassun esityksen Viron tv:stä. Toisena biisinä Anne Veski (s. 1956) laulaa Peeter Vähin (s. 1955) säveltämän ja sanoittaman (Shakespearen mukaan), Frederikin tuotantoa muistuttavan (vaikkapa Tsingis Khan) diskorallatuksen Julius Caesar – tästä linkistä. Niin että onhan tässä kaikki camp-kulttiainekset.
B-puolen täyttää levyn epäilemättä paras biisi, Vähin säveltämä instrumentaali Turne, joka on espanjalaistyyppinen romanssi akustisine kitaroineen, mutta syntikoiden ja bändin avulla yritetään rakentaa jopa progen suuntaan kurkottavia lurituksia ja äänimattoa. Ei se mikään kuolematon esitys kuitenkaan ole. 
Bändin koostumus on sama kuin edelliselläkin levyllä: Vähi, Laaneorg, Targo ja Luht.
Tylsän kannen on suunnitellut joku V. Voronin (?), joka on tehnyt Anne Veskillekin yhden kannen.

[Vitamiin] Gruppa Vitamin

Vitamiinin toinen EP Gruppa Vitamin (Melodija  C62 18709 000) ilmestyi vuonna 1983, mutta se oli äänitetty jo vuonna 1981. Nyt oltiin jo matkalla kohti yleisliittolaista mainetta, sillä levynkannet olivat vain venäjäksi, samoin kuin yksi biisikin. Takakannessa mainitaan vain kosketinsoittaja Peeter Vähi (s. 1955) bändin taiteellisena johtajana, eikä muita esiintyjiä mainita lainkaan. Olen kutenkin päätellyt lähteistäni, että naispuolisina laulusolisteina toimivat Marju Länik (s. 1957 – A1) ja Anne Veski (s. 1956 – B2). Uusi miespuolinen solisti oli Mait Maltis (s. 1951). Bändissä kosketinsoittaja Vähin lisäksi ovat käsittääkseni jatkaneet kitaristi Rein Laaneorg (s. 1952) ja rumpali Mikk Targo (s. 1959), mutta bassossa taitaa olla jo mukana Raul Sepperin (s. 1951) korvannut Kulno Luht (s. ?). Kannessa on kuitenkin kuusi miestä, joten yhtä puuttuu.
A-puolen aloittaa joutavanpäiväinen syntikkadiskohumppa Saatus, jonka Länik laulaa venäjäksi (Закат). Tästä linkistä sen voi kuulla virolaisena versiona. Sävellys on Targon ja venäläiset sanat A. Olginin (?). Toinen biisi on kantrisävyinen löysä iskelmähumppa Kauge aeg, jonka laulaa bändin uusi miessolisti Maltis. Biisi on tylsyydestään huolimatta kuitenkin jäänyt elämään jonkinlaisena klassikkona. Tästä linkistä sen voi testata. 
B-puolen aloittaa Vähin säveltämä instrumentaali Üllatus, joka on perin juurin tylsää ja jumputtavaa syntikkadiskoa. Lopetusbiisi on ehkä levyn hauskin kappale, sellainen tuhansia kertoja sävelletty napoleoninmopomainen vanhan ajan rock'n'roll Vitamiini rock, jonka laulaa Veski. Tästä linkistä voitte kuunnella tämän Vähin sävellyksen. Sanoista vastaa Annen veli Jaak Veski (1956–1994).  
Tämä toinenkin Vitamiinin levy on siis ensimmäisen tavoin oikein huono ja vielä käsittämättömän sekametelisoppainen, vaikka biisejä on vain neljä.
Kannen on suunnitellut joku venäläinen B. Stoljarov (?), joka teki myös Apelsinille myöhemmin yhden kannen.

 

Vaikka kannet on painettu vain venäjäksi, on levyn etiketti silti vironkielinen (joissakin Melodijan levyissä on havaintojeni mukaan vaihteluakin etikettien kielen suhteen):

Vitamiin

Vuonna 1978 perustettu Vitamiin on sekä yksi Viron rockhistorian keskeisimpiä yhtyeitä, joka myös pääsi levyttämään melko paljon (kolme LP:tä ja kolme EP:tä), että myös sangen tylsä kantrirockin ja iskelmän välimaastossa horjuva, joutavanpäiväisen tasapaksua tanssijööttiä soittava bändi – kokoperheenrockiksi sitä on joku pilkallisesti ja myös osuvasti kutsunut. Ei heillä nimittäin yhtään oikeasti hyvää levyä ole. Pariin otteeseen bändi on kaivettu naftaliinista 2000-luvullakin, mutta varsinaisen toimintansa se lopetti jo vuonna 1989. 
Vitamiinin ensimmäinen EP Vitamiin (C62-14651-2, [1980], ilmeisesti lisäpainos myös 1981) kertoo kaiken. Bändin koostumus on sinänsä kova, ja monet soittajat ovat hankkineet kannuksiaan muualla, mutta kokonaisuus ei toimi. Bändissä soittivat ensi alkuun seuraavat pelimannit: myöhemmin pedofiiliskandaaleista tuttu Joel Steinfeldt (s. 1950, akustinen kitara ja laulu), Raul Sepper (s. 1951, basso ja laulu, nyk. Raul Sepper Band), myöhemmin lapsipornoskandaalista tuttu Rein Laaneorg (s. 1952, soolokitara ja laulu, nyk. President), klassisena säveltäjänä tunnettu Peeter Vähi (s. 1955, kosketinsoittimet ja laulu), Mikk Targo (s, 1959, lyömäsoittimet), Rein Raudjalg (s. ?, lyömäsoittimet) ja Arvi Ment (s. ?, lyömäsoittimet ja laulu).
Solistin tehtäviä ensilevyllä hoiti Steinfeldtin (A1) ja Sepperin (B1) lisäksi yleisliittolainen tähtilaulaja Anne Veski (s. 1956, A2, B2), mikä ei lainkaan paranna bändin musiikkia.
A-puolen aloittava Steinfeldtin oma sävellys ja sanoitus Mõttelend on tylsä katrijumputus. Anne Veskin laulama Roosiaia kuninganna (säveltäjä Paloma Blancasta tuttu Johannes Bouwens eli George Baker (s. 1944), enkä kyllä tunnista tätä humppaa, vironkieliset sanat Jaak Veski (1956–1994), Annen ex-mies) on virolainen retroklassikko, enkä kyllä ymmärrä miksi. Kuunnelkaa tästä linkistä Veskin viimevuotinen juhlakonserttiversio.
B-puolen aloittaa Suomessakin – muun muassa Kai Hyttisen ja Frederikin laulama – varsin tuttu hollantilaisen Tee Setin Linda, jonka laulaa Sepper, joka myös sanoitti biisin viroksi. Tosi camp-meininkiä; kuunnelkaa tästä linkistä. Levyn päättävä ja Veskin laulama Tähelend (J. Kelly (?) – J. Veski) on samaa jööttiä kuin edeltäjätkin, tästä linkistä voitte varmistua. Vähin syntikkakin on ihan kauhea, niin hieno soittomies kuin hän muuten onkin.
Siis oikein huono levy, jota on silti hauska kuunnella silloin tällöin.
Vaatimattoman kannen on suunnitellut Mart Peri (s. 1947), joka on suunnitellut tasan yhden muunkin levynkannen. Valokuvan on ottanut Oskar Vihandi (?).

Abi Zeider

Trumpetisti Abi Zeider (1920–1999) on yksi virolaisen jazzahtavan viihdemusiikin keskeisiä soloisteja. Hän saikin levytettyä urallaan kolme LP:tä ja kaksi EP:tä omalla nimellään ja esiintyi myös lukuisilla muilla levytyksillä sekä soolosoittajana että bändin jäsenenä. Eesti Raadio estraadiorkesterissa hän toimi vuodet 1957–80. 
Tämän 7-tuumaisen EP (Melodija 33Д-00010513-4, [1967]) sisältö antaa hyvän kuvan Zeiderin skaalasta. Taustalla soittaa vähän pienempi bändi, Eemil Laansoon (1921–2004) johtama Eesti Raadio instrumetaalansambel, legenda sekin. Bändi toimi vuosina 1965–75 ja kävi Suomessakin vierailuilla – ainakin vuosina 1965 ja 1966 (Naapurivisan yhteydessä) Helsingissä sekä vuonna 1969 Vaasassa ja 1970 Porissa.
A-puolen aloittaa armenialaisen neukkuviihteen klassikon Arno Babadžanjanin (1921–1983) kiihkeätempoinen lattarirytminen Serenaad. Ja sitten siirrytään Amerikan puolelle: George Gershwinin (1898–1937) svengaava Ei paista kuud (en valitettavasti tunnista originaalia).
B-puolella on tarjolla virolaisen jazzin klassikko, Ülo Raudmäen (1923–1990) säveltämä ja Heldur Karmon (1927–1997) sanoittama Vaid sulle, jonka on myöhemmin myös levyttänyt Helgi Sallo (s. 1941). Tässä miltei instrumentaalissa taustalla lallattaa ilmeisesti Eesti Raadio meeskvartett, koska erotan ainakin Uno Loopin (s. 1930) hunajaisen äänen sieltä. Levyn päättää hienosti svengaava sovitus Kurt Weillin (1900–1950) Puukko-Mackiesta, Mackie laul.
Siis varsin mallikas pikkulevy.

Ja varsin mallikas herrasmies oli Zeiderkin – yllä 1950-luvun kuosissa. Tästä linkistä Zeideria myöhemmin elokuvasta Hõbetrompet.

Ja Melodijalla näitä erilaisia standardipusseja piisasi. Tällaista en ollut ennen nähnytkään:

[Uno Loop]

Tämä nimetön 7-tuumainen EP (Melodija Д-0009181-2, [1966]) ei nyt ihan varsinaisesti ole hunajaäänisen Uno Loopin (s. 1930) soololevy, mutta kolme biiseistä on kuitenkin hänen laulamiaan.
A-puolen aloittaa klassisen musiikin ja musikaalien säveltäjän Ülo Vinterin (1924–2000) kaunis valssi Linn Emajõel, jonka on sanoittanut kirjailija Felix Kotta (1910–1963). Ja kyseessähän on Emajoen varrella sijaitsevan Tarton kunniaksi tehty biisi. Vähän imelä, mutta jo klassikko Virossa. Taustalla soittaa komeasti soiva Eesti raadio estraadiorkester Rostislav Merkulovin (1912–1978) johdolla. Toinen biisi on Merkulovin johtaman, nimettömäksi jäävän instrumentaaliyhtyeen säestämä railakas ja varsinkin torvisovituksiltaan jazzahtava ralli Sündis inimene, myös Loopin laulamana. Sävellyksestä vastaa jälleen Vinter ja sanoista kirjailija Tõnis Lehtmets (s. 1937).
B-puolen aloittaa ehkä levyn komein biisi, lähinnä klassisesta musiikista tunnetun Heino Jürisalun (1930–1991) komeasti radiobändille sovitettu Habanera, joka ilmestyi alun perin savikiekolla 1961. Ja habanerahan on kuubalainen 1800-luvun tanssimusiikin muoto. Levyn päättää Loopin laulama ja jazzklassikko Uno Naissoon (1928–1980) säveltämä sentimentaalinen soturilaulu Sõduri kiri, jossa on Heldur Karmon (1927–1997) sanat. Taustalla taas Merkulov ja radiobändi.
Ei tämä levy mikään järisyttävä kokemus ole, mutta varsinkin Jürisalun Habaneran takia se kannattaa poimia kirpputorilta talteen.

Ja tältä se siellä kirpputorin alahyllyllä näyttää, Melodijan 1960-luvun standardipussissaan:

Tornaado

Ja jälleen yksi Viron neukkuajan yhden levyn ihme. Tornaado ei muutenkaan ole jättänyt kovin suuria jälkiä virolaisen rockin historiaan. Heidän ainoa neukkuaikainen vinyylinsä Tornaado (Melodija C62 19797 008, 1983) vaikuttaa ensikuulemalta täydelliseltä reittilaivarockilta, mutta onneksi jotain sentään löytyy, kun jaksaa keskittyä. 
Bändin jäsenet eivät ole ennemmin tai myöhemmin vaikuttaneet missään merkittävissä bändeissä. Soolokitaristi ja laulaja Valdur Lehtla (s. ?) näyttää jatkaneen musiikillista uraansa – hän on muun muassa tehnyt albumillisen Elviksen gospel-biisejä (2002), samoin on jatkanut toinen kitaristi ja laulaja, bändin "taiteellinen johtaja" – niin kuin neukkuaikana piti olla – Jaan Rello (s. ?). Aika vaatimatonta kuitenkin: tästä linkistä tuorempaa Lehtlaa ja tästä Relloa. Muut ovat hävinneet historian hämärään: basisti Mart Telliskivi (s. ?), rumpali Harri Klemm (s. ?), laulusolisti Andi Muskat (s. ? – jaa, näkyypä hänkin vielä heittävän keikkaa yhden miehen bändinä Ajast aega), kosketinsoittimien Heino Möldre (s ?) ja laulusolisti Veera Mehilane (s. ?). Ja olihan vielä Kuno Hein (s. ? – elektroonika).
A-puolella on kolme biisiä, joista kaksi on Lehtlan käsialaa: Tiivad (Valter Kannikin (s. 1926) sanat) on vanhahtavaa rockia ja Mehilanen ihan nätisti laulama Korrates üht kallist nime (Kersti Merilaasin (1913–1986) sanat) pirtsakkaa pehmopoppia. Puolen päättävä Telliskiven biisi Suur ja väike Peeter on joutavanpäiväinen rockrallatus. 
B-puoli on sitten se hauska osuus. Molemmat biisit ovat vähän ska-henkisiä ja aika outoja. Telliskivin Rege suvel sea taitaa käyttää sanaa 'regi' (suomen reki) vähän kaksimielisesti, ja yhtä hauska on Lehtlan säveltämä ja Adolf Rammon (1922–1998) sanoittama Hea haldjas. Molemmissa kitarointikin on kevyen länsiafrikkalaishenkistä. Mutta ei tässä liikaa pidä innostua, sillä aika vaatimaton pikkulevy tämä kaikkineen on.
Tylsän kannen on suunnitellut Üüve Veski (s. ?), joka on tehnyt levynkansia parikymmentä kapaletta. 

German Pekarevski

Tässäpä lienee neukku-Viron ainoa vetopasuunasoololevy! Ainakin tämä 7-tuumainen EP German Pekarevski (Melodija С62-12071-2, 1979) on Viron mainekkaimman vetopasunistin, Venäjän Orenburgissa syntyneen German Pekarevskin (1934–2001) ainoa neukkuaikainen soololevy. Taustalla soittaa Eesti raadio estraadiorkester johtajinaan Peeter Saul (s. 1932 – A1, A2, B4) ja Rostislav Merkulov (1912–1978 – B3).
A-puolella tarjoillaan standardeja. Ensin Irving Berlinin (1888–1989) Langeb laia lund (= Valkea joulu) ja sitten Dana Suessen (1909–1987) Mu vaikiv armastus (My Silent Love – tästä linkistä itse säveltäjän ikivanha versio).
B-puolesta vastaavat virolaiset säveltäjät hienoine iskelmineen. Ensin on vuorossa Kustas Kikerpuun (1937–2008) Ummiklaine ja sitten tarttolaisen säveltäjän ja kontrabasistin Harry Tarvon (1941–1996) Iga päev, jonka on levyttänyt myös Heidy Tamme (s. 1943). 
Aika hauska levy, vaikka onkin vähän sellaista hissimusiikkia – tai ehkäpä juuri siksi. Kulttitavaraa tämä jonain päivänä kuitenkin on.
Levyn tekstit ovat viroksi ja venäjäksi, ja Pekarevskin esittelee Valter Ojakäär (s. 1923). Kannen on suunnitellut paljon muitakin levynkansia tehnyt ammattilainen Aarne Mesikäpp (s. 1939) ja kuvan ottanut V. Vahi (?).   

Tarmo Pihlap [II]

Tarmo Pihlapin (1952–1999) toinen ja viimeiseksi jäänyt neuvostoaikainen soololevy oli 7-tuumainen EP Tarmo Pihlap (Melodija C62 22713 001, 1985). Jodlaaminen on jäänyt, ja mukana on enemmän Amerikan-sävyjä. A-puolen avaa trad. Hoolimatu arm (sanat Vello Salumets (s. 1950)) – lienee negro spiritual. Kaunis harmoninen biisi kuitenkin. Jatkossa seuraa Bob McDillin (s. 1944) Oled puudu vaid sa (vironkieliset sanat jälleen Salumets), siisti kantrihumppa aitoine kitaroineen – enkä muuten jaksanut ryhtyä surffailemaan YouTubessa McDillin hittien seassa tunnistaakseni tämän, mutta kuunnelkaa tästä linkistä ja tunnistakaa itse.
B-puolen aloittaa sellainen vähän old time rock'n'roll Viibi veel, jonka sävellyksestä vastaa L. Bartholomew (? – liekö Linda Bartholomew eli Hargrove) (viroksi Salumets). Levyn päätösbiisi Tuul on J. Southerin (lienee J.D. Souther) käsialaa, ja senkin on sanoittanut Salumets. Biisi on raikas folksävyinen, falsettia hyödyntävä laulelma, joka on ehdottomasti levyn paras – olisikohan tuo nyt Hearts against the Wind, jonka Linda Ronstadt ja J.D. Souther esittivät Urban Cowboyn soundtrackilla? 
Kaikkineen tämä levy, jota säestää Pihlapin johtama instrumentaaliyhtye (soittajia ei mainita), on joka tapauksessa esikoislevyä parempi. Harmi, ettei Pihlap päässyt neukkuaikana tekemään kunnollista albumia. 
Vaatimattoman kannen on suunnitellut E. Väli (?), joka teki aikoinaan kymmenisen levynkantta, ja valokuvan ottanut T. Koha (?). Pihlapin punainen skraga ja sukat sointuvat tietenkin hienosti toisiinsa.  

Tarmo Pihlap

Nuorena diabeteksen seurauksiin kuollut Tarmo Pihlap (1952–1999) oli rakastettu country- ja folktaustainen tanssi- ja iskelmälaulaja, joka ei kuitenkaan neuvostoaikana päässyt studioon omalla nimellään levyttämään kuin kahden 7-tuumaisen EP:n verran. Vuoden 1981 esikoislevy Tarmo Pihlap (Melodija C62-16117-8) sisältää hyvän näytteen Pihlapin tyylilajeista.
A-puolen aloittaa Uno Naissoon (1928–1980) säveltämä ja Heldur Karmon (1927–1997) sanoittama Unistaja metsateel, joka on pirtsakan popahtava jodlaus. Toinen biisi Kustas Kikerpuun (1937–2008) sanoittama trad. Emajõgi, tanssia kai valssin pyörteissä.
B-puolen aloittaa Kikerpuun Küll oleks hea. Tästä linkistä tämän bacharachmaisen pateettisen iskelmän kuulee. Ja sitten taas jodlataan. Toinen biisi Hommik on A. Premsin (?) jodlausta – Pihlap oli kuuleman mukaan Viron paras jodlaaja – sisältävä sävelmä, sanat taas Kikerpuun. Tästä linkistä pääsee tirolilaiseen maailmaan virolaisittain. 
Ensimmäisellä biisillä säestää Fix (kannessa tosin lukee Fiks), kahdella seuraavalla taustalla on Admiral ja viimeisen biisin taustabändi on Palderjan – kaikki aikansa virolaisia suosikkibändejä.
Aika hassun kannen on taiteillut alan ammattilainen Villu Järmut (s. 1948), joka toimii nykyään Viron taideakatemian graafisen suunnittelun professorina.
Ei tämä ihan meikäläisen musiikkia ole, mutta jotain sympaattista Pihlapissa kuitenkin on. Voin hyvin kuvitella hänet tanssilavojen kuninkaaksi – varsinkin koska hänellä oli ohjelmistossaan myös vanhempaa virolaista iskelmää, ja häntä onkin pidetty keskeisenä sillanrakentajana vanhan iskelmän ja uuden popahtavan iskelmän välillä.  Jos hänen laulustaan innostuu, on vuosi hänen kuolemansa jälkeen julkaistu peräti 3 CD:n boxi 70 parimat laulu hänen suosituinta tuotantoaan. YouTubestakin löytyy useita biisejä – paljon vähän hassujakin covereita, kuten tästä linkistä Jõhvikavein (Karpaloviini) – eli The Lovin' Spoonfulin Daydream (1966). Tämä taitaa olla mielikappaleeni Pihlapin repertuaarista.  

Ljiljana Petrović 2

Bosnian serbin, siis neuvostoaikana jugoslavialaisen tähden Ljiljana Petrovićin (s. 1939) toinen Tallinnassa äänitetty 33 rpm -single Ljiljana Petrović 2 (Melodija С62 04883 4) on miltei samanlainen kuin ykkönenkin: A-puolella on Petrovićin oma kappale Sa laula mulle seda laulu Sergei Jeseninin (1895–1925) sanoihin eli Ты запой мне эту песню. Toista kitaraa soittaa ensimmäisen levyn tavoin virolainen kitaristilegenda Tiit Paulus (s. 1945). B-puolella on myös ensimmäisen levyn tavoin Valter Ojakäärin (s. 1923) sävellys ja Leelo Tungalin (s. 1947) sanat: Tulikad eli Leinikit eli Лютики. Ja identtisesti nyt taustoja soittaa kitaralla vuorostaan vähän levyillä esiintynyt Tiit Kiken (s. 1948). Olen aina vähän ihaillut Paulusta, mutta näillä pikkulevyillä Kiken taitaa viedä voiton.
Hienot lyyriset biisit, joihin Petrovićin sensuelli lämmin ääni sopii loistavasti. Aika hieno levy siis.

Ljiljana Petrović 1

Mitä tekee Bosnian serbi, joka edusti Jugoslaviaa vuoden 1961 Euroviisuissa, tässä seurassa? Ljiljana Petrović (s. 1939) oli suosittu laulaja koko sosialistisessa Itä-Euroopassa, ilmeisesti myös Virossa, koska hän on ollut vierailuilla Tallinnan studioilla vuonna 1974. Tuloksena syntyi kaksi pikkulevyä, joissa on virolaista sekä biiseissä että soittajissa.
Ensimmäisen 7-tuumaisen levyn (33 rpm single) Ljiljana Petrović 1 (Melodija С62 04881 2, 1974) A-puolella on Petrovićin oma kappale, tunteikas ja kaunis balladi Mama. Kitaroita soittavat Petrović itse ja Tiit Paulus (s. 1945). B-puolella on suuri virolaisen iskelmän suuri klassikko, Valter Ojakäärin (s. 1923) säveltämä sekä runoilija ja lastenkirjailija Leelo Tungalin (s. 1947) sanoittama Oma laulu ei leia ma üles, josta sen rakkaimman version on tehnyt Heli Lääts (s. 1932) – tästä linkistä, ja onpa etnoheavybändi Metsatöllkin tehnyt siitä oman versionsa, tästä linkistä. Kitaraa Petrovićin laulun taustalla soittaa Tiit Kiken (s. 1948, toisinaan myös muodossa Kikken). Varsinkin Kikenin soitto on hauskan jatsahtavaa.
PS. Tästä linkistä (Gitaro druže moj) löytyy myöhempi Petrović livenä kitaransa kanssa.  

Nemo

Nemo kuuluu niihin moniin yhden levyn ihmeisiin, joita virolainen musiikki on täynnään. Tallinnan 21. keskikoulussa perustettu bändi toimi kuitenkin aika pitkään: vuodesta 1976 aina Viron uuteen itsenäistymiseen asti vuonna 1991. Se soitti myös Anne Veskin taustalla sekä levyillä että Neuvostoliiton kiertueilla, mutta omissa nimissään se sai tehtyä vain yhden EP:n Nemo (Melodija С62 19531 005, 1983), joka äänitettiin vuonna 1982.
Biisit ovat omaa käsialaa. A-puolen aloittaa kitaristi Peeter Štšerbakovin (s. 1961) (nyk. Peeter Prints, tästä linkistä mies 50-vuotispäivillään) melodinen ja hiljalleen jopa progesävyiseksi rockiksi kasvava instrumentaali Mõttehetk, jossa bändin johtajan, kosketinsoittaja Ain Tammessonin (s. 1956) syntikat ja urut ja Štšerbakovin kitara vuorottelevat ihan mallikelpoisesti – kappale muuntuu kuin salaa seuraavaksi Üleminek-biisiksi, jossa sävellystaitojaan esittelee Tammesson. Aika hauska kuusiminuuttinen.
B-puolella tulee laulu mukaan. Säveltäjät ovat samat: ensin Štšerbakov (Kuu) ja sitten Tammesson (Kadakad). Molempien sanoista vastaa Henno Käo (1942–2004).  
Veskin taustalla Nemo oli harmiton iskelmällinen pop-bändi, mutta tällä levyllä soi edes vähän kunnianhimoisempi rockfiilis. Aika hauska, vaikkakin harmiton pikkulevy. 
Bändissä vaikuttivat tuolloin myös Kersti Rosenberg (s. 1956, laulu, Kadakad – nyk. Kersti Madis, Karl Madisin (s. 1959) vaimo), Mati Rea (s. ?, laulu, Kuu), I. Ruustalu (s. ?, rummut), Tiit Talisoo (s. ?, basso), A. Ott (s. ?, kitara) ja A. Esko (s. ?, elektroonika – mitähän sekin lie?).
Kannen on suunnitellut M. Maantoa, tuntematon suuruus, jonka käsialaa on yksi toinenkin levynkansi.
PS. Myöhempinä aikoina Nemolta julkaistiin yksi CD:llinen vanhempaa materiaalia: Ansambel Nemo (Hitivabrik 2001).   
PPS. Tästä linkistä sitä jööttiä, jota Nemo teki Anne Veskin kanssa (Oo kui kaunis naine). 

Populaarseid estraadilaule

Jos virolaisten vinyylien harrastamisen kärpänen vähääkään iskee, kannattaa tutkailla kirpputorien pölyisimmät laatikot aika tarkkaan, sillä juuri sieltä saattaa löytää pilkkahinnalla vaatimattoman näköisiä ja kuluneita Melodijan standardipussilla varustettuja pikkulevyjä, joiden joukossa on outoja helmiä. Juuri sellainen on tämä pienen Suosittuja viihdelauluja -sarjan (4 EP:tä) ensimmäinen EP Populaarseid estraadilaule (Melodija Д-00032939-40) vuodelta 1972. 
A-puolen aloittaa Uno Naissoon (1928–1980) säveltämä ja Juhan Saarin (1929–2007) sanoittama Mu kodu [tästä linkistä Ott Leplandin uudehko versio], jonka esittää kultakurkku Jaak Joala (s. 1950). Taustalla laulaa hienosta kansanlaulubändistä Collagesta irrotettu naistrio. Vähän imelä biisi on, mutta jatkossa paranee. Heidy Tamme (s. 1943) on yksi niistä Estonian ihanaäänisistä naisista, jotka levyttivät myös jonkin verran populaarimusiikkia. Tässä hän tulkitsee varsin pirteästi Heldur Karmon (1927–1997) virontamaa Burt Bacharachin biisiä Lendan välja kuldsest puurist (eli Lennän ulos kultaisesta häkistä – en jaksanut ruveta selvittelemään originaalia, mutta tästä linkistä Tammen virolaisen version kuulee). 
Varsinainen helmi on kuitenkin levyn B-puoli. Ensimmäinen biisi on Uno Loopin (s. 1930) ja Nikolai Samohvalovin (1947–1999) tulkitsema ikiklassikko, Antônio Carlos Jobimin Tütarlaps Iponeemast, josta Karmo teki vironnoksen – Samohvalov tosin laulaa omat osuutensa portugaliksi! Samohvalov on kiinnostava hahmo, josta tiedän hyvin vähän ja jonka laulua on neukkuaikana tallennettu vain muutaman biisin verran. Hänen myöhempi hittinsä oli Marie Helain (aika hirveetä jööttiä). Levyn päättää Marju Kuutin (s. 1946) hidas ja sensuelli E. Labon (ja taas Karmon sanat) Kurb laul eli Surullinen laulu. En nyt tahdo millään löytää surffaamalla tietoja siitä, kuka on E. Labo, mutta hieno biisi kuitenkin, eikä vanhaa klassista Marju Kuutia neukkuaikaisilla vinyyleillä ole yhtään liikaa (hänkin tekee nimittäin nykyään hirveetä jööttiä, vaikka oli ehkä hienoin neukkuajan jazzlaulajatar Virossa).
Aleksander Rjabovin (1928–2005) johtama viihdeorkesteri – ilmeisesti näitä levyjä varten koottu tilapäiskokoonpano – svengaa hienosti. 

 

Ja näin vaatimattomalta levy näyttää siellä kirpputorilla: 

Koduküla, kodumaa

Tämä 7-tuumainen EP Koduküla, kodumaa (Melodija C62-17829-30, 1982) on vähän niin kuin kulttuuripolitiikkaa. Laulun riemua haluttiin ohjelmallisesti levittää kaupunkien lisäksi myös maaseudulle, ja niinpä Tabasalussa – kylläkin ihan Tallinnan kyljessä – sijaitsevassa, kanankasvatuksesta kuuluisassa Ranna sovhoosissa järjestettiin laulukilpailuja, joissa palkittiin parhaita sävellyksiä, sanoituksia ja esityksiä. Tälle pikkulevylle on koottu parhaita vuosilta 1977–81.
A-puolen aloittaa Tõnis Mägin (s. 1948) paatoksella laulama Koduküla, kodumaa (säv. Gennadi Taniel (s. 1940) – Hando Runnel (s. 1938)). Taustalla soittaa Rostislav Merkulovin (1912–1978) johtama Viron radion viihdeorkesteri. Semmoista kunnon Sopotin meininkiä. Toinen biisi Taas punad pihlakaid on Kustas Kikerpuun (1937–2008), "Viron Burt Bacharachin" käsialaa, ja esittäjänä on Paul Ruudi Kergemuusikakoor, joka sai myöhemmin levyttää yhden LP:nkin. Hieno ja puhdas kuoro ja kaunis easy listening -biisi – joskin se kuulostaa jo aika moneen kertaan sävelletyltä. 
Levyn kannessa toivotaan, että tällainen kilpailu tuottaa aidosti maanläheisempää musiikkia, ja ratkaisua onkin etsitty kantrista. Ivo Linnan (s. 1949) ja Admiralin biisi See meeletu maailm on säveltäjä Valter Ojakäärin (s. 1923) ja sanoittajahirmu Heldur Karmon (1927–1997) käsialaa, mutta hyvät taustavoimat eivät auta: biisi on armottoman löysä kantriballadi. Fixin Jaanipäev (Vello Toomemets (s. 1954) – Hando Runnel (s. 1938)) yrittää samaa nopeammalla tempolla, mutta tylsästi jumputtava kantrihumppa kuulostaa vain tekopirteältä. Hyvä bändi Fix silti on.
Siis aika huono mutta hassulla tavalla epäsuhtainen levy. Kantrinharrastajalle tänä on silti aito keräilykohde.
Kannen viljapellon kuvan on ottanut tunnettu valokuvaaja Gustav German (s. 1933) ja aika kököstä muusta suunnittelusta vastaa maineikas Tõnu Soo (s. 1944) – monen muunkin levynkannen tekijä.
PS. Tästä linkistä Fixin Jaanipäev. Vaan pannaanpa paremmaksi. Viron punkbändeistä ehdoton suosikkini Vennaskond on myöhemmin tehnyt Taas punad pihlakaid -biisistä oman versionsa – kuunnelkaa ihmeessä tästä linkistä.   

Laule ehitajatest

Virossa ei neukkuaikana juurikaan ilmestynyt erityisen neuvostohenkistä musiikkia, mutta tämä neljä biisiä sisältävä EP Laule ehitajatest (Melodija M62-41773-4) vuodelta 1979 on aitoa sosialistista työn sankaruutta: suomeksi siis Rakentajien lauluja. Kolme biiseistä on Viron legendaarisen jazzmiehen Uno Naissoon (1928–1980) käsialaa. Uno Loopin (s. 1930) tulkitsema Ehitajate marss (sanat Heldur Karmo (1927–1997), yli 3500 biisin sanaseppä) on joutavanpäiväinen marssinrallatus, jossa Loopin pehmeä ääni ei oikein pääse oikeuksiimsa. Tarmo Pihlapin (1952–1999) ja Palderjanin Ehitajate laul (myös Naissoo – Karmo) on pirteä pop-henkinen laulelma, ja tämä vähän levyttänyt 1970-luvun suosikkibändikin soi kuulaasti. B-puolen avaava lauluyhtye Onyxin ja Rostislav Merkulovin (1912–1978) johtaman Viron radion viihdeorkesterin Kiri BAM'ilt (Naissoo, sanat Viktor Sokolov, viroksi Karmo) on sekin kelpo laulelma, ja radiobändi svengaa hienosti. Levyn päättävä Artur Rinteen (1910–1984) – vähän kuin Viron Georg Malmsten –  Monteerijate lõbus marss (Rodion Štšedrin (s. 1932), sanat M. Papava, vironnos tuntematon) on vanhempaa materiaalia, elokuvasta Kõrgus vuodelta 1964. Taustalla soittaa kelvosti kitaristi Emil Lansoon (1921–2004) yhtye, joka toimi sittemmin monen nuoren tähden kasvualustana.   
Aika hassu pikkulevy siis. 
PS. Tämä on muuten Onyxin ainoa neukkuaikainen vinyylitallenne, enkä tiedä yhtyeestä toistaiseksi oikein mitään. Myöhemmiltä ajoilta heiltä on julkaistu isohko hitti Me pole enam väikesed.  
PPS. Nuoremmalle väelle tiedoksi: BAM viittaa Baikal–Amurin junaradan rakentamiseen – jättimäiseen neukkuhankkeeseen. 
PPPS. Kannen suunnittelijaa ei mainita, mutta kyseessä on Ulla-Britta Sampu (1933–2006), jonka käsialaa on kaikkineen kuusi neukkuaikaista vinyylilevyä.  

Üllar Jörberg

Tässä on nyt pidetty kaksi ja puoli vuotta taukoa, kun on ollut päällä vähän ammatillisempi blogi ja vähän liikaa töitäkin koko ajan, mutta koska virolainen levykokoelmani on myös kasvanut aika paljon ja koska välillä pitää olla terapeuttista harrastustakin, olkoon tämä sitä. Palaan siis jälleen asiaan hiljalleen.

Üllar Jörberg (s. 1946) kuuluu myös niihin yhden levyn ihmeisiin, joita neuvosto-Viron populaarimusiikin  historia on täynnään. Tämä EP Üllar Jörberg (Melodija C62 23662 006, 1986) on nimittäin hänen ainoa neuvostoaikainen esiintymisensä vinyylillä. Se levytettiin vuonna 1985 – myöhemmiltä ajoilta löytyy kyllä paljonkin CD-materiaalia. Jörberg on levyn kannen mukaan nimenomaan  maaseudun yleisön keskuudessa suosittu country-laulaja, ja juuri siltä hän vaikuttaakin. Hirveää jööttiä siis. Puolustuspuhe voisi tietenkin olla, että tämä on yksi harvoista neukku-Virossa julkaistuista countrylevytyksistä, ja sellaisena sen etsimistä kirpputoreilta voisi suositella.
Kuunteluelämys on kuitenkin aika vaatimaton. A-puolen ensimmäinen biisi on on E. Harrisin  (liekö  Emmylou? - en tunnista biisiä) veltto balladi Ära unusta mu soove, ja toinen biisi on yhtä veltto Külapoisi mõtisklused. Kyseessä on Don Williamsin klassikkohitti I'm Just a Country Boy (1977), jonka takana ovat Fred Hellerman ja Marshall Barer. B-puolen aloitaa aito virolainen country-biisi, Viljo Tammin (s. 1956) ja August Sangin (1914-1996) tekopirtsakka Õnnelik mees. Levyn viimeinen biisi Töömehe poeg on trad., jonka virolaiset sanat on tehnyt kovan luokan runoilija Jaan Kaplinski (s. 1941), mikä lienee levyn kiinnostavin juttu.
Taustabändistä ei ole mitään tietoja, mutta ammattilaisiltahan nuo tuntuvat. 
Kannen kuvan on ottanut Valeri Parhomenko, joka on tehnyt myös Novella Hansonin ainoan EP:n kannen. Muita häneltä ei siten olekaan.

PS. Jörberg herätti muutama vuosi sitten huomiota sillä, että hän uhkasi lähteä Virosta pois, koska hänelle vittuillaan niin paljon, muun muassa hänen viiksistään. Ei hän sitten tainnutkaan lähteä. Mutta viikset ovat kuitenkin häkellyttävän komeat. Kansi ja hänen ainutlaatuiset viiksensä tekevät tästä levystä kuitenkin aika hienon keräilykohteen – niin hirveää jööttiä kuin se onkin.

PS. Tästä linkistä parin vuoden takainen Jörbergin Miljoona ruusua, niin ymmärrätte, minkälaisesta lahjakkuudesta on kyse.